Herbert sanoi:Pyörittelinpä minäkin tuota videota muutamaan kertaan ja olen tietenkin eri mieltä kaikkien kanssa.
Ensinnäkin tilanteesta olisi mielestäni ollut perusteltua tuomita suora ulosajo. Isku osuu niin korkealla kasvoihin, että se on perusteltua. Tosin tuo ei ole täysin selvä tilanne eli perusteet myös EU-ratkaisulle ulosajoon ovat olemassa. Jos (täällä esiintyneiden kommenttien mukaisesti) tökkimistä on ollut molempiin suuntiin, niin se myös osaltaan selittää ratkaisua, tuomarit huomioivat oman virheensä (eli sen että eivät puuttuneet ajoissa) ratkaisussaan. Tilanteen tuomitsee kaksi tuomaria joista toinen näyttää välittömästi EU:n, toinen taas vain hyökkääjänvirheen.
Sitten jälkimmäiseen tilanteeseen ja sen tapahtumiin. Videon perusteella on minusta mahdotonta ottaa kantaa pelaajien tarkoituksenmukaisuuteen. Joku voi nähdä tilanteessa kaatuvan Ojalan myös heilauttavan jalkojaan Muurisen suuntaan. Oleellista kuitenkin on, että tilanteeseen tulee selvästi kolmas tuomari lähelle ja koska hän ei tilanteesta tee mitään ratkaisua (toinen EU tai ulosajo), niin saisi aika kova kurinpitopäällikkö olla, että tuosta lähtisi tekemään videon perusteella mitään ratkaisua.
Sitten kysymykseen jälkiseuraamuksista. Osaisiko joku sanoa, mitä kurinpitosäännöt sanovat tällaisista tilanteista? Ulosajojen jälkeen asiat menevät automaattisesti käsittelyyn, mutta EU:n jälkeen ei. Kenellä on oikeus päättää asian tutkimisesta? Jos asia voidaan tutkittavaksi ottaa, niin minusta viikon pelikielto on sopiva rangaistus. Mutta minusta tässä pitää olla varovainen, jos näitä "hovioikeuden ratkaisuja" rupeaa syntymään, niin liitossa on pian pöytä täynnä erilaisia pyyntöjä tarkistaa tuomarien ratkaisuja.
Kimmohan on juuri sellainen, ei kerenny pyytää anteeeks ku odotti puhelua ulkomailta. Lopetan nyt ainakin omalta osalta tämän jauhamisen, NaKo (Valpola) on rähmällään Sohlbergin edessä.TBAY sanoi:FAKTA: vain täysi idiootti poistuu paikalta pahoittelematta, tai anteeksi pyytämättä tekoaan. Kuten olen aiemmin todennut, on helpompi pyytää anteeksi vahingossa satuttunutta, kuin tahallista tekoa.
lothar sanoi:Eiköhän keskitytä playoffeista nauttimiseen. 8]
TBAY sanoi:FAKTA: vain täysi idiootti poistuu paikalta pahoittelematta, tai anteeksi pyytämättä tekoaan. Kuten olen aiemmin todennut, on helpompi pyytää anteeksi vahingossa satuttunutta, kuin tahallista tekoa.
Herbert sanoi:Ja tämäkö on se lopullinen todiste ja peruste pelikiellolle?
Huonoa käyttäytymistä voi ja tulee paheksua, mutta se ei ole todiste mistään muusta.
42 sanoi:Aika huonolaatuinen tuo Uusimaan video, pitänee jostain etsiä parempi. Tuosta kuvasta katsomalla kyynärpäällä lyönti on suoran ulosajon arvoinen. Tahallaan lyönti hartialinjan yläpuolelle. Jalalla tallomisen tahallisuuteen ei tuon kuvan perusteella voi ottaa kantaa.
Rodman sanoi:Mistä meinasit löytää paremman? Eiköhän tuo pätkä ole leikattu ihan viralliselta ottelutallenteelta.
Samaa mieltä tuosta alkuosasta ja loppuosasta sitä mieltä, että Kimmon jalka jää kaatuvan pelaajan jalkojen väliin ja Kimmo menettää tasapainonsa yrittäessään nostaa jalkaansa ja kaatuu myös. Ilmeisesti mitään sanktioita ei ole lyönnistä tullut, koska Muurinen kyllä huilasi yhden ottelun, mutta kuuleman mukaan kuumeen vuoksi ja pelasi eilen.42 sanoi:Aika huonolaatuinen tuo Uusimaan video, pitänee jostain etsiä parempi. Tuosta kuvasta katsomalla kyynärpäällä lyönti on suoran ulosajon arvoinen. Tahallaan lyönti hartialinjan yläpuolelle. Jalalla tallomisen tahallisuuteen ei tuon kuvan perusteella voi ottaa kantaa.
HVP sanoi:Olen nähnyt virallisen tallenteen isommassa koossa kuin tuo linkkinä ollut. Lyönti ei ollut ulosajon arvoinen, sillä sitä ei tehty kyynerpää edellä, vaan olkavarsi. EU siis oikea tuomio. Askellus taaksepäin näyttää tahattomalta. Riidassa on aina kaksi puolta.
HVP sanoi:Lyönti ei ollut ulosajon arvoinen, sillä sitä ei tehty kyynerpää edellä, vaan olkavarsi. EU siis oikea tuomio.
HVP sanoi:Nauhalla ei näy sitä, mitä pelin aikana on aiemmin tapahtunut.