Koripallo.com

Susiladies ja EM-karsinnat 2023

Viestejä
172
Kaikki mainitsemasi nimet ovat ison pään pelaajia. Haluaisitko oikeasti rakentaa joukkueen niin, että Kuierin, Lemmilän, Pelanderin sekä Holopaisen lisäksi otetaan nämä kolme mukaan ja sitten yli puolet joukkueesta olisi 4-5 paikan pelaajia?

Olen osittain samaa mieltä kanssasi, mutta vähän realismiakin pitää olla. Mielellään olisin nähnyt ennemmin Tulosen kuin Viidan tai Agyein joukkueessa, mutta vaikka enemmistö Suomen parhaimmista pelaajista ovat isoja, niin ei joukkuetta silti pelkästään heidän varaansa voi rakentaa.
Viiitan ja Holopaisen fysiikka ei kestä 4-5 -paikan peliä kansainvälisellä tasolla eli kuuluisivat koon puolesta kolmospaikoille ja puolestaan Lemmilä on aivan vihreä millekään paikalle, Pelander tekee yleensä 2-5 pinnaa irtopalloista . Jollain Ranskalla voi olla 3-4 190 cm pelaajaa yhtä aikaa kentällä.
 
Viestejä
279
Kyllä tässä kustaan niiden pelaajien jaloille jotka ovat heidän vaatimuksesta lähteneet jenkkeihin ja siitä euroopan sarjoihin pelaamaan ja kehittymään niin SM sarja pelaajat ajelee ohi edestä ja takaa. Noloa toimintaa etten sanoisi.
 
Viestejä
262
Viiitan ja Holopaisen fysiikka ei kestä 4-5 -paikan peliä kansainvälisellä tasolla eli kuuluisivat koon puolesta kolmospaikoille ja puolestaan Lemmilä on aivan vihreä millekään paikalle, Pelander tekee yleensä 2-5 pinnaa irtopalloista . Jollain Ranskalla voi olla 3-4 190 cm pelaajaa yhtä aikaa kentällä.

Itse ainakin lasken nykyisen ryhmän pelipaikat näin:

Bejedi 1
Lehtoranta 1
Aarnisalo 1-2
Ollilainen 1-2
Pounds 2
Koskimies 2-3
Pirttinen 2-3
Agyei 2-3
Sandvik 3-4
Viita 3-4
Holopainen 4
Kuier 4-5
Lemmilä 5
Pelander 5

Kuten sanottua, niin olisihan tuonne isoon päähän jokunen sisäpelaaja mahtunut vielä lisää. Ei kuitenkaan kolmea 4-5 paikan pelaajaa, niin kuin täällä väläyteltiin.
 
Viestejä
172
Maajoukkueesta ulos jääneet Äijänen ja Tulonen antoivat vähän ns.statementiä eilisissä matseissaan, Äijänen Euroliiga -joukkue ja täynnä erimaiden maajoukkkuepelaajia olevaa Valenciaa vastaan tehden 8 pinnaa sekä Tulonen yhtä nimekästä Italian mestari Schioa vastaan, missä pelaa mm. WNBA:n viime kauden vuoden tulokas Howard , Espanjan paras pelaaja Ndour sekä 4 Italian maajoukkuepelaajaa tehden 22 pinnaa ollen kentän Euroopassa syntyneistä paras korintekijä ja samalla ekaa kertaa tällä kaudella yli 20 pinnaa Serie A:ssa tehnyt suomalaispelaaja-
 
Viestejä
40
Suomen aiempien pelien rekordikin huomioiden, niin kyllähän tuossa on rutkasti ihmeteltävää. Mutta kuka tietää mitä on kunkin pelaajan kanssa osallistumisesta keskusteltu ja mikä on heidän palkkansa maksajien kanta osallistumiseen. Ehkei roolitus ole tosiaan kuitenkaan ainut selitys näissä valinnoissa. Jokseenkin surullista joka tapauksessa. Ainahan sitä toivoisi että kaikki parhaat olisivat mukana, eikä tuon tason pelaajia ole Suomella riesaksi asti.
 
Viestejä
40
Jaa-a, kyllähän vaikka Jantunen ja Kuier ovat osoittaneet, että puolueen linjasta voi poiketa.
 
Viestejä
405
Löytyykö täältä riittävästi asiantuntemusta nimetä se naisten joukkue (12 pelaajaa), joiden avulla olisi suurimmat mahdollisuudet pärjätä?

Oma näkemykseni olisi tällainen:
- Kuier
- Lemmilä (Kuier pelaa 35 minuuttia, Lemmilä 5)
- Aarnio
- LM Lahtinen
- Koskimies
- Äijänen
- Holopainen
- Bejedi
- Sandvik
- Tulonen
- Aarnisalo

1 paikka auki
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
278

Kakkospaikalle Pounds, muuten tasokkain mahdollinen
 
Viestejä
405
Kuka valmentajan paikalle (jos oletetaan, että sekin olisi täytettävissä)?
Maailmanhistorian ahkerin tyyppi eli "Joku Muu" olisi tähän erittäin hyvä ratkaisu.
Vielä lisättynä "Kuka tahansa Muu"

Noin vakavasti ottaen, kyllähän meillä on hyviä valmentajia sekä naisten että miesten liigassa.
Ja miksei naistenkin maajoukkueeseenkin voisi saada omia "Rannikoita ja Möttölöitä" apu-valmentajiksi.
 
Viestejä
36
Onneksi tuosta on nyt unohdettu pois Pekoset ja Vesiluomat. Ainakin toistaiseksi.
Lainaan itse itseäni. Pekonen nyt saatiin mukaan kun Bejedi jäi pois. Ja miksei olisi saatu. Viimeisen liigaviikon tehot niinkin kovat kuin keskiarvollisesti 4p/3l/5s. Toisaalta sama kai missä sitä pelin ajan istuu. Penkiltä näkee ainakin hyvin. Eipä ole aikaisemminkaan kovin montaa minuuttia maaotteluissa tullut.
 
Viestejä
657
Maailmanhistorian ahkerin tyyppi eli "Joku Muu" olisi tähän erittäin hyvä ratkaisu.
Vielä lisättynä "Kuka tahansa Muu"

Noin vakavasti ottaen, kyllähän meillä on hyviä valmentajia sekä naisten että miesten liigassa.
Ja miksei naistenkin maajoukkueeseenkin voisi saada omia "Rannikoita ja Möttölöitä" apu-valmentajiksi.
Tätä olen ihmetellyt miksei vanhoja naisten maajoukkuepelaajia olla saatu naisten maajoukkuevalmennukseen edes apuvalmentajiksi.
 
Viestejä
405
Tätä olen ihmetellyt miksei vanhoja naisten maajoukkuepelaajia olla saatu naisten maajoukkuevalmennukseen edes apuvalmentajiksi.

Voisiko johtua siitä, että hyvin harva aikuinen on pelannut/pelaa maajoukkueessa nykyvalmennuksen alla?

On se syy sitten se, ettei halua pelata nykyvalmennuksen alla tai se, ettei nykyvalmennuksen mielestä mahdu pelaamaan - molemmat tapaukset johtavat aika automaattisesti siihen että joko ei halua tai ei ole tervetullut apuvalmennukseenkaan uran jälkeen.
 
Viestejä
40
No ei ainakaan kuulostanut valmentajalta joka uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin. Pekka tuntui kertovan miksi taas tullaan häviämään. Holopainen vaikutti sen sijaan olevan paremmalla asenteella liikenteessä. Varmasti muutkin pelaajat ovat. Siellä on kuitenkin tosi kovia pelaajia joukossa. Onhan vastus kova, mutta aina voi voittaa. Kysykää vaikka Saudi Arabian tai Japanin futisjoukkueilta..
 
Viestejä
1 008

Salminenhan painotti naisten majun tarvitsevan enemmän kovia kansainvälisiä pejejä, esimerkiksi miehillä niitä on. Ollaanko tästä jotenkin eri mieltä?
En minä(kään) usko pelaajien asenteessa olevan vikaa, miksi muuten lähtisivät tuohon maju-leiritykseen.
 
Viestejä
40
En ole eri mieltä, mutta ajattelen että nuo lausunnot olisi voinut antaa vasta pelien jälkeen. Nyt pitäisi painottaa julkisuuteen joukkueen hyviä puolia ja taistelevaa ilmettä? Eli kannustaa ihmisiä katsomoon ja luoda omiin pelaajiin uskoa. Ja sitten tuntui olevan ristiriitaa siinä, että kaikki kovia kansainvälisiä pelejä hyvällä menestyksellä pelaavat eivät ole syystä tai toisesta kokoonpanossa. Se ei tietysti välttämättä ole valmentajasta kiinni, kuten on todettu. Ja Urheiluruudussahan oli vain lyhyt insertti, joten voi tottakai olla että tuo pätkä ei kuvastanut koko haastattelua hyvin.
 
Viestejä
246
Edelleen liiton pitäisi tehdä joku suunnitelma naisten koripallon suhteen. Massa mistä näitä tulevia maajoukkuepelaajia otetaan on todella pieni.
Uskaltaisin sanoa, että yliopistossa on tällä hetkellä 2-5 pelaajaa, joilla olisi todella hyvä sauma olla tässä rosterissa. 4 näistä nuorista on siellä seuraavat 4 vuotta. Seuraavaksi lähtee Ollilainen ja kohta perään varmaan Lemmilä & Aarnisalo. Nämä nuoret ovat pääsääntöisesti poissa sen 4v yliopistoajan.
Toinen asia on se, että koripallo muuttuu kovaa vauhtia myös maailmalla. Vastustajat on urheilullisempia ja isompia kuin ennen. Vähättelemättä kenenkään taitoja, niin kuinka monta alle 177cm voi joukkueessa olla?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös