Koripallo.com
Viestejä
455
Jantunen, Valtonen ja Madsen on aika tasaisia keskenään pitkässä juoksussa. Välillä joku onnistuu todella hyvin, mutta putoaa seuraavassa matsissa. Markkanen tietenkin erottuu parhaana, Salin ja Maxhuni on sitten ne seuraavat avainpelaajat. Se että Maxhuni lunastaa odotuksia on fantastinen asia, Markkanen-Maxhuni oli aivan tolkuttoman hyvä kaksikko nuorten maajoukkueissa. Monet mielellään laski Maxhunin jo pois, sehän olisi ollut hirvittävä isku maajoukkueelle jos tuollainen nuorten allstar pelaaja olisi menetetty.
Madsen on MM-karsinnoissa suorittanut mielestäni paremmin ja tasaisemmin kuin Valtonen ja Jantunen. Mutta epäreilua verrata varsinkaan tasaisuuden osalta liikaa kun ikäeroa on Madsenin hyväksi 4-5 vuotta, eiköhän se itseluottamus ja tasaisuus tule nuoremmille kavereillekin iän myötä.
 
Viestejä
455
Hyvä kysymys joka selviäisi vain kokeilemalla. No Alex Murphy pakostikin menee Huffin tai Palmin tilalle. Erik Murphyyn on uskottu ja petytty. Mites Hopkins ja Grandison? Kanervo? Jammu tietysti Seppälän tilalle.

Siinä jotain mieleen tulevia nimiä.
A. Murphy Huffin tilalle ehkä, mutta ei sentään Palmin. Kolmospaikalle tarvii kuitenkin vähintään yhden perinteisemmän skoraajan ja Palmi heikkouksistaan huolimatta voi tätä roolia kyllä kisoissakin toteuttaa. Grandison on edelleen rikki ja Hopkinsilla ei yksinkertaisesti vaan kovien pelien kokemus ja taso riitä. Puolestaan Jammu kunto on todella suuri kysymysmerkki ja vaikka Seppäläkin saa moneen sarakkeeseen miinusta, niin kykenee sentään pyörittämään peliä rauhallisesti ja niin, että jotain oikeaa tapahtuu.
 
Viestejä
2 534
En ole nähnyt tilastoja mutta minun mielestäni Suomen peli pyöri hyvn silloin kun Edon oli kentällä. Hyökkäyspelaaminen on kivutonta ja sujuvaa, Edonille kaikki näyttää tulevan itsestään heposti ja pakottamatta. Seppälän tekeminen on vaan jotenkin väkinäistä.
Edonilla tosin vaikeuksia kun isommat vievät poustiin, samoin Littlella. Minä en ymmärrä, miksi Edon pelasi niin lyhyitä vaihtoja, voi olla että siellä oli jotain hankaluuksia takana. Edon oli Suomen ylivoimaisesti paras takapelaaja.
Onhan Littlellä hieman selittämistä lukiokavereilleen jotka kyselevät "ketä vastaan on viimeksi pelattu".
Maxhuni on päättäväisempi ja epäröi vähemmän kuin Seppälä. Tämä selittää miksi Maxhuni saa Seppälää enemmän luotua etua. Toisinpäin voisi väittää, että Seppälä on tilanteita tarkkaan harkitseva ja punnitseva erikoismies. Maxhunin peli muistuttaa eniten Wilsonin hyökkäämistä. Seppälää voisi verrata vaikka Koposeen.
 
Viestejä
2 270
A. Murphy on 29-vuotias, jolla uran käyrä näyttää erittäin vahvasti alaspäin ja skulaa Japanin B2-liigassa. Plus tietysti molemmilla Murphyilla saumat olla Suomessa Susijengin mukana merkittävästi vähäisemmät. Palmilla taas suunta (ennen koronaa) oli toinen ja veti Serie A:ssa.

Wilson, Kanervo ja E. Murphy ovat ansaitusti eläkkeellä. Ne vuodet menivät jo, eikä takaisin tulemista ole. Saman voisi tietysti sanoa Huffin ja Koposen pelillisestä tasosta, mutta he eivät joukkueessa niiden pelisuoritustensa takia ensisijaisesti olekaan.
 
Viestejä
283
Kyllä suomella on edelleen suurin heikkous point pelaajat varsinkin puolustuspäässä jossa varsinkin Maxhunin jalat ei riitä kun on vähänkin parempi jalkainen puolustettava
 
Viestejä
2 534
Kyllä suomella on edelleen suurin heikkous point pelaajat varsinkin puolustuspäässä jossa varsinkin Maxhunin jalat ei riitä kun on vähänkin parempi jalkainen puolustettava
Suomella olisi niitä hyviä puolustuspelaajia, jos prioriteettina olisi parantaa pallollisen pelaajan painostamista.... Tulkintani mukaan Suomen kokoonpano on rakennettu ensisijaisesti hyökkäyspeliä silmällä pitäen. Se on tuonut pari voittoa eli se on ollut onnistunut kokoonpano.
 
Viestejä
726
Maxhuni on päättäväisempi ja epäröi vähemmän kuin Seppälä. Tämä selittää miksi Maxhuni saa Seppälää enemmän luotua etua. Toisinpäin voisi väittää, että Seppälä on tilanteita tarkkaan harkitseva ja punnitseva erikoismies. Maxhunin peli muistuttaa eniten Wilsonin hyökkäämistä. Seppälää voisi verrata vaikka Koposeen.
Eihän nyt Koposeen voi verrata mitenkään. Koponenhan on ollut aikanaan fantastinen, nykyiseen Koposeen jos sitä tarkoitit niin varmaan voikin. Maxhinin pelinäkemys ja pallonkäsittely on aivan toisella tasolla mitä Seppälällä. Seppälä selvisi tänään paremmin mitä viime matsissa, 1 paha tyhmä virhe josta tuli 3 vaparipistettä. Toisaalt heitti vain kerran ja onnistui kolmosessaan. Maxhuni selvästi eniten plussalla tänään ja Seppälä miinuksella. Voihan se olla ettei ole parempaakaan vaihtoehtoa mitä Seppälä tuolle pelipaikalle, huono juttu jos näin.
 
Viestejä
726
A. Murphy on 29-vuotias, jolla uran käyrä näyttää erittäin vahvasti alaspäin ja skulaa Japanin B2-liigassa. Plus tietysti molemmilla Murphyilla saumat olla Suomessa Susijengin mukana merkittävästi vähäisemmät. Palmilla taas suunta (ennen koronaa) oli toinen ja veti Serie A:ssa.

Wilson, Kanervo ja E. Murphy ovat ansaitusti eläkkeellä. Ne vuodet menivät jo, eikä takaisin tulemista ole. Saman voisi tietysti sanoa Huffin ja Koposen pelillisestä tasosta, mutta he eivät joukkueessa niiden pelisuoritustensa takia ensisijaisesti olekaan.
Puhuin em-joukkueesta etenkin. Eihän nyt tähän ikkunaan ole järkeä vaihtaa ja voittoja tulee niin voittavaa joukkuetta ei vaihdeta.
 
Viestejä
1 322
Veikkauksen pitkävetokertoimet ennen peliä oli vähän väärin. Suomi oli massiivinen altavastaaja heidän mielestään. Kroatia 1.30 - 3.75 Suomi tai jotain sinnepäin. Piti sitten pistää aika monta vetoa Suomen voitolle.
 
Viestejä
1 322
En ole nähnyt tilastoja mutta minun mielestäni Suomen peli pyöri hyvn silloin kun Edon oli kentällä. Hyökkäyspelaaminen on kivutonta ja sujuvaa, Edonille kaikki näyttää tulevan itsestään heposti ja pakottamatta. Seppälän tekeminen on vaan jotenkin väkinäistä.
Edonilla tosin vaikeuksia kun isommat vievät poustiin, samoin Littlella. Minä en ymmärrä, miksi Edon pelasi niin lyhyitä vaihtoja, voi olla että siellä oli jotain hankaluuksia takana. Edon oli Suomen ylivoimaisesti paras takapelaaja.
Onhan Littlellä hieman selittämistä lukiokavereilleen jotka kyselevät "ketä vastaan on viimeksi pelattu".

Yksi tai muutama Maxhunin korilleajo oli kyllä vähän väkinäistä, mutta noin yleisesti ottaen Maxhuni pelasi hyvän pelin.
 
Viestejä
726
A. Murphy Huffin tilalle ehkä, mutta ei sentään Palmin. Kolmospaikalle tarvii kuitenkin vähintään yhden perinteisemmän skoraajan ja Palmi heikkouksistaan huolimatta voi tätä roolia kyllä kisoissakin toteuttaa. Grandison on edelleen rikki ja Hopkinsilla ei yksinkertaisesti vaan kovien pelien kokemus ja taso riitä. Puolestaan Jammu kunto on todella suuri kysymysmerkki ja vaikka Seppäläkin saa moneen sarakkeeseen miinusta, niin kykenee sentään pyörittämään peliä rauhallisesti ja niin, että jotain oikeaa tapahtuu.
Hopkins ei kyllä oikein ole päässyt antamaan näyttöjä. Jammu nyt varmastikin on kaavailuissa em-kisoihin. Ei se nyt niin huonosti ole voinut pelata kun kerran Ranskaan sai vieläkin siirron ja on ollut monesti maajoukkuetta kantava pelaaja. Senhän tässä huomaa ettei mitään sateentekijöitä ole kokoonpanon ulkopuolella varastossa, mahdoton sanoa auttaako vaihtaminen mitään mutta eihän nuo 4 ainakaan minusta oikein vakuuta.
 
Viestejä
33
Markkanen hjälte – Finland hjälpte Sverige
Av:
Jonatan Pinheiro Diamant
,

Malin Wahlberg
https://www.aftonbladet.se/sportbladet/a/8Qg4Lw/sverige-vidare-till-sista-kvalrundan-till-basket-vm

PUBLICERAD: MINDRE ÄN 3 TIM SEDAN
UPPDATERAD: MINDRE ÄN 2 TIM SEDAN
SPORTBLADET
Sverige kan skicka ett stort tack till Finland efter förlusten mot Slovenien.

Lauri Markkanen sänkte Kroatien och såg till att Sverige gick vidare till den sista VM-kvalrundan.

Det ska firas.

– Det blir nog några bira på hotell, säger den svenske stjärnan Viktor Gaddefors.

Under söndagskvällen förlorade Sverige en rafflande match mot världslaget Slovenien med spelare som NBA-stjärnan Luka Doncic i sitt lag.

Därefter var det dags för en nervös väntan för Sverige, som fick sätta sitt hopp till att Finland skulle slå Kroatien. Annars skulle drömmen om basket-VM 2023 vara över.

Finland lyckades vinna efter ett nytt drama.

Sverige vidare i VM-kvalet
Storstjärnan Lauri Markkanen satte en trepoängare med fyra sekunder kvar och såg till att Finland vann mot Kroatien med 81–79.

Därmed går Sverige vidare på Kroatiens bekostnad och tar sig till den sista kvalrundan som består av fyra grupper med sex lag.

– Det var dramatiskt. Speciellt med alla domare och så där när man inte visste hur det skulle gå med fouls hit och dit, säger Sveriges Viktor Gaddefors efter dramat.

– Det är skönare nu än direkt efter matchen. Nu lyckades de vinna och vi får fortsätta på den resa vi är på. Vi har ändå spelat bra basket och är lite halvvärda att få fortsätta den här resan. Många matcher hade ändå kunnat gå vår väg förutom Finland senast där vi inte var tillräckligt bra.

Talangen Pelle Larsson pustar ut.

– Vi sitter i hotelloungen nästa hela laget och har kollat matchen. Det är en jävla stämning. Det var sjukt, sjukt spännande, säger Larsson.


– Det är fantastiskt. Vi snackade lite om det i omklädningsrummet innan men vågade inte säga så mycket, så det är en lättnad nu.

Pelle Larsson står i skuld till den finske vännen Mikael Jantunen.

– Ja shit. Han kommer till Stockholm på tisdag, så då ska han få många kramar, säger han.

”Kan få en kram”
Sverige möter Finland, Slovenien, Tyskland, Israel och Estland i den sista kvalrundan. Laget tar med sig sina åtta poäng från den andra kvalrundan och de tre bästa lagen i gruppen går vidare till VM.

– Det blir tuffare för oss nu eftersom man tar med sig poängen. Vi kommer säkert inte ligga högt upp i gruppen och kommer behöva vinna fler matcher än de andra, säger Viktor Gaddefors.

Hur ska ni fira?

– Det blir nog några bira på hotell.

Blir det någon present till Markkanen?

– Nej, han får klara sig själv. Men nästa gång jag ser honom kan han få en kram.

Kvalets slutrunda inleds i augusti.
 
Viestejä
1 322
Kyllä suomella on edelleen suurin heikkous point pelaajat varsinkin puolustuspäässä jossa varsinkin Maxhunin jalat ei riitä kun on vähänkin parempi jalkainen puolustettava

Jos Slovenia sai hommata Tobeyn ilman mitään ongelmia jolla ei ollut mitään yhteyttä Sloveniaan tai sen liigaan, muuta kuin että hän oli Luca Doncicin kaveri vähän aikaa Real Madridissa tai jotain niin eiköhän mekin voitaisi hommata joku jenkki point guardi tai sitten joku Ibakan tapainen puolustava iso pelaaja.
 
Viestejä
2 270
Kenelläkään pelaajalla, joka ei ollut näiden pelien 24 pelaajan ryhmässä on liki 0% mahdollisuus tulla mukaan EM-kisoihin. Vaatisi lukuisia loukkaantumisia, jotta sen ulkoa vielä noustaisiin. Takamiehissä ihan karvan verran isompi sauma, 3-5-paikoilla ei mitään paikkaa.

Eikä se tarkoita, että Jammu huono olisi tai ei enää missään sarjassa pärjäisi. Jos Koponen ei olisi tuota vähääkään pelikunnossa, sitten voisi samanlaisena erikoismiehenä olla tontti = kourallinen minuutteja max., jos joukkue tarvitsee kokeneinta pelin rauhoittajaa.
 
Viestejä
1 322
Mun mielestä Israel on suurin uhka Suomen MM-paikkaan. Käytännössä Ruotsin ja Viron voisi yliviivata pois. Tilanne on vähän sama kuin Suomella oli Venäjän kanssa viime MM-karsinnoissa. Tarkoitan siis sitä että Israel voi olla se näiden karsintojen Venäjä-peikko.

Tota ekaa peliä Israelia vastaan ei saa kusta tai tulee hikiset paikat vielä. Vielä kotimatsi ja Markkanen mukana niin toivottavasti peli kulkee. Ei tule olemaan helppo peli, koska Israel varmaankin näkee juuri Suomen kohteenaan jolta ryöstää kisapaikka ja pakkovoittona.

Israel täytyy pitää turvallisen etäisyydän päässä Suomesta. Mielellään kahden voiton päässä koko ajan, siltäkin varalta että Suomi voittaisi ensimmäisen Israel pelin ja kusisi loput pelit ja Israelilla olisi sitten vielä kotipeli Suomea vastaan myöhemmin jossa he voisivat vielä ohittaa Suomen voittamalla Suomen isommalla korierolla kuin Suomi olisi voittanut Israelin kotipelissään. Samankaltainen kotietu peli siis kuin Venäjällä oli viimeisessä pelissä Suomea vastaan. Pitää siis päästä tilanteeseen jossa Suomen kisapaikka olisi lähes varma ennen toista Israel peliä tai Israelin mahdollisuudet olisivat menneet ennen sitä peliä. Siitä ei saa tulla panoksellista peliä.

Saksa - voitot 5
Suomi - voitot 5
Slovenia - voitot 4
----
Israel - voitot 3
Ruotsi - voitot 2
Viro- voitot 2
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
33
Israel täytyy pitää turvallisen etäisyydän päässä Suomesta. Mielellään kahden voiton päässä koko ajan, siltäkin varalta että Suomi voittaisi ensimmäisen Israel pelin ja kusisi loput pelit ja Israelilla olisi sitten vielä kotipeli Suomea vastaan myöhemmin jossa he voisivat vielä ohittaa Suomen voittamalla Suomen isommalla korierolla kuin Suomi olisi voittanut Israelin kotipelissään. Samankaltainen kotietu peli siis kuin Venäjällä oli viimeisessä pelissä Suomea vastaan. Pitää siis päästä tilanteeseen jossa Suomen kisapaikka olisi lähes varma ennen toista Israel peliä tai Israelin mahdollisuudet olisivat menneet ennen sitä peliä. Siitä ei saa tulla panoksellista peliä.

Suomi ei voi vaikuttaa muiden joukkueiden keskinäisiin tuloksiin, joten tavoitteita tarpeetonta sitoa esim. Israelin menestykseen. Mutta riippumatta muiden tuloksista esim. Viro pitää ehdottomasti voittaa molemmissa otteluissa, samoin Israel kotona.
 
Viestejä
580
Nähtyjen pelien perusteella Slovenia on melko heikko ilman Doncicia ja Dragicia ja herrat ovat mukana vain 2/6 ottelussa kakkosvaiheessa. Ja periaatteessa Slovenian on voitettava 2 peliä enemmän kuin Suomi tuossa jatkosarjassa mennäkseen ohi. Eli kyllä Suomen lähtökohdat ovat erinomaiset. Jos elokuussa kaadetaan Israel ja Viro, kisapaikka on melkein takataskussa.
Schröder näyttää olleen dominoiva pelaaja Saksan rosterissa ja taitaa puuttua sitten molemmista Suomi-peleistä.
Pitääkö kohta alkaa ajatusleikki vielä suuremmilla panoksilla - pääsisikö sitä jotenkin helpompaan alkulohkoon jos voittaisi tuon kakkosvaiheen?
 
Viestejä
70
Ehkä nyt ymmärretään miksi Bogda on uso pelaaja kovassa jengissä ja markkanen on ok huonossa jengissä.

Tänään Markkanen oli surkea ja heitot oli kuin viime kauden kivet.

Jaa-a. Bodga oli 21pts 47.3%TS ja Lauri 19pts 58.2%TS eli ainakin scoraus puolella Lauri oli selkeesti plussalla. Levareissa aika samantyyppistä meininkiä. Bodga pystyi luomaan muutaman paikan enemmän, mutta se hyöty valui aikalailla pois hänen menetyksien määrän kautta. Puolustuksessa Lauri voisi normaalisti tarjota paljon bodgaa enemmän, mutta tänään se rajottui aika paljon virheisiin.

Kokonaisuutena en näe miten tuollaisia johtopäätöksiä voisi tästä pelistä vetää. Tänään Markkanen heitti yli 10% tehokkaammat 19 pinnaa verrattuna Bodgaan, nappasi 7 levyä ja laittoi muutaman syötönkin ilman yhtään menetystä. Ei tuo nyt varmaan mitään kaikista kovinta jälkeä Markkaselta ole mitä olisi mahdollista, mutta vähintäänkin perushyvää settiä ja voisi väittää, että kokonaisuutena jopa asteen Bodgan tekemistä parempaa.

Jotenkin tosi jännää nostaa Bodga esille, kun laittoi ehkä oman joukkueensa 3:nneksi parhaan suorituksen tuossa matsissa.
 
Viestejä
666
Tässä hienon voiton tuoksinnassa on jäänyt pimentoon että Ruotsi hävisi Slovenialle vain kolmella pisteellä. Mitä siinä pelissä tapahtui? Odottamattoman tiukka tulos.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös