Juuri näin, eli ohjeissa puhutaan voittosuhteesta ja korisuhteesta. Tämä periytyy mahdollisuudesta jolloin lohkoissa saattoi olla epälukuinen määrä joukkuita ja yhteisjärjestys olisi silti pitänyt luoda. Nyt kevään kolmessa lohkossa on kaikissa sama määrä joukkueita. Käytännössä voittosuhde on sama kuin sarjapisteet ja korisuhde sama kuin sarjan tehtyjen ja päästettyjen suhde.
Kolmesta lohkosta muodostetaan lopputurnausta varten virtuaalinen yhteenveto. Käytännössä kahdesta lohkosta menee siis noin 5 joukkuetta ja yhdestä noin 6 lopputurnauksiin. Jos pelataan sopivasti ristiin voi syntyä tilanne, että jostain lohkosta meneenkin enemmän kuin muista, mutta hämmästyisin jos jako poikkeaa paljon 5,5 ja 6 jaosta. Käytännössä sarjasijoituksen kannalta isot voitot ovat sarjakaudella tavoiteltava asia ja jos tappio on tullakseen mahdollisimman pieni tappio on vähiten huono tulos, koska se vaikuttaa korisuhteeseen. Veikkaisin, että korisuhde näyttelee isohkoa roolia, koska ei niitä pelejä mahdottomasti ole ja tasapisteissä olevia joukkueita varmasti tulee olemaan. Sarjassa karsitaan käytännössä 5 joukkuetta ulos lopputurnauksesta.
Lopputurnaus menee sitten CUP nimensä mukaan juuri noin, eli sarjan voittaa voittamalla kaikki lopputurnauksen pelit. Mitalipelit varmistaa voittamalla ensimmäiset kaksi ja SM sarjapaikan (kahdeksan joukkoon) varmistaa voittamalla ensimmäisen pelin vaikka häviäisikin toisen. Kuten Apanda totesi kaksi viimeistä SM sarjapaikkaa ratkaistaan toisena viikonloppuna niiden neljän joukkueen kesken jotka häviävät ensimmäisen pelin, mutta voittavat toisen.
Tuossa on minulla vähän vielä tulkintavaikeuksia, eli miten kolmesta alkulohkosta muodostetaan nuo ensimmäiset otteluparit, mutta veikkaisin sen menevän niin, että virtuaalisen yhteistaulukon paras kohtaa huonomman ja niin edespäin. Tulevan kauden SM paikkojen kannalta tuo karsintaturnauksen ykköspeli on se kriittinen "seiskapeli", joka ratkaisee aika paljon jatkoaskeleita
Eli olen täsmälleen samaa mieltä Apandan kanssa. Noin se menee ja mahdolliset jokkueiden muutokset kesän mittaan pistävät sitten näin pelattua pakkaa sekaisin.