Koripallo.com

Susijengin valmistavat ottelut kesä 2023

Viestejä
2 215
No, ehkä huominen peli on selvä jo aikaisessa vaiheessa, jolloin voidaan peluuttaa rotaation viimeisiä miehiä ja katsoa kenestä olisi kisakoneeseen eli esim. Fede ja Palmi voivat saada normaalia isommat minuutit.
 
Viestejä
524
Vähän samoja ihmetyksen mietteitä ollut itselläkin…

Toki Liettuaa vastaan peli-ilme oli yllättävän hyvä, ja Liettuahan tulee uudestaan vastaan - eikä varmasti halua hävitä toista kertaa ja vielä kotonaan. Tuossa ottelussa on oikein hyvän kenraalin ainekset. Lisäksi Susijengin runko on aika hyvin jo hioutunut yhteen ja liemissä keitelty, ja ehkä voi ajatella että näiden pelien tarkoitus on ennen kaikkea saada uudet pelaajat - ajattelen erityisesti Grandisonia - sisään tähän jengiin. Ja lopulta Little, Grandison ja Fedehän pelasi muun nuoremman osaston kanssa jo Rising stars -pelejä.
Ja nyt huomasinkin, että minulla olikin asiavirhe tuossa viestissäni. Pahoittelut!. Suomi pelaakin siis Viroa vastaan vain kerran. Jotenkin ajattelin, että Viro-pelejä olisi ollut kaksi. Eli tilanne ei olekaan ihan niin huono kuin annoin ymmärtää. Kaksi viimeistä valmistavaa peliä on kuitenkin MM-joukkueita vastaan. Silti, valmistavien pelien osalta Susijengi antaa tasoitusta muille maille.

Melkein sanoisin, että Lauri voisi istua huomisen ottelun. Mutta toisaalta ei siinäkään oikein ole järkeä, että näin myöhään pelataan otteluita, joissa joukkueen selkäranka ja sydän ei pelaa. Huomisen pelin on vaikea nähdä valmistavan Susijengiä oikein millään tavalla, pelaa Susijengistä kuka tahansa.
Viro parhaimmalla kokoonpanolla (ml. luettelemasi poissaolevat pelaajat) olisi ollut erinomainen vastus. Joku saattaisi väittää, että ainakin paperilla nimekkäämpi.

Komppaan, huominen höntsäottelu ei palvele Suomea millään tavoin..
Juuri näin. Jos Viron parhaat laitettaisiin Suomea vastaan, niin kyllä Virolla keskimäärin vahvemmat pelaajat tällä hetkellä on. Siitä on vaikea rimpuilla irti. Markkanen tietysti painaa vaakakupissa sen verran, että Suomi tuotakin Viroa vastaan selkeänä ennakkosuosina lähtisi. Viron joukkue tullee olemaan vuonna 2025 todella hyvä, mutta ei ole silloinkaan todennäköisesti vielä parhaimmillaan. Viron pelaajakehitysmalli näyttää lyövän Suomen laudalta 6 - 0, mutta huomiseen peliin tämä työ ei kanna.
 
Viestejä
1 243
Kovasti itsekin ihmetellyt, miksi näin vähän harjoitusotteluita. Liettuakin oli pelannut jo 4 (neljä!) peliä ennen tuota Suomi-ottelua. Aivan liikaa tasotusta annetaan tämän homman kanssa. Viime pelissä Markkanen oli vielä todella heikko, pelaamattomuus näkyi. Kyllä vaikka Saksaa vastaan olisi mielellään pelattu yksi valmistava ottelu.
 
Viestejä
1 965

Nyt olen hieman negatiivinen (pahoittelut jo etukäteen): mitä järkeä Susijengin on pelata kaksi kertaa Viron B-maajoukkuetta vastaan pari viikkoa ennen MM-kisoja? Mihin rytmiin Lauri Markkanen pääsee, jos häntä puolustaa Sander Raieste, Henri Drell tai Kaspar Treier? Kellään heistä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä hidastaa Markkasta.

Hyvä on, ei kyseessä puhdas Viron B-joukkue ole, mutta tuosta kokoonpanosta puuttuu Euroliiga-pelaaja Maik Kotsar, Mestareiden liigan mestari viime kaudelta Siime Sander Vene, heidän aloitusviisikon takamies Kerr Kriisa sekä kolme-neljä muuta parhaan Viron rotaatiopelaaja: Kristian Kitsing, Janari Joesaar, Matthias Tass, Henri Veesaar. Minulle tuo Viron kokoonpano näyttää melkeinpä Viron Universiadi-joukkueelta. On vieläpä niin, että joukkueen kokeneimmat kolme pelaaja - Post, T. Jurkatamm ja Hermet ovat ihan joukkueen kevyintä kaartia, Korisliiga-tason pelureita kaikki. On toki totta, että Virolla on yksinkertaisesti nuori ja lupaava maajoukkue, mutta nämä pelit palvelevat mielestäni enimmäkseen Viroa ja sen koripallon tulevaisuutta.

Suomi antaa todella paljon tasoitusta muille maille valmistavien peliensä määrässä ja myös laadussa. Voi kai sanoa, että mokattu on? Liettua oli toki hyvä vastus ja varmaan Latviakin tulee olemaan. Mutta näiden heikkojen Viro-pelien sijaan olisin kyllä mielelläni nähnyt Susijengin pelaavat paljon kovempia joukkueita vastaan tai sitten yksinkertaisesti lisää valmistavia pelejä näiden neljän lisäksi.
Helppoa ja lyhyt matkustaminen Virolla. Voi olla rahakysymys, en tiiä. Mutta ei tällä ottelulla mitään järkeä ole jos eivät edes ole kovimmalla mahdollisella liikkeellä, ja kuulemma Olympiakarsintaan valmistautuvat? Olisivat nyt mieluummin Porzingisin ja Latvian tänne ottaneet.
 
Viestejä
1 965
Kovasti itsekin ihmetellyt, miksi näin vähän harjoitusotteluita. Liettuakin oli pelannut jo 4 (neljä!) peliä ennen tuota Suomi-ottelua. Aivan liikaa tasotusta annetaan tämän homman kanssa. Viime pelissä Markkanen oli vielä todella heikko, pelaamattomuus näkyi. Kyllä vaikka Saksaa vastaan olisi mielellään pelattu yksi valmistava ottelu.
Yksi asia lienee ratkaissut, raha. Liettualla varmaan riittää kontakteja ja resursseja, joten niitä pelejä riittää. Mutta, ehkä seuraavalla kerralla
 
Viestejä
1 322
Komppaan, huominen höntsäottelu ei palvele Suomea millään tavoin..

Niinpä. Miettikääpä sitä kun Lauri Markkanen vielä loukkaantuisi huomenna. Lauri voisi pelata pelin alun ja kun peli on luultavasti selvä aikaisin, niin Lauria ei pitäisi kentälle enää laittaa. Lauri pelaa kunnolla sitten Liettua- ja Latvia-pelit.

Huomenna selviää aika paljon miten tosissaan valmennusjohto on Federikoa kisakoneeseen laittamassa, jos ollenkaan. Jos tulee jämäminuutit uudestaan heikointa harjoitusvastustajaa vastaan niin Federikoa ei luultavasti valita kisoihin ilman jonkun ison pelaajan loukkaantumista. Luulen että kunnon näytönpaikan saadessaan Federiko lunastaisi kisapaikan melkein yhtä vakuuttavasti kuin Grandison.
 

JaA

Viestejä
54
Se että ei tule kahdeksaa harkkaottelua ennen turnausta, pakottaa valmistautumaan jokaiseen peliin täysillä. Harkkapeliasennetta ei toivottavasti nähdä. Toivottavasti sopivat Japaniin jotain pelejä ennen turnausta, luulisi olevan helppoa, koska siellä on kahdeksan joukkuetta totuttelemassa aikaeroon..
 
Viestejä
1 322
Se että ei tule kahdeksaa harkkaottelua ennen turnausta, pakottaa valmistautumaan jokaiseen peliin täysillä. Harkkapeliasennetta ei toivottavasti nähdä. Toivottavasti sopivat Japaniin jotain pelejä ennen turnausta, luulisi olevan helppoa, koska siellä on kahdeksan joukkuetta totuttelemassa aikaeroon..

Taitaa olla myöhäistä sopia mitään enään. Sloveniaa mä olisin itse toivonut paikanpäällä harjoitusvastustajaksi kun he myös pelaavat Japanissa, niin kummankaan joukkueen ei olisi tarvinnut tehdä isoja siirtymisiä paikasta toiseen, mutta ei näytä siltä että niin käy.

Mun mielestä kysymykseen että keitä tänään peluutetaan, niin pieniä kokeiluja voi vielä tehdä, koska potentiaali parantaa joukkuetta valitsemalla parhaat 12 pelaajaa kisakoneeseen on tärkeä asia. Niin kuin monet ovat todenneet, että Viro vaikuttaa tämän päivän rosterinsa perusteella vähän liian heikolta Suomeen verrattuna, niin kyllä Federikon voi kakkoskentälliseen laittaa ja jollekin muulle isolle pelaajalle voi antaa pienemmät minuutit tänään. Japani on Viron tän päivän rosteria parempi joukkue. Ja Japani on siis etukäteen meidän lohkon heikoin joukkue ainakin mun mielestä, niin Viro ei ole ihan ideaalein vastustaja Suomelle joka peluuttaisi miehistöään täysillä. Joten toivottavasti jotain kokeillaan, mutta peluutusta ei tietenkään saa lyödä ihan läskiksikään. Mä toivon että aloitetaan parhaalla miehistöllä ja kun johto on toivottavasti 12-20 pistettä jo pelin puolessa välissä niin viimeistään silloin isompia minuutteja etenkin Federikolle. Haluaisin nähdä isot minuutit myös Littleltä joka ei pelannut viime pelissä.
 
Viestejä
5
Huhujen mukaan Little olisi loukkaantunut eikä pelaisi kisoissa. Susijengi pimittää tiedon baylorilta. Kohta sen näkee et pelaako harkkapeleissä
 
Viestejä
2 421
Voisi tietysti olla jotain sellaista kuin Olli viime vuonna - jolloin myös ei ollut muuta kuin ehkä huhuja näihin aikoihin. Eli vaikkapa Baylor haraisi vastaan, että Miro MM-kisoihin vasta toipumisvaiheessa lähtisi, vaikka mies itse haluaisi kovasti. Ja tilanne olisi yhä auki.
 
Viestejä
2 421
Grandisonin puolustaminen on aivan karmeaa. Tai, sitä ei ole. Joka hyökkäyksessä Viro lähtee Grandisonia vastaan, kun jää joka skriiniin, juoksee kiinni löysästi jos ollenkaan, vaihtaa miten sattuu. Sekä joukkuepuolustus että yksilöpuolustus kamalaa. Jos näin Viroa vastaan, mitä se olisikaan ausseja vastaan, kun huomaavat että yhdestä ukosta saa avoimen paikan aina.
 

JaA

Viestejä
54
Maxhuni on selkeästi tällä hetkellä ykkös pointti. Toivottavasti Little on mukana. Ohutta on pelinteko osastolla, liian ohutta. Melkein samaa ketkä valitaan joukkueeseen. Pelillisesti ei tuo juuri mitään lisää. Jos Blomberg otetaan niin Seppälä jää kotiin..
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös