Koripallo.com

Tuomarointia? Tupelointia??

42

Viestejä
3 353
Olisiko aika taas siirtyä asiallisempaan kommunikointiin?

Musta näin ja musta noin, X sitä ja X tätä sekä tuomarit paskoja ei juurikaan houkuta kehittävään keskusteluun. Jos koko pelin kannalta asiaa ajatellaan.
 
Viestejä
60
Vuodenvaihteen jälkeen olen itse havainnut, että tuomarilinjaa on muutettu. Onko se tehty myös siten, että muutoksesta on eri tahoja informoitu, en tiedä.
Kuitenkin olen itse havainnoinut, että tuomioissa on otettu tarkemmin pois käsillä repimistä ja häirintää, liikkuvia screenejä, korin alla työntöjä etc. Nämä ovat kaikki mielestäni tarpeellisia ja hyviä muutoksia, sillä ne ovat eduksi taitopelaajille.
Tärkeintä on, että tämä linja lisää pelaajien ”työturvallisuutta”. Monia muitakin pelaajien turvallisuutta lisääviä tarkennuksia tulisi tehdä. Maksumiehinä näissä ovat kuitenkin aina seurat ja pelaajat itse. On kyllä hieman merkillistä, että jonkun egon pönkittäminen on tarkemmin ja kovemmin tuomittavaa, kuin vastustajan rappaaminen joko tahallaan, tahattomasti tai pelkän järjen puutteesta johtuen.
Turvallisuuden lisääjinä eivät ole yksin tuomarit. Niin pelaajat, valmentajat kuin seurojen omistajat tai/ja johto ovat yhtä tärkeässä asemassa. Otteluiden aikana tuomareita kuitenkin voidaan pitää ensimmäisenä asiaan puuttujana.
Olen hieman katsellut koko kautena loukkaantuneiden määrää korisliigassa. Missään muussa ammatissa en usko, että hyväksytään yhtä korkea vammautumisen taso ilman toimenpiteitä pelkällä olan kohautuksella. Vastuuta tästä vyörytän myös sarjan ylläpitäjälle eli liitolle. Samaa vastuuta penään myös kaikilta tahoilta.
 
Viestejä
3 498

Tämä loukkaantumismäärä taitaa nousta joka vuosi hieman. Minun mielestäni tuomareilla ei kuitenkaan ole juuri mitään merkitystä tuossa kehityksessä. Suurin syy lienee tiukka aikataulu, rajalliset rosterit ja harjoittelun jatkuva koveneminen.

Otteluiden määrästä on puhuttu vuosikausia. Eiköhän piakkoin ala nousta myös keskustelun aiheeksi kokoonpanojen rajallisuus. Loukkaantumissumassa useat joukkueet pelaavat 6-7 miehen rotaatiolla. sellaisella ei kovin pitkään pelata ilman loukkaantumisia tai lintsaamista harjoittelusta.
Näyttää sarjan säännötkin muuttuneet sen verran että nykyään voi pelejä pelata 8 pelaajan kokoonpanolla. Joskus tuli sakot jos kokoonpanossa oli alle 10 pelaajaa.
Mutta onhan se aika paljastavaa että aika monella joukkueella on viides ulkomaalainen varmistamassa että voidaan harjoitella 5 vs 5.
Kaukana ollaan vielä monen toivomasta 16 joukkueen, kolmen vahvistuksen sarjasta.
 
tuomari-1

Tuomareista tekuherkkiä tuntuvat olevan Mikkola, Selkee ja Mäntylä, joista kaikilla on potentiaali olla hyviä tuomareita ja ovatkin aina silloin, kun ego mahtuu halliin ja maltetaan antaa päärooli pelaajille.

Sinänsä hauskaa että mainitset Selkeen ja Mäntylän tuomareina, joilla on potentiaalia olla hyviä. Mäntylä kuitenkin viheltää Euroliigaa ja Selkeekin kovia europelejä...
 
42

Viestejä
3 353
hyvä opetus peli tuomareille ViVe-kouvottaret

No mitäpäs siellä nyt on sattunut? Nää on ihan turhia tällaiset vihjailut ilman mitään konkretiaa. Onko tämä peli opetusmielessä hyvä muiden katsoa kun tuomarointi on sujunut hienosti vai pitääkö tässä virheistä oppia? Ja millaisista?
 
vmp

Viestejä
296
Sinänsä hauskaa että mainitset Selkeen ja Mäntylän tuomareina, joilla on potentiaalia olla hyviä. Mäntylä kuitenkin viheltää Euroliigaa ja Selkeekin kovia europelejä...
Niin, ovat nimenomaan näissä kansainvälisissä otteluissa osoittaneet, että heillä on potentiaalia olla hyviä. Ja ovat hyviä myös kotimaassa aina, kun malttavat olla tuomatta itseään liikaa esiin. Uskoisin, että jos liigavalmentajien pitäisi valita, tai saisivat valita parhaat tuomarit, niin tällä hetkellä ne olisivat Sarekoski, Mäntylä ja Selkee.

Mäntylällä ei Euroliigassa yksinkertaisesti ole varaa esiintyä, kuten kotimaassa. Samoin Selkee oli kaksi kautta sitten, ennen kovia kv pelejä kotimaassa parempi, nyt välillä tuntuu, että pitää olla kovin esillä. Toki tilanne on usein sellainen, että nämä herrat joutuvat usein viheltämään aika heikkojen kavereiden kanssa, joten joutuvat sitten sitä roolia ottamaan myös tahtomattaan. Liekö kv-pelit saaneet aikaan sen, että keskittyminen tähän kotoiseen liigaan ei aina ole aivan maksimaalinen. Tuomari on pelissä kuitenkin mahdollistajan roolissa, ei pääroolissa. Kun tämä pysyy mielessä ja tuomaria ei juuri pelissä huomaa, niin myös ne joka pelissä syntyvät muutamat tuomarimokat jäävät vähemmälle huomiolle. Jos haluavat kovasti ottaa roolia ja olla esillä, niin myös mokailu korostuu.
 
Viestejä
981
Ja piti jatkaa, että useamman vuoden ovat valmentajat rankanneet ihan virallisesti tuomarit
 
Viestejä
3 084
Pyrintö-Seagulls. Kotti rikkoo viimeisellä sekunnilla Harrista joka kääntää heiton syötöksi. Kyseessä neljäs joukkuevirhe.
Peliä olisi pitänyt jatkaa päädystä eikä vapariviivalta. Pyrinnön instastoryssä näkyy tilanne selvästi.

E: nyt kun useamman kerran tilanteen katsoo taitaa pallo kuitenkin irrota kädestä virheen seurauksena kädestä ja tuomio menikin ihan oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Tilanteessa Kotti hyppää ehkä vähän eteenpäin, mutta kumpi tekee kontaktin, hyökkääjä, vai puolustaja. Ruoff lyö puhtaasti pallon kädestä, jolloin siitä tulee syöttö. No call olisi varmasti ollut paras tuomio, mutta sivurajasta virheeseen kuluu vain alle 2,5 sek., joten vaikka nyt sitten virhe vihellettiin, niin kellossa olisi pitänyt olla yli sekunti 0,3 sijaan. Tällaisessa tilanteessa se IRS olisi todella paikallaan. Jos siis vaikka virhe jäi voimaan, niin saataisiin ne sekunnit kelloon oikein. Aikalisän jälkeen aivan eri tilanne yrittää koria sekunnissa, kuin 0,3:ssa.

Lekalle sen verran, että liidaaminen on ihan ok, mutta kaikkea käytöstä ei saa sen piikkiin. Ja valmentajien rankkaaminen tuomareiden suhteen ei kuuleman mukaan juuri kuitenkaan vaikuta, jos tuomariyksikössä ollaan eri mieltä tuomarin tasosta.
 
Viestejä
3 084
Tilanteessa Kotti hyppää ehkä vähän eteenpäin, mutta kumpi tekee kontaktin, hyökkääjä, vai puolustaja. Ruoff lyö puhtaasti pallon kädestä, jolloin siitä tulee syöttö.

Kyllä Kotti mun näkemyksen mukaan on myöhässä tuossa tilanteessa, joten pidän vartalovirhettä oikeana vihellyksenä.
 
Viestejä
688
Mun mielestä taas Kotti hyppää niin hyvin suoraan ylöspäin, että ei tuosta kyllä kuuluisi virhettä viheltää.
 
Viestejä
409
Nyt on taas vahvaa suorittamista Uudessakaupungissa!! Eu virheitä on jaettu enemmän kuin normaali virheitä :p En tiedä millä näitä tuomareita saisi lukemaan peliä paremmin... Tuntuu että mitä pidemmälle kausi etenee, sitä villimmäksi menee linja!
 
vmp

Viestejä
296
Suuressa maailmassa kaikki on suurempaa. Jos joku katsoi Copa Del Reyn finaalin Real vs Barca, todennäköisesti jokainen huomasi lopussa pari niin kamalaa tuomarivirhettä ettei sellaiset menisi Suomessa ikinä läpi. Massivisia oikeusmurhia pelin lopussa.
Mutta siellä näyttää kantti riitävän myös tunnustamaan virheet.
The Spanish association of referees admits the mistakes made in Copa Del Rey Final | Eurohoops
Tuota jäin vähän miettimään, että miten niin ei menisi Suomessa ikinä läpi? Meillähän menee läpi tuomarivirheitä koko ajan, eikä ole edes tuota videojärjestelmää, jolla loppuhetkillä voisi asioita tarkistella. Toki nyt tarkisteltiin viimeistä koria tuolla Espanjassa, mutta jostakin syystä tuomio oli silti väärä. Sitä päähänlyöntivirhettä ilmeisesti ei edes pysty tarkistamaan. Se pitää täysin paikkansa, että Suomessa ei kantti riitä tunnustamaan tuomareiden tekemiä virheitä.
 
Miten niin väärä. Levyyn siinä lyötiin.
 
CopaDelRey

Miten niin väärä. Levyyn siinä lyötiin.

Pallo osuu ensin rautaan ja on kimmonnut poispäin korista ja selkeästi sylinterin alapuolella, joten mahdollisuutta pallolla mennä koriin ei ole.

Tässä kyseisessä videotarkastuksessahan ongelmana oli, että ainakaan livekuvan ja parin kamerakuvan perusteella tuota oli hankala havaita. Taisi olla kaksi hidastusta jotka näyttivät selkeästi rautaosuman ja näitä kulmia tuskin videolla käydessä katsottiin, siksi saatiin "väärä" tuomio aikaiseksi.

Tosin Singletonin ja myös sitä seurannut Carrolin tilanne niin selkeästi Realille, ettei voi liian happamin mielin olla kun nyt tuo viimeinen ratkaiseva tilanne vihellettiin Barcan hyväksi.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös