Koripallo.com

Salon Vilpas 2022-2023

Viestejä
340
Jos kolmas sija toteutuu, niin lienee riittävä seurajohdolle uutta sopimusta värkätä Jussille, ei kai siinä mitään.
Muutoin tulee vähän tipoittain muuta infoa ensi kauteen.
Voisi olettaa, että Jussikin olisi kiinnostunut valmennusduosta tai -triosta, jonka/joiden kanssa toimia.
Saa vaikutelmaa, että pikkasen lienee pohtimista ehdokkaissa/halukkaissa/sopivissa.
Ensi kauden lähtökohta pitää olla, että valmiimpana kauteen lähdetään niin vahvistuksissa kuin mm. peli-ilmeessä ja siinä kuuluisassa puolustuksessa.
(Muuten tulee kuraa aiheesta ja aiheetta ainakin tällä foorumilla.)
 
Viestejä
262
Minusta Savolaisen jatkosopimus oli täysin ansaittu. Vilppaan kausi on mennyt odotuksien mukaan - alkukausi oli tahmea, mutta peli on parantunut ja marraskuusta eteenpäin rekordi on 13-10, sarjasijoitus kolmonen.

Jos kannattajat oikeasti odottivat, että 35-v Koivisto ja Nenonen aloitusviisikon pelaajina riittävät haastamaan Kauhajokea ja Seagullsia, niin silloin syy on kannattajien odotuksissa, eikä Savolaisessa. Pronssisija oli alunperinkin maksimitavoite Vilppaalle ja sitä kohti ollaan vahvasti menossa.
 
Viestejä
3 084
No joo, itse toivoin jotain kokenutta kettua, mutta ei se vaihtaminen vaihtamisen takiakaan olisi järkevää.
Nyt varmaan voidaan unohtaa ainakin se että kokenut kaarti ei tulisi Savolaisen kanssa toimeen.

Katsotaan tämä kausi loppuun ja ihan eri asemista pääsee Savone vuoden kokeneempana kasaamaan joukkuetta.
Avoimin mielin kuitenkin.
 
Viestejä
1 862
Tuunalta hyvää analyysia illan pelistä. Kauhajoki peliin todennäköisesti pienemmällä ringillä, joten kokokentän painetta tuskin nähdään kokopeliä.

Paras nosto oli mielestäni kuitenkin Feazellin ilkeyden puute. Kaveri omaa mielettömän potentiaalin, mutta on pääosin maalatulla alueella kuin peura ajovaloissa. Ois kiva nähdä pitkästä aikaa, että takamiehet pystyisivät syöttämään palloa hänelle riman päälle. Ollaan turhan usein nähty, että parketin kautta annetut syötöt johtavat menetyksiin tai syöttö lähtee ulos paintilta.

Tänään lienee Vilppaalla kauden paras (ja ainoa) sauma voittaa Kauhajoki.

Kauhajoelta tulossa pari bussilastillista faneja Saloon, joten ääntä piisaa.
 
Viestejä
2 415
Jep. On nämä aina kauden kohokohtia vaikka jokisilla ei panosta olekkaan, mutta tuskin sieltä takki auki Vilpasta vastaan tullaan. Hieno lauantai tulossa.

No kyllähän Kauhajoella vielä panosta on eli taistelee runkosarjan voitosta Seagullsin kanssa.. Tämän jälkeen viimeinen peli on Kauhajoki-Seagulls ensi keskiviikkona.

1679133190972.png
 
Viestejä
1 862
Feazell ainakin ekan puolikkaan ollut melkoisen pehmeä ja arka. Ei löydy ilkeyttä, mutta onneksi Lee ei arkaile.

Abell jää muuten jokaiseen skriiniin kiinni. Valmennuksen pitäisi pistää Niilo opettamaan kaverille kuis niistä skriineistä mennään läpi.

Muuten melkoisen positiivinen puoliaika Vilppaan osalta. Goodinin donkkiyritys oli räjäyttää hallin.
 
Viestejä
1 862
Ansaittu voitto tänään, vaikka Kauhajoki tulikin lopussa vielä lähelle.

Kehutaan vähän Remyäkin, kun lopussa teki solkenaan hyviä suorituksia. Väkinäiset (läpi)ajot olivat melko kauheita, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
 
Viestejä
1 614
Onkos se niin että voittaja kataja-vilpas pelistä ottaa sijan 3., onko voitot/piste erot missä mallissa keskinäisissä?
 
Viestejä
1 862
Onkos se niin että voittaja kataja-vilpas pelistä ottaa sijan 3., onko voitot/piste erot missä mallissa keskinäisissä?
Voitot Vilppaalle 2-1, joten piste-ero tulee ratkaisemaan. Muistaakseni jossain oli mainittu, et Vilppaalle riittää vajaan kymmenen pisteen tappio kolmospaikkaan.
 
Viestejä
1 862
Toisella KB:lla ollut aikaa laskeskella:

Kataja Basketilla (sijoitus tällä hetkellä neljäs) on keskiviikkona paljon pelissä. Se saa varmuudella kotiedun 1. kierrokselle, jos Vilpas (sijoitus tällä hetkellä kolmas) kaatuu vähintään 10 pisteellä. Tämän matematiikan takana on joukkueiden piste-ero sarjataulukossa (2 p.), jonka Kataja siis kuroisi voitolla umpeen. Koska kauden aikaisemmat kohtaamiset ovat päättyneet (Katajan koripisteet ensin mainiten) 71-69 (+2), 81-88 (-7) ja 81-85 (-4), saadaan lähtötilanteen koripiste-eroksi Vilppaan hyväksi yhdeksän. 10 pisteen voitto siis nostaisi Katajan loppusarjan sijalle kolme.
 
Viestejä
172
Tällaisissa matseissa tulee taas näkyviin Kauhajoen riippuvuus Jonesin panoksesta nyt kun Skinner ja erityisesti Carter puuttuvat. Tällöin taas divari-Marttisen, Hakamaan ja Suokkaan
rajoitteet tulevat selkeämmin näkyviin, kun pitäisikin itse luoda etua eikä vain saada tekopaikkoja muiden tekeminä.
 
Viestejä
2 089

Ei mitään väliä.

Omat lähteeni ovat antaneet kertoa että Kataja pelaa kauden parastapeliä(än).
 
Viestejä
54
Tällaisissa matseissa tulee taas näkyviin Kauhajoen riippuvuus Jonesin panoksesta nyt kun Skinner ja erityisesti Carter puuttuvat. Tällöin taas divari-Marttisen, Hakamaan ja Suokkaan
rajoitteet tulevat selkeämmin näkyviin, kun pitäisikin itse luoda etua eikä vain saada tekopaikkoja muiden tekeminä.
kyllä sielt Karhulta puuttui kovin takakentän moottori.
 
Viestejä
3 084
Olipas hyvä tunnelma hallissa. Kauhajoki sytyttää aina ei siitä pääse mihinkään.
Karhu pelasi ihan ok pelin, mutta varmasti takaraivossa oli kuitenkin ajatus, että se tärkeä peli
on keskiviikkona. Se siitä.

Vilpas oli kuitenkin hyvä tänään ja joukkue näytti todella motivoituneelta ja paljon yhtenäisemmältä kun aiemmin. Penkki eli mukana ja muutenkin ilme on ollut viime aikoina parempi. Keskiviikkona sitten nähdään millainen vire on vieraspelissä.
Ihan positiivisen odottavin mielin kohti pudotuspelejä.
Ja Roope on ollut todella hyvä jo jonkinaikaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös