Koripallo.com

Tampereen Pyrintö 2022-2023

Viestejä
1 505
Ei tämä ihan kahden kauppa nyt ole. Virheen merkitys on yhtä lailla Hongalle ja Lahdelle suuri samoin kuin KTPlle ja Kobrillekin. Toisille tulos oli pieni helpotus ja toisille taas ei.
Totta kai, välillisesti koskee muitakin. Esimerkiksi Lahdelle tämä tulos kelpaa varsin mainiosti. Mutta ensisijaisesti kyse on näiden kahden joukkueen välisestä ottelusta.

En vain jaksa uskoa, että uusintaotteluun mentäisiin, jolloin todennäköisempää on, että tulos jää voimaan.
 
Viestejä
178
Toivotaan että ei vastaavaa enää tapahdu millään sarjatasolla.
Toivoa voi, mutta mitään takeita ei ole kun systeemi on se millä toimitsijan hommat hoidetaan. Olen käynyt koripallon toimitsijakoulutuksia, ne on vetänyt aina joku seuran tms. aktiivi, eli ei voi puhua mistään liittojohtoisesta koulutuksesta. Sitäkautta jokainen koulutuskin on varmaan erilainen. ESCOsta katsoin liiton kurssin, joten se oli ainakin jossain määrin liiton juttu. Salibandy ja Ringette, kummassakin olen käynyt liiton kurssin ja saanut siitä kortin/suomisport toimitsijanumeron, joka todistaa minun kykenevän siihen hommaan.

Yli kymmenen vuoden koripallovanhemmuus ei ole vielä näyttänyt liiton järjestelmällistä toimitsijakoulutusta. Jos sellaista on oikeasti olemassa niin aika hyvin se on kätketty. Eli eiköhän tässä oikea ratkaisu olisi liiton terästää toimitsijakoulutustaan ja vaatia ottelun toimitsijoiksi toimitsijakoulutuksen läpikäyneitä toimitsijoita, joilla on koulutuksesta jokin lisenssinumero/todistus/kortti tms. Jopa ringetessä sellaisia vaaditaan, eli hyökkäysajan pitäjä voimassaolevine toimitsijakortteineen merkataan pöytäkirjaan eikä sitä kuka tahansa katsomosta löydetty vanhempi saa tehdä.

2000 sakkoa seuralle, yhden ottelun toimitsijakieltorangaistus ja komissaari kyyläämään selän taakse - olipahan päätös. Minusta oikea päätös olisi se, että Uusikaupunki maksaa 2000 euroa liitolle, jolla rahalla lähetetään komissaari kouluttamaan toimitsijoita Uuteenkaupunkiin ja niin moneen muuhun paikkaan kuin rahat riittävät. Tuo yksittäinen peli oli ihan pöydän hutilointia, mutta suuremmassa linjassa liitolta tarvitaan merkittävä satsaus toimitsijoiden kouluttamiseen.

Ja minulle mielellään sata peliä toimitsijakieltoa saman tien - keltä voi pyytää?
 
Viestejä
6 444
Yleisöä Pyynikillä tänään = 300
Osallistujia Ilveksen fanimatkalle Poriin ensi lauantaina = 300

Tämä ei ollut mun oma havainto, mutta ajattelin jakaa sen :cool:
 
Viestejä
291
Yleisöä Pyynikillä tänään = 300
Osallistujia Ilveksen fanimatkalle Poriin ensi lauantaina = 300

Tämä ei ollut mun oma havainto, mutta ajattelin jakaa sen :cool:
Omasta mielestä yksi suurimmista haasteista Pyrinnöllä on tällä kaudella Pyynikki.
Toivottavasti edes yksi jatkosarjan ottelu pelattaisiin Kaupissa.
 
Viestejä
480
Kaivelin vähän tuota halliasiaa ja ainakin tälläinen juttu löytyi netistä. Vaikka Tampere onkin panostanut erittäin paljon liikuntarakentamiseen, koripallo on jostain syystä jätetty nyt pahnan pohjimmaiseksi.
 "Nyt tekohengitämme Pyynikin palloiluhallia seuraavat 5–10 vuotta.", sanoo Tampereen liikunta- ja nuorisojohtaja Paavola.
Todella harmillista Pyrinnön kannalta, näkyy yleisömäärissä. Nytkin joukkue näyttää taas kampeavan itsensä 6. sakkiin vaikka alkukaudesta oli vaikeaa. Veikkaan, että Pyrintö voittaa Nokian paikallispelissa, mutta Kauhajoki vaikuttaa liian pahalta kannolta. Tosin Honkakin yllätti, joten miksei nousukiidossa oleva Pyrintö.
 
Viestejä
407
Kyllä tuo rosteri on hajuton. Kuten täällä aiemmin mainittu milloin pyrinnöllä ollut näin vaatimattomat jenkit. Ike Smithiä ihan ok edelleen katsoa.
 
Viestejä
829
Lisäkulujahan tuosta tulee. Ylempään sarjaan ei kuitenkaan pääse.
Vaikkei ylempään pääse, niin alemmastakin jatkosarjasta on kaksi pleijaripaikkaa tarjolla ja tunkua noille kahdelle paikalle riittää. Kaksi pistettä voi olla hyvinkin ratkaisevassa roolissa seitsemännen ja kahdeksannen sijan suhteen.
 
Viestejä
4 061
Pakko allekirjoittaa Pyrinnön HMV-mäisyys. Sen verran nostaisin kuitenkin esiin, että Pihlajamäessä on ainesta tulevaksi vastustajien inhokiksi.

Juu, itekin taisin parin vuoden takaisessa "Jammu-yhteenotossa" kommentoida tätä kaveria vastaan.

Mutta sitten toisaalta valitan, kuinka HMV-osastoa osa pelaajista on.

Salon Kimmo Tiilikainen ja Pyrinnön Pihlajamäki siis ehdottomasti jatkoon! Näitä pelaajia todellakin tarvitaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös