Koripallo.com

Susijengin valmistavat ottelut kesä 2023

Viestejä
544
@ballin ja muutkin tuossa summasivatkin todella tyhjentävästi illan annin. Kaadan ehkä tarpeetta joitain omia mietteitä vielä tuohon lisäksi:

Viro pelasi hyvän, ennakkoluulottoman ja suhteellisen ehjän pelin. Eilen maalailin Viron olevan heikko vastus. Tästä olen ehdottomasti edelleen samaa mieltä - Viro on toki pelannut tällä kokoonpanolla jo jonkin aikaa ja heillä on selvästi toimiva konsepti ja lukuisia lahjakkaita pelaajia. Mutta muistutan, että Virolta puuttui todennäköisesti kolme ykkösviisikon pelaajaa ja useita muitakin tärkeitä pelaajia! Jotenkin olin päässäni maalaillut visioita, jossa Suomi löisi Virolle pelikovuudellaan luun kurkkuun heti ensiminuuteista saakka, kuten Liettua teki Suomelle vuosi sitten. Kaukana ollaan tällaisesta pelin tempoa hallitsevasta tasosta niin taidollisesti kuin henkisestikin.

Huonoja pelejä tulee tietysti kaikille joukkueille, mutta jos MM-kisoihin lähdetään kahden viikon päästä yllättämään Australian ja Saksan tasoisia maita, niin luoja paratkoon, miten huonolla peli-ilmeellä Suomi peliin tuli. Vieläpä kotikentällä. Koposen ottaisin kokoonpanoon vieläkin ihan vain preseensinsä vuoksi. Joukkueesta puuttuu perkelettä.

Takamiesosaston erittäin huolestuttava tilanne jo todettiinkin. Tässä tilanteessa ei ole ehkä muuta positiivista kuin se, että Suomea on todella vaikea skoutata tällä hetkellä. Ilari Seppälä kommentoi basket.fi:ssä, että Susijengi pyrkii hallittuun kaokseen. Puolet tuosta pelifilosofisesta tavoitteesta on nyt kiistatta saavutettu. Pahoin pelkään, että kaksi viikkoa ja kaksi valmistavaa peliä on liian vähän tuon tavoitteen tärkeämmän osan kehittämiseen. Toivottavasti olen liian negatiivinen.

Markkanen oli vakuuttava. Monesti näytti kuitenkin siltä, että hän olisi pelannut junioreita vastaan ja teki pisteensä ilman, että edes yritti. MM-kisojen alkulohkossa yksikään joukkue ei tule olemaan näin huono puolustamaan kuin Viro oli tänään. Toki Lauria parikaan pykälää kovempi puolustus tuskin kauheasti horjuttaa, mutta kyllä Laurin ympärille pitää toimivampi systeemi saada ennen Japanin-pelejä kehitettyä.

Grandisonilta ja Kantoselta painajaismaiset ottelut. Kantosen tehtävä on oikeastaan olla vain menettämättä palloa, tänään sekään ei onnistunut. Grandisonin puolustus on haukuttu aiheesta, screenien läpi pelaaminen näyttää olevan todella vaikeaa hänelle. Tänään myös useita heikkoja valintoja hyökkäyksessä. Yllätyin myös pelin alussa kuinka Drell hyväksikäytti Jantusta useita kertoja. Liian moni Suomen pelaaja yksinkertaisesti epäonnistui omassa roolissaan tänään täysin.

Nkamhoua pelasi ihan mukiinmenevän pelin, mutta ei hänkään Susijengin systeemissä sisällä ole. Hyökkäyspäässä ratkaisuvaihtoehtoja alkaa hänellä olemaan ihan mukava määrä, palloa en kuitenkaan hänen(kään) halua maahan paljon laittaa. Valtonen oli tänään hyvä ja toivottavasti parantaa tästä edelleen. Myös Palmi onnistui, mutta pahoin pelkään, että hän on parhaimmillaan juuri Viron tyyppisiä joukkueita vastaan. Vastuksen kovetessa hänelle jää aseeksi vain kolmeen pisteen heitto.

Sasu oli menetyksistään huolimatta ihan ok, mutta Markkasen jälkeen parhaimman pelin pelasi mielestäni Madsen. Hän on selvästi löytänyt peliinsä rauhallisuutta ja on antanut näissä molemmissa peleissä useita hyviä ja oivaltavia syöttöjä. Puolustuksessakaan hän ei ole toistaiseksi vielä syyllistynyt turhiin hyökkääjän virheisiin. Sanoisin, että Madsen on tällä hetkellä Susijengin paras pelinrakentaja. En tiedä mistä tämä tarkalleen kertoo.

Mielenkiintoista muuten, että Federiko ei saanut minuuttiakaan peliaikaa tässä pelissä. Ensimmäisellä puoliajalla Susijengi ei olisi oikeastaan voinut puolustaa huonommin, joten ehkä siellä olisi löytynyt hetki häntä kokeilla. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hänelle ei joukkueessa roolia ilman loukkaantumista ole. Jos pitäisi arvata, niin harjoituksissakaan Federiko ei ole ehkä aivan kieli vyön alla viilettänyt, koska minkäänlaista näytönpaikkaa ei tänään ansainnut.
 
Viestejä
1 345
Miksi asiaa salattaisiin?

Sanoisin että "don't feed the troll". Se oli sen "huhu" postaajan toinen posti. Trolli luultavasti. Mihin hänen tietonsa oikein perustuu :)? Siis "huhuun" ja hänellä on 2 postausta tehtynä koskaan?

Olen muuten miettinyt että onko tosiaan niin, että täällä koripallo.com foorumeilla ei ole mitään IP checkiä siihen että jos jollain on samasta IP-osoitteesta 2 eri accounttia? Mun mielestä semmoinen pitäisi ehdottomasti estää, vaikka kyseessä olisi "veljen accountti".
 
Viestejä
1 272
Ranska muuten tälläkin hetkellä leikittelee Liettuaa vastaan, Liettualla ei mitään palaa. Onneksi päästään pelaamaan tätäkin joukkuetta vastaan toisen kerran... Naurettavaa, miten ei ole saatu parempia pelejä ja ennen kaikkea enemmän, kun niitä todellakin tarvittaisiin.
 
Viestejä
1 345
Palmi tämän pelin perusteella 60 - 40 kisakoneessa verrattuna Grandisoniin. Federiko ulkona, ellei joku isoista loukkaannu

Niin se näyttää olevan. Tosi harmi Federikon kannalta ettei minkäänlaista näytönpaikkaa tullut. Se 2 minuuttinenhan Liettuaa vastaan oli vitsi. Ei se mikään näytönpaikka ollut.

Murphyn kokemusta ilmeisesti arvostetaan ja tietenkin sitä että voi peluuttaa useammalla pelipaikalla kuin Federikoa. Mun mielestä tässä ollaan tekemässä virhe, ettei Federikoa edes kokeilla. Onkohan niin ettei Federio vaan ole vakuuttanut harjoituksissa Tuovia ja muuta valmennusjohtoa. No, Jantusella on jotain pientä loukkaantumista ilmeisesti niin katsotaan jos se näytönpaikka vielä tulisi Federikolle. Optimistinen sen suhteen on tosin vaikeaa olla, kun Federikoa ei käytetty tänäänkään sen jälkeen kun Jantunen poistui pelaavasta rotaatiosta.
 
Viestejä
152
Ranska muuten tälläkin hetkellä leikittelee Liettuaa vastaan, Liettualla ei mitään palaa. Onneksi päästään pelaamaan tätäkin joukkuetta vastaan toisen kerran... Naurettavaa, miten ei ole saatu parempia pelejä ja ennen kaikkea enemmän, kun niitä todellakin tarvittaisiin.

Ja Saksa kaatoi Kanadan 86-81. Noh, samoin luvuin haastettiin hyvin Viron B-maajoukkue.

Aikaistahan toki vielä sanoa ja Susijengi on monet kerrat yllättänyt positiivisesti, mutta hiljalleen alkaa kisat jännittää monessakin mielessä, kun seurailee terveystilannetta ja tätä käsittämätöntä valmistautumisjaksoa.
 
Viestejä
715
Suomi on näyttänyt nyt molemmissa harjoitusotteluissa erittäin keskeneräiseltä. Lohdutusta ei tuo sekään, että enää kaksi hajoitusottelua jäljellä.

Pakka on huolestuttavan levällään ja Japaniin lähtijöiden valitseminen venynee viimeisille metreille. Suomen valmistautumista kisoihin on syytäkin kyseenalaistaa.
 
Viestejä
417
Vähän tän päivän ottelusta.

Takamiehet: mitä helvettiä me tehdään tän homman kanssa?! Littlestä vain huhuja, tietenkään ei mitään oikeaa infoa tule. Alkaa kuitenkin vaikuttamaan että ei olisi mukana? Jos käsi leikattu, niin aika varomattoman näköisesti kuitenkin donkkaili alkulämmittelyssä? Seppälä loukkaantui, tuskin kuitenkaan pahasti. Mutta Seppäläkään ei ole MM-tason aloittava pointti. Nyt jo näen painajaisia kuinka Dante Exum riistää Seppälältä 7 kertaa ensimmäiseen puoliaikaan pallon takakentällä. Kantonen vähän samaa sarjaa, en haluaisi että hänenkään harteilla täysin Suomen pelinteko. Maxhuni oli karmaisevan huono Liettuaa vastaan, tänään kuitenkin vain lepovuoro (?) vaiko loukkia? Pari vuotta sitten hänestä leivottiin jo Petskun korvaajaa, ei olla siihen suuntaan menossa…
Joka tapauksessa, Suomen pelissä ei ole tällä hetkellä päätä eikä häntää. Koposta ja Rannikkoa huutaisi enemmän kuin ikinä. Hyökkäyspäässä ei tapahdu mitään jos Lauri ei ole kentällä. Ja tosiaan: Exum, Schröder jne. tulevat varmasti aiheuttamaan suuria vaikeuksia Suomen pallon ylöstuonnissa, ja Markkanen joutuu luultavasti tässä auttamaan → joutuu todella koville fyysisesti

Toinen asia, puolustus: aivan järkyttävää tänään, pääasiassa kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla. Kommunikaatio ei toiminut ei ollenkaan, varsinkaan (jo aiemmin jonkun mainitseman) Grandisonin kohdalla. Mutta ei myöskään muilla. Jatkuvasti tilanteita, joissa molemmat jäävät skriinin jälkeen samaan mieheen, ja kun molemmat sen huomaavat, vaihtavat samanaikaisesti taas siihen toiseen, jolloin aina jää joku vapaaksi. Lisäksi jokaisen (jokaisen!!) suomalaisen ohi juostiin tänään kaarella, etenkin Drell ja Raieste suorastaan nöyryyttivät Suomen laitureita.

Kolmantena, omaa mieltä lämmitti Elias Valtosen esitys. Ei mitään uskomatonta, mutta ensimmäisen hienon yksilösuorituksen jälkeen itsevarmuus pomppasi taas ylös pohjamudista, ja uskalsi pitkästä aikaa ottaa omia ratkaisua (ja vielä hyviä sellaisia!) Toivottavasti MM-kisoissa nähdään tätä Eliasta enemmän


Oma joukkue näyttää tällä hetkellä tältä:

Varmat:
1 Little (jos kunnossa/tarjolla/jne)
5 Murphy
9 Salin
13 Nkamhoua
18 Jantunen
19 Valtonen
20 Madsen
23 Markkanen

Loput neljä paikkaa jäävät herroille

14 Kantonen
21 Maxhuni
34 Grandison
35 Seppälä
41 Palmi
Mitenkäs Korisliigan MVP Kaukiainen?? Voisi hyvinkin helpottaa surkeaa takakenttää.. Ei tietysti ole mikään pistelinko mutta mielestäni erinomainen pelinjohtaja.. Voisi helpostikin saada jotain järkeä hyökkäyspään tekemiseen ja roolitukset pelaamaan..
 

XOX

Viestejä
415
Kaukiainen saisi kyllä olla parempi puolustamaan. Eikä ole testattu kovissa peleissä.
 
Viestejä
1 345
Takamiesosaston erittäin huolestuttava tilanne jo todettiinkin. Tässä tilanteessa ei ole ehkä muuta positiivista kuin se, että Suomea on todella vaikea skoutata tällä hetkellä. Ilari Seppälä kommentoi basket.fi:ssä, että Susijengi pyrkii hallittuun kaokseen. Puolet tuosta pelifilosofisesta tavoitteesta on nyt kiistatta saavutettu. Pahoin pelkään, että kaksi viikkoa ja kaksi valmistavaa peliä on liian vähän tuon tavoitteen tärkeämmän osan kehittämiseen. Toivottavasti olen liian negatiivinen.

Se on vähän kaksipiippuinen juttu että olisiko pitänyt olla enemmän harjoituspelejä vai ei. Enemmän pelejä oltaisiin tarvittu pelin ja kemian kehittämiseksi ja sen vuoksi että pelaaja kuten Federiko olisi saanut näyttää mihin pystyy. Toisaalta, loukkaantumistahti näin pienelläkin pelimäärällä on huolestuttavan korkea. Jos meillä olisi ollut vaikka kahdeksan harjoituspeliä ja puolet niistä vieraissa ja puolet kotona, niin aika moni miehistöstä jotka lopulta tullaan valitsemaan MM-kisoihin pelaisivat MM-kisoissa puolikuntoisina tai ei ollenkaan.

On tässä sekin että jos me menetettäisiin Markkanenkin loukkaantumisen vuoksi niin sitten se lohdutuspalkinto MM-kisoista, eli Olympiakarsintoihin pääsy vaikeutuisi merkittävästi. Koko juttu on siis tällä hetkellä vähän hankala kysymys. Ennen tämän päivän peliä olisin halunnut enemmän harjoituspelejä, mutta aika paljon kolhuja tuli. Tosin peli ei kyllä valmiilta näytä. Sen korjaamiseksi tarvitaan erittäin motivoivia ja maailman luokan vastustajia kuten Latvia ja Liettua. Onneksi meillä on ne pelit vielä tulossa ja kenties Little kuntoutuu niihin. Ne ovat tämän hetken positiiviset asiat.
 
Viestejä
2 301
Metro-areena ei ole kotimme. Ei enää koskaan tuonne ainakaan mitään merkityksellistä peliä.
 
Viestejä
2 467
Ja tosiaan: Exum, Schröder jne. tulevat varmasti aiheuttamaan suuria vaikeuksia Suomen pallon ylöstuonnissa, ja Markkanen joutuu luultavasti tässä auttamaan → joutuu todella koville fyysisesti

Ja kun tähän lisätään vielä se, että Lauriin laitetaan koko pelin ajaksi roikkumaan joku Matisse Thybulle tai Josh Green, niin ei se helppoa tule olemaan.. Voi olla että Lauria pyritään puolustamaan jopa pallottomaksi.

Koposta ja Rannikkoa huutaisi enemmän kuin ikinä.

Ja tuohon pitää myös lisätä prime-Jammu. Joskus pari vuotta sitten tuosta jo kirjoitinkin, että ei siinä kauaa mene kuin näitä takamiehiä tulee kova ikävä.

Suomen pelaaminen on ollut kyllä hämmentävän sekaisin näiden kahden pelin ajan. En myöskään pidä viime viikkoista Liettuaa lähelläkään Saksan tai Austaralian tasoisena ryhmänä, joten senkin voiton hehkutus oli melko turhaa.. Kuten joku kirjoittikin, että ottaisi Koposen mukaan pelkän preesensin takiakin. Kyllähän tuossa tekemisessä nyt selkeästi näkyy veteraanien (Koponen, Huff) poistuminen, kun pelaaminen on näin sekaisin ja johtajuus puuttuu.

Tuo meidän takakentän heikkous on selkeä puute, johon vastustajat tulevat varmasti iskemään. Saksa ja Australia tulevat laittamaan takamiehet kovaan mankeliin.

Nkamhoua pelasi ihan mukiinmenevän pelin, mutta ei hänkään Susijengin systeemissä sisällä ole. Hyökkäyspäässä ratkaisuvaihtoehtoja alkaa hänellä olemaan ihan mukava määrä, palloa en kuitenkaan hänen(kään) halua maahan paljon laittaa.

Nkamhoua otti tänään(kin) aika paljon ratkaisuja isolation tilanteista. Vähän tuo vaan arvelluttaa, että tuleeko Nkamhouan pelaaminen olemaan sitten ihan pään seinään puskemista Saksan ja Australian parempia ja isompia puolustajia vastaan? Riittääkö taso tehdä vastaavia koreja kisoissa?

Mun mielestä tässä ollaan tekemässä virhe, ettei Federikoa edes kokeilla. Onkohan niin ettei Federio vaan ole vakuuttanut harjoituksissa Tuovia ja muuta valmennusjohtoa.

Kyllä se pelaajan taso pystytään toteamaan myös siellä harjoituksissa.

No, eiköhän sitten taas kisoissa peluutus tiiivistetä vähän pienempään kun tosipelien ratkaisuhetket koittaa.. Suomi pystyy varmaan kuitenkin haastamaan ihan hyvin, kun "ydinkahdeksikko" pelaa lähes kaikki minuutit eli Markkanen, Salin, Jantunen, Maxhuni, Madsen, Valtonen, Seppälä (tai Little), Nkamhoua. Sitten muita pelaajia kokeillaan pieniä minuutteja, että olisiko jollain näistä hyvä pelipäivä.
 
Viestejä
1 345
Mielenkiintoista muuten, että Federiko ei saanut minuuttiakaan peliaikaa tässä pelissä. Ensimmäisellä puoliajalla Susijengi ei olisi oikeastaan voinut puolustaa huonommin, joten ehkä siellä olisi löytynyt hetki häntä kokeilla. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hänelle ei joukkueessa roolia ilman loukkaantumista ole. Jos pitäisi arvata, niin harjoituksissakaan Federiko ei ole ehkä aivan kieli vyön alla viilettänyt, koska minkäänlaista näytönpaikkaa ei tänään ansainnut.

Vai voisiko olla että Federiko itse on loukkaantuneena tai puolikuntoisena, kuten Little. Molemmathan ovat vaihtopenkillä vaikka eivät pelaa. No Federiko pelasi sen kaksi minuuttisen Liettuaa vastaan, mutta ehkä puolikuntoisena? Jotenkin outoa kun Tuovi pari kuukautta sitten antoi haastattelua joukkueen uusista elementeistä tjsp ja nyt Federiko ei saa edes näytönpaikkaa. Jotain outoa tässä on, tai sitten juuri se että harjoituksissa Federiko on ollut valmennusjohdolle pettymys. Se ei välttämättä tarkoita että Federiko olisi huono pelaaja, koska tiedämme ettei hän ole huono, mutta jos koripallomaajoukkueeseen sisäänajo on valmennusjohdon mielestä jotenkin liian hidas prosessi Federikon kohdalla ja tänä kesänä sitä ei ehditä tehdä kun harjoituspelejä on vain 4.
 
Viestejä
544
Tuota takamiestilannetta pyöritellessä tuli mieleen, että miksei Suomelta ole tullut yhtään kansainvälisen tason takamiestä syntymävuosilta 1999-2003? Eli väliltä Maxhuni-Little. Toki erityisesti ikäluokat 2002 ja 2003 ovat muutenkin hyvin heikkoja, mutta vielä korostuneesti takureiden kohdalla.
Hyvä kysymys, johon hyvää vastausta tuskin on olemassa. Vuosina 1999- ja 2000-syntyneiden ikäluokat ovat mielestäni lupaavimmat, mitä Suomessa on pitkään aikaan nähty poikien puolella. Nykyikäluokista yksikään ei mielestäni pääse edes lähelle, vaikka vuonna 2004 syntyneissä paljon lupausta onkin. Valtosen, Jantusen, Gustavsonin ja kumppanien nuorten maaotteluita oli aina ilo katsoa ja tuohon aikaan ajattelin, että Suomen poikapuolen juniorityö olisi ottanut askeleita nopeasti eteenpäin. Tänä päivänä tuntuu kuitenkin, että tuo kahden tai kolmen (2001-syntyneet myös suht hyvä) peräkkäisen laatuvuosikerran ilmestyminen Suomi korikseen oli ennen kaikkea sattumaa.

Mutta siis yksi vastaus tuohon kysymykseen on, että nuorten maaotteluiden perusteella Suomeen oli kehittymässä uusi kansainvälisen tason takamies. Hän oli vuonna 1999 syntynyt, nyt jo koripallon lopettanut, Miika Heinonen, jossa oli todellisia päällikön ominaisuuksia vaikkapa vuoden 2017 MU18 EM-kisoissa. Fyysiset ominaisuudet olisivat vamaan olleet jonkinlainen hidaste hänelle, mutta kyllä katto silläkin saralla olisi korkeampi ollut kuin vaikkapa Maxhunilla ja Seppälällä. Heinosen erityisominaisuudet olivat mielestäni poikkeuksellinen peliäly, kylmäpäisyys ja rohkeus, joille olisi kyllä käyttöä tässä nyky Susijengissä. Mahtuuhan toki Perttu Blomgren tuohon haarukkaan, vaikka ei hän mikään huippupelinrakentaja tule ikinä varmaan olemaan.

Pienessä maassa ei olisi liikaa varaa hukata lupauksia ja jossain määrin on tietenkin huolestuttavaa, että ei noista 1999- ja 2000-syntyneistäkään Susijengiin ole oikeastaan ponnistaneet kuin Valtonen, Jantunen ja Nkamhoua (hän oikeastaan Yhdysvaltojen kautta).
 
Viestejä
309
Olen aina ollut sitä mieltä, että Henri Kantoselta puuttuu pelinrakentajan tärkein ominaisuus - kyky tehdä pallollisena samanaikaisesti kahta asiaa niin, ettei kumpikaan kärsi. Käytännössä tämä näkyy useimmiten niin, että silloin kun Kantonen yrittää avata peliä tai käynnistää hyökkäyssettejä takakentältä puolustuspainetta vastaan, hänen pallovarmuutensa romahtaa. Toisaalta, kun mies keskittyy omaan korintekoon/korille pyrkimiseen, muu maailma katoaa ympäriltä.

Korisliigan tasoisessa ympäristössä Kantonen pärjää yllä kuvatusta puutteesta huolimatta, mutta maajoukkuekentillä kyyti on liian usein kylmää. Ainakaan itse en koskaan pysty rentoutumaan, kun Kantosella on pallo ja pelikello näyttää crunch timea.

Tämä on yleisempikin ongelma Susijengissä tällä hetkellä. Teemu Rannikon jälkeen Suomeen ei ole kasvanut yhtään kv-tason takamiestä, joka pystyy pitämään pelinrakentelun suvereenisti näpeissään erittäin aggressiivisesta puolustuksesta huolimatta. Tosin täytyy muistaa, että Rannikko olikin tässä Suomen kaikkien aikojen paras ja kansainvälisestikin aivan eliittiä.
 
Viestejä
5
Olen monen kommentoijan kanssa samaa mieltä. Suomelta puuttuu kv-tason pelinrakentaja. Kantosella taisi olla 6 menetystä viroa vastaan. Kovempia joukkueita vastaan ei ainakaan helpota. Madsenin kehityksestä olen mielissään.
 
Viestejä
54
Tämä on yleisempikin ongelma Susijengissä tällä hetkellä. Teemu Rannikon jälkeen Suomeen ei ole kasvanut yhtään kv-tason takamiestä, joka pystyy pitämään pelinrakentelun suvereenisti näpeissään erittäin aggressiivisesta puolustuksesta huolimatta. Tosin täytyy muistaa, että Rannikko olikin tässä Suomen kaikkien aikojen paras ja kansainvälisestikin aivan eliittiä.
Oletko kuullut tai muistatko herraa nimeltä Petteri Koponen, jonka mukana Susijengin pelaaminen eli ja hengitti vuosikaudet? Muunmuassa 2014 mm turnauksen syöttökuningas ja Euroliiga veteraani.
 
Viestejä
54
Mitenkäs Korisliigan MVP Kaukiainen?? Voisi hyvinkin helpottaa surkeaa takakenttää.. Ei tietysti ole mikään pistelinko mutta mielestäni erinomainen pelinjohtaja.. Voisi helpostikin saada jotain järkeä hyökkäyspään tekemiseen ja roolitukset pelaamaan..
Hankala uskoa, että jo seurajoukkueisiinsa liittyneitä pelaajia jotka jo pudotettu enää kutsuttaisiin takaisin ryhmään. Kivimäki, Hopkins ja Raitanen näytti edelleen ainakin hengaavan joukkueen mukana hallilla.

Tämän lisäksi toki Universiaadi porukasta teoriassa ainakin Blomgren voisi tuoda kilpailua mikäli takakentällä on poissaoloja. Hän toki ei pointtina kansainvälisellä tasolla vielä ole
 
Viestejä
20
Täällä on jo paljon kritisoitu harjoitusotteluiden vähyyttä, johon yhdyn itsekin. Mielestäni olisi erittäin kriittistä, että pelattaisiin kokonainen ottelu ilman Markkasta. Minuutit jotka Markkanen lepää ovat voivat usein olla tiukkojen otteluiden kannalta Suomelle todella tuhoisia, joten niiden harjoittelu olisi olennaista kisojen valmistautumisen kannalta mielestäni. Kolikon kääntöpuolena toki on nyt nämä lukuisat loukkaantumiset, mihin Suomella ei toisaalta ole varaa. Kyse on todella huonosta tuurista myös.
 
Viestejä
1 968
Pakko vielä palata case Grandisoniin… Hänhän on siis takamies, vaikka voi pelata laituriakin. Ja hänen pelikäsityksensä on aika hyvä, erityisesti hyökkäyspäässä, jossa hän pelaa mun nähdäkseni aika luovasti: hänen korinsa syntyvät usein juuri oikea-aikaisuudesta ja oivalluksista, enemmän kuin nopeudesta tai tarkasta heittokädestä (heittohan on oikeasti aika omalaatuinen) - ja passit ovat välillä oikeinkin hyviä.

Puolustus taasen on vain väläyksittäin hyvää (ja silloinkin ehkä yllä mainitusta johtuen), ja sitäkin useammin aika karmeaa. Screenien läpi taistelemista, niiden puolustamista vaihtoineen yms. voi kuitenkin oppia ja opetella, erityisesti jos siihen on tän jengin kanssa sitoutunut, kuten Grandison nyt näyttäis olevan. Ehkä Grandisonin ongelmat tuovatkin esiin sen, kuinka yhteenhioutunut ryhmä Susijengi lopulta kuitenkin on. Ehkä tämän vuoksi hänelle annetaan nyt aika paljon peliaikaa, aikaa päästä mukaan peliin.

Ja ehkä Viro-ottelu samalla tavoin toi esiin sen, kuinka paljon Susijengin peli lepää ei vain sen yhtenäisyyden vaan myös siihen yhdistetyn korkean intensiteetin varassa. Yleensähän Susijengi pelaa paperilla paljon kovempia - ja itseään kovempia - maita vastaan. Kun eilen oltiin vähän poissaolevia ja löysiä, ja kun konseptissakin oli samalla haasteita luontaisen ykköspaikan puuttuessa, paperilla kerrankin jopa heikompi joukkue pystyi määräämään tahdin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös