Koripallo.com

Nuorten maajoukkueet

Viestejä
1 928
MU20 on pelannut kaksi matsia, Sveitsiä vastaan selvä voitto, jossa ei ollut hätäpäivää missään vaiheessa (vaikka ero repesi suuremmaksi vasta lopussa) ja Serbiaa vastaan oli kolmatta neljännestä ja aivan loppua lukuunottamatta tasaväkistä - niissä korismahdin nuorisoketju (ja valmennus) oli(vat) selvästi terävämpi(ä).

Itselleni uusi tuttavuus, Kalle Koivunen on tähän asti pelannut hyvät kisat ja noussut isommille minuuteille kuin harjoitusmatseissa. Serbiaa vastaan 22p. ei näyttänyt tuurilta, vaan kolmonen irtoaa sasumaisen nopeasti ja tarkasti. Pallonkäsittelykin näyttää hyvältä, puolustuksessa ei mitenkään loista (se sasuilusta). Kristeri vaikuttaa kans lupaavammalta kuin osasin odottaa, hyvä pelikäsitys ja nopea hoksaus. Bajrami vaikuttaa fiksulta isolta, joka varmasti kehittyy kun saa kovempia pelejä (ja ukkoja vastaan). Luukkonen on odotetun hyvä, sanoisin että näkyy Korisliiga-kokemus. Serbiaa vastaan ehkä aristeli heittoaan. Samaten Mervola on ihan valmis isompiin peleihin, vaikka vähän pieni onkin.

Isoin pettymys näistä ”miehistä” - tai ehkä jopa odotettu pettymys - on Besselink. Hänen kunniakseen on sanottava, että siinä missä muutama muu ujostelee heittää ja ajaa kun tilaa vähänkin ois, Vesseli ei aikaile. Jollain lailla hän kuitenkin jättää vetämättä loppuun asti - erityisesti puolustuksessa - eikä pää pysy ihan jokaisessa tilanteessa mukana. Odotamme yhä että oppimiskäyrä tavoittaisi potentiaalin ja odotukset…
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
4 028

Puolivälierässä näyttäis vastaan tulevan Bulgaria tai Latvia, kolmekos lopulta nousee?
 
Viestejä
50
Onko tietoa miks Lemmilä ei mukana Israelin kaadossa WU18 eikä ollu pm kisoissakaan aiemmin. Toivottavasti EM kisoissa mukana.suomella hyvät oddsit 8 joukkoon?
 
Viestejä
339
Isoin pettymys näistä ”miehistä” - tai ehkä jopa odotettu pettymys - on Besselink. Hänen kunniakseen on sanottava, että siinä missä muutama muu ujostelee heittää ja ajaa kun tilaa vähänkin ois, Vesseli ei aikaile. Jollain lailla hän kuitenkin jättää vetämättä loppuun asti - erityisesti puolustuksessa - eikä pää pysy ihan jokaisessa tilanteessa mukana. Odotamme yhä että oppimiskäyrä tavoittaisi potentiaalin ja odotukset…

Mitä on tapahtunut Besselinkille, kun ei ole pelannut kahdessa viimeisessä pelissä?
 
Viestejä
259
Harmin paikka tuo Besselinkin tilanne, jos on tosiaan sairastunut kesken turnauksen. En ole mikään varsinainen fani, mutta kyllä nämä U20-pelit ovat antaneet perspektiiviä siihen, että ikäisekseen on ihan kova äijä. Islanti voi varmaan kaatua ilman Besselinkiäkin, mutta jos Serbiaa haluaa haastaa, niin siihen haasteeseen Besselinkistä olisi paljon apuja.

Suomen joukkueesta paistaa kauas se kenellä on Korisliiga-kokemusta. Mervola, Luukkonen ja Lindberg ovat olleet selvästi tasaisimmat suorittajat, vaikka moni muukin pelaaja on totta kai pelannut hyviä pätkiä turnauksen aikana. Isot miehet korin alla ovat olleet aika kovilla monessa pelissä, mutta hyvin ovat kasvaneet hekin aina vaatimusten mukaan. Bajrami oli suorastaan hyvä Bulgaria-matsin alkupuolella ja Laavainen taas on paininut todella kovalla asenteella koko turnauksen. Ihan positiivisella fiiliksellä tämänkin U20-joukkueen pelejä voi katsella. Hyvä tästäkin ikäluokasta tulee!
 
Viestejä
1 862
Nyt kyllä näyttää siltä jotta Besselinkillä olisi käyttöä.
Niinpä. En oo tosin varma oisko Maxinkaan mukana olo auttanut. Eroa on puoliajalla jo 16 pistettä, josta on aika vaikea nousta. Islanti on tänään selkeästi parempi. Puolustus ei oo tänään vakuuttanut; siitä todisteena Islannin 45 pistettä puoliajalla.

Taitaa jäädä pojille kunniakas neljäs sija palkinnoksi, jos/kun sieltä Serbia tulee vastaan seuraavaksi.
 
Viestejä
3 498

Huonosti pelataan, mutta kyllä Serbia Viron kaataa. Eli jos tänään hävitään niin huomenna vielä yksi mahdollisuus Viroa vastaan.
 
Viestejä
50
Serbia tyrmäsi Viron aiemmin tänään. Viro kivitti 12 ekaa kolkkia ja oli jo puoliajalla 20 pojoo takana. Suomi hävis selkeesti Virolle tuplamaaottelussa, joten underdogina lähetään huomiseen. Palautuminenkin lyhyempi.
 
Viestejä
1 862
Islannin kolmos% on ihan jäätävä 61% ja useampi kolkki mennyt pohjaan hyökkäysajan vikoilla sekunneilla.
 
Viestejä
2 213
Onhan tämä jo noloa. Islannin asukasmäärä on 376 000 asukasta. Täytyy olla käsittämätön ero valmennuksessa, että saadaan näin iskukykyinen joukkue isompia maita vastaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös