Koripallo.com

A-pojat SM 2011-2012

namikatopo

Vs: A-pojat SM 2011-2012

PekLa sanoi:
Valmentajat ovat yhteisönä niin epähomogeeninen ettei siellä taida olla oikein ammattiyhdistystä vaalimassa etuja. Ja nuoret valmentajat haluavat tietysti mennä kiivaasti eteenpäin ja ovat valmiit tekemään hurjasti töitä. Mutta kyllä tuo työuupumus iskee nuoriinkin jos ja kun vastoinkäymisiä alkaa tulla. Silloin ympäristön on oltava hereillä.
Silloin tällöin (tai itse asiassa joka vuosi) täällä hehkutetaan, että Honka jyrää alueella ja valtakunnassa, koska Hongalla on ylivoimainen materiaali ja ylivoimainen valmennus. Menestystä on tullut ja tulee vastakin, tosin pitkälti pelaajasiirtojen ansiosta (viimeksi AP finaaleissa tapaus MM) , mutta tänä talvena pääkaupunkiseudun kaikki pitkät/parhaat eivät ole enää vaivautuneet Tapiolaan asti ja se näkyy nyt sarjataulukossa. Muutama loukkaantuminen ja Hongalle on tarjolla sijojen 1-2 rinnalla sijat 3-4. Kävikö tässä niin, että kun jo SM-finaalin häviäminen koetaan häpeänä, ja kun nyt ilmassa leijuu riski neljännestäkin sijasta, Tapiolassa on oivallettu, että tätä koettelemusta penkin kuumimmat proput ei kestä.
 
kovaa on

Vs: A-pojat SM 2011-2012

namikatopo sanoi:

Kovaa on nykyään juniorikoriskin, ei näköjään Toponkaan valmentaja kestänyt painetta kun erosi sarjan tärkeimmillä hetkillä.
 
Viestejä
1 543
Vs: A-pojat SM 2011-2012

Ei auttanut Hongan "ylivoimainen materiaali eikä ylivoimainen valmennus" - pataan tuli 20 pinnaa Kotkassa, tosin molemmille merkityksettömässä pelissä. Daniel Dolenc ja Kalle Naapi poissa kokoonpanosta. Näinkö rampana myös Pyrsää vastaan... :-[
 
no problem

Vs: A-pojat SM 2011-2012

Pyrintö hoitaa Hongan helposti.Ilmeisesti Pyrintö jopa halusi Hongan vastaan koska materiaali sopii parhaiten heille.Finaalissa sitten hoitavat Namikan.Näin se menee.Pyrintyö on iskussa.
 
pikaistaparanemisita

Vs: A-pojat SM 2011-2012

Turnover sanoi:
Ei auttanut Hongan "ylivoimainen materiaali eikä ylivoimainen valmennus" - pataan tuli 20 pinnaa Kotkassa, tosin molemmille merkityksettömässä pelissä. Daniel Dolenc ja Kalle Naapi poissa kokoonpanosta. Näinkö rampana myös Pyrsää vastaan... :-[
Eilen Hongalla ei ollut kyllä mitenkään ylivoimainen materiaali. Naapi ja Dolenc pois, heidän poissaolot vaikuttavat todella paljon Hongan pelaamiseen. Toivottavasti molemmat ovat kunnossa välierissä. Lisäksi Puotila eilen vain 7 minuuttia. Eli kyllä Honka antoi aika paljon tasotusta näillä poissaoloilla.
 
.......

Vs: A-pojat SM 2011-2012

kovaa on sanoi:
Kovaa on nykyään juniorikoriskin, ei näköjään Toponkaan valmentaja kestänyt painetta kun erosi sarjan tärkeimmillä hetkillä.

Ja tuli takas, sarjan tärkeimmillä hetkillä
 
Viestejä
1 543
Vs: A-pojat SM 2011-2012

pikaistaparanemisita sanoi:
Eilen Hongalla ei ollut kyllä mitenkään ylivoimainen materiaali. Naapi ja Dolenc pois, heidän poissaolot vaikuttavat todella paljon Hongan pelaamiseen. Toivottavasti molemmat ovat kunnossa välierissä. Lisäksi Puotila eilen vain 7 minuuttia. Eli kyllä Honka antoi aika paljon tasotusta näillä poissaoloilla.
Naapi pois koko kevään, Danielista ei tietoa.
 
tackarochpockar

Vs: A-pojat SM 2011-2012

DaTruth sanoi:
Niin... Kyllähän Vilpas on varmasti ansainnut paikkansa sarjassa...mutta Huolilan ja Ahosen puuttuessa on porukka käynyt sen verran köykäiseksi, että pystyy vain VK1:n tasoisiin suorituksiin. Nippu osoitti karsinnoissa ja EHBT:ssa olevansa kova ilman Ahostakin, mutta Huolilan poissaoloa se ei enää kestä. Eikö Vilppaassa pyörinyt elo-syyskuussa vielä Mikonekin, jota ei enää ole näkynyt.

Sama tilanne on Turussa. Paikallisen Namikan alun alkaenkin varsin ohut (kiloissa, senteissä ja pelimiesten määrässä) rosteri on pulassa, kun Immonen (=joukkueen kilot & sentit) on huollossa. Jos avauksesta joku muukin puuttuu, jää nippu armotta jalkoihin.

Kun Urassakin on omat ilmeiset ongelmansa, uhkaa Lounais-Suomen panos jäädä kevyeksi tällä kaudella?

Rosterin laajudessa joukkueet ovat kahden-kolmen kerroksen väkeä:

1) Laaja rosteri: Topo, HNMKY, Pyrintö, Honka
2) Aloitusviisikon varassa: LaNMKY, Ura, JKS, Vilpas, TuNMKY
3) Kahden tähden joukkue KTP

A-pojissa pakka on valtakunnan tasolla tiivistynyt B-poika-ajoista, eli harvempi joukkue on enää 2-3 pelurin varassa. Alkukauden hienosti esiintyneen KTP:n tilanne on tällä saralla vaarallisin. Kun Lehtoranta tai Juusti on poissa tai pysäytetään, tulee takkiin.

Pituudesta basketissa on eittämättä hyötyä, eikä sitä voi opettaa, eli monessa joukkueessa juuri pitkän pään kapeus on riski:

ToPo kestää avainpelaajien loukkaantumisia parhaiten - laajin rosteri, ja joka pelipaikalle riittää korvaajia. Kukaan ei ole korvaamaton, pitkän pään Rajala tärkein.

HNMKY:llä kovia pelimiehiä on kymmenkunta, ja ovat osoittaneet pärjäävänsä jopa ilman Clementiä ja Kallelaa (Honka kaatui, vaikka molemmat olivat poissa). Pitkät pojat Kauhanen ja Michelsen kriittisimmät.

Pyrinnöllä pelureita on 7-8, mutta loputkin ovat urheilullisia, ja paikkaavat jaloilla ja asenteella puuttuvaa taitoa. J Kilpinen on kriittisin. Kilpinen on pelipaikalleen alimittainen, mutta omaa kovan asenteen ja urheilullisuuden - joukkueen ainoa korinalusrouhija.

Hongan pelimiehiä ovat mj:t pullollaan, mutta pääsääntöisesti yllättävän kesyjä ovat toistaiseksi olleet kotimaassa? Avainrooleissa Dolenc, Naapi, Odabasi.

Lahdelta löytyy puolentusinaa pelimiestä, joista kriittinen on kaksikko Cakici & Booker. Booker on pitkäaikaistoipilas, mutta Cakici, Oja, Suni, Aalto, pystyvät pitämään joukkuetta pinnalla.

Uran tilanne samantyyppinen kuin JKS:llä. Avausviisikon jälkeen kevenee. Virolainen, Raivonen, Ritanotko kantavat joukkuetta. Ritanotkolle ei varamiestä korin alle ole.

JKS on avausviisikkonsa varassa. Viita, Myyryläinen kriittisimpinä. Jompi kumpi poissa ja kone yskähtää pahasti. Pitkä pää on sarjan vaatimattomimpia. Yllättävän hyvin on JKS esiintynyt.

Vilpas kuuluu samaan kastiin edellisten kanssa. Tilanne Lahden kanssa samantyyppinen. Ahonen & Huolila selkeät johtotähdet (Lahdessa siis Booker, Cakici). Ilman Ahosta pärjäävät vielä, mutta Vilpas romahtaa, kun Huolila on poissa. Huolila ainoa kunnon sentteri.

TuNMKY on selkeimmin avaúksen varassa. Immonen ainoa iso, edes isoa leikkiviä ei löydy muita. Ilman Immosta tulee piiitkä ja raskas kausi.

Kauden positiivisin yllättäjä KTP on yksinkertaisesti erittäin haavoittuvainen. Joukkueen on syytä pitää Lehtorannan ja Juustin vitamiininsaannista huoli. Pelin sielu on Lehtoranta ja Juusti rouhii todella tehiokkaasti, ellei edessä ole tarpeeksi vahvaa painikaveria. Muut ovat itse asiassa yllättävän hyviä, mutta viime kädessä kuitenkin komppaajia duon takana.

Ylläoleva ei ole arvio kauden lopputilanteesta, mutta kyllä siitä suuntaviivoja todennäköisyyksille voi vetää.
Kiitos DaTruth!
Eipä siinä sitten muuta kuin lykkyä kärkinelikolle. Veikkaanpa, että HNMKY 93 voittaa Topo 94:n. Torneista Kauhanen runttaa korin alta ja Mickelsson viskaa lisäksi kaukaa. Pyrintö puolestaan kellistää huippuvalmennetun ja ylivertaisen leveän materiaalin Hongan, jolta saattaa puutua kokonaista 1-2 äijää. Finaali hektinen, mutta, no joo.. ehkä ikä ja pituus HNMKY:n puolella, ja kotihallikin. Henkimualilman juttuja..
 
Malmilla

Vs: A-pojat SM 2011-2012

Lauantaina HNMKY-ToPo 13.30 MPH .Tulkaahan ajoissa paikalle jos mielitte istumaan.
 
Enuustus

Vs: A-pojat SM 2011-2012

Huomenna sitten pelataan ekat välierät, ennustan seuraavanlaisia tuloksia tapahtuvaksi:

HNMKY - ToPo -8, Scanian voittaneet Topolaiset ovat voimansa tunnossa ja vievät voiton
Honka - Pyrintö +12, Vaikka Hongalla on loukkaantumisia niin niitä on Pyrinnölläkin.

Näillä mennään sitten huomenna, sunnuntaiksi uudet veikkaukset myöhemmin.
 
Viestejä
1 543
Vs: A-pojat SM 2011-2012

Hongan hermot piti lopun vaparirallissa. T. Sulonen 40 pinnaa ja ratkaisevat vaparit sisälle. Hyvä Honka!
 
jooooo

Vs: A-pojat SM 2011-2012

Pyrintö korjaa huomenna potin koska epäonnea mm loukkaantumisten johdosta.Huomenna Treella Pyrintö terveempi toivottavasti ja ratkaiseva Espoossa hoituu Tampereelle.
 
respect

Vs: A-pojat SM 2011-2012

Respect pyrinnön joukkueelle siitä, että kykenee peittoamaan hongan, jolla on aivan tajuton pituus ylivoima pyrinnön kahden isoimman kaverin ollessa sairastuvalla.. Ja vielä voittamaan levypallot samaisessa ottelussa!
 
Viestejä
60
Vs: A-pojat SM 2011-2012

respect sanoi:

Välierät käynnistyivät ja paljon on jo sattunut ja tapahtunut.

Helsingin herruudesta pelanneessa parissa Namikan piti etukäteen arvioiden olla hieman niskan päällä, mutta kovan haasteen edessä, kun Scaniasta sarjavoiton, itseluottamusta ja hypeä hakenut Topo asettui vastaan. Viime kauden finaaliparin Hongan ja Pyrinnön sarjasta sen sijaan pystyi uumoilemaan tasaista. Naapin poissaolo oli tiedossa ja olisin itse veikannut Pyrinnön aggressiivisen puolustuksen kääntävän sarjan Tampereelle, nimenomaan kovaan vireeseen päässeen Naapin puuttuessa. Isomman Kilpisen loukkaantuminen kuitenkin enemmän kuin tasoitti tilanteen, etenkin vanhemman Suomalaisenkin ollessa viikonloppuna sivussa.

Respectit pyrinnölle sunnuntain voitosta, vaikka ”refereetkin” saattavat ansaita tamperelaisten kiitokset? Mielenkiintoinen kuriositeetti on Hongan saamat 29 virhettä Pyrinnön 12(!) vastaan – ja tyypillisesti Pyrintö puolustaa iholla ja kovaa!? Viivalle Pyrintö pääsi yrittämään 28 kertaa, Honka 15. Vapariprosenteilla ei kumpikaan voi ilakoida. Lauantain pelissä virheet ja vaparit menivät käytännössä tasan (”penalty-finish-tyyppinen” loppu keräsi Pyrinnölle muutaman ekstra-virheen ja Hongalle muutaman vaparin). No ”such is basket”, ja ottelua näkemättä on paha vankalla rintaäänellä sanoa, mikä Tampereen tuomarilinja oli, eli lähden siitä, että se oli ”normiasiallinen”. Espoossahan linja oli lauantaina tasapuolisen poukkoileva ja omituinen.

Sunnuntain ottelua ei kuitenkaan tarvinnut nähdä ihmetelläkseen levypallotilastoja? Vielä lauantaina ne näyttivät siltä kuin pelaajamateriaalin mukaan ”pitääkin” – Selkeästi isokokoisempi Honka vei ne selvästi: 54-40. Lauantai-iltana on Tampereella ilmeisesti nautittu kokolihaillallinen ja sunnuntaiaamuna kokojyväpuuroa, sillä Pyynikillä ”Nääsvillen mikkihiiret” jyräsivät ”Espoon hessuhopot” levyreissä 47-39, vieläpä hakien yhtä monta hyökkäysribaa kuin Honka sai raavittua puolustuspään vastaavia! Hongan aamupala lie ollut mannapuuro hillosilmällä. Hongan peliminuutteja saaneiden keskipituus Tampereella oli 193,4 Pyrinnön 185,9 vastaan, eli Hongalla oli 7,6 cm etu (+pidempi ulottuvuus). Massaetu on vähintään samaa luokkaa. Honka kuitenkin peluutti herrasmiesmäisesti ja ”iso-Kilpisen” poissa ollessa downgreidasi pituuseroaan peluutuksella (Nyholm on edeltäjästään poiketen ilmeisesti herrasmies?..). Pyrintö sen sijaan teki päinvastoin. Kun painotetaan sentit peliminuuteilla päästään lukemiin 191,6 vs. 187,3 --> eroa enää 4,3cm. Aito pituusero lie kyllä suurempi, sillä silmämääräisesti arvioiden Pyrinnön pojista on useampi mitattu kengät jalassa kuin Hongan… ja Liljeberg luistimilla Hakametsän hallissa…

Mikäli Iso-kilpinen ja vanhempi Suomalainen ovat huomenna rosterista poissa, Honka vie kotonaan kolmannen pelin. Jos taas Pyrinnöllä on täysi, ehjä rosteri, ovat Mansen pojat finaalissa. Tässä vaiheessa kausi on 2-2.

Päinvastoin kuin taisteleva Pyrintö, Topo ei suuremmin ansaitse respectiä viime viikonlopusta. Valmentajasekoilujen ym. jälkeen joukkue ei vaikuttanut yhtenäiseltä ja henkinen selkäranka taittui sunnuntaina varsin helposti, Namikan johdon käydessä suurimmillaan 30p:ssä. Joukkueen ns. ”tähtipelaajista” vain Kauppinen halusi voittaa (ja kovasti), kun sen sijaan Scaniasta huomionosoituksia hakenut kaksikko keskittyi lähinnä ”mageelta näyttämiseen”, mussuttamiseen, mököttämiseen, pikku törkeilyyn ym. Peli ei maittanut. Toki tässä oli osansa myös Namikan fyysisillä takamiehillä, jotka Clementin johdolla tekivät Topon ykköstakamiehen olemisen ahtaaksi ja latistivat Topon pelin. Topon "scania king" jäi maalatulla alueella selkeästi kakkoseksi Kauhasen ja kumppanien puristuksessa. Kausi Namikalle 4-0, eli suuryllätyksestä ei voi puhua. Ensimmäiset kolme peliä olivat sentään tiukkaa vääntöä.

Namika on joka tapauksessa uuden tilanteen edessä ensi viikonloppuna. Tulee vastaan kumpi joukkue tahansa, on se varmasti, päinvastoin kuin Topo, motivoitunut ja yhtenäinen. Namikan rosteri pystyy halutessaan kaivamaan konstit sekä isoa Honkaa että nopeaa ja aggressiivista Pyrintöä vastaan ja Namikaa voinee hyvän loppukauden takia pitää hienoisena ennakkosuosikkina, mutta finaalit ovat ns. ”eri pelejä”, eli mitä vain voi viime kädessä tapahtua - kuuppa ratkaisee. Kuten aina, on joukkueiden terveystilanteella suuri merkitys.
 
katsomosta

Vs: A-pojat SM 2011-2012

Aikamoista tilastotietoa... Otitko huomioon ulottuvuuksia miettiessäsi myös poikien pomput? Sehän ei kaiketi ole vakio, vaikka pituus olisi sama...

Pyrintö vie huomisen pelin!!!! Go Pyrintö go!
 
Viestejä
112
Vs: A-pojat SM 2011-2012

DaTruth sanoi:
Respectit pyrinnölle sunnuntain voitosta, vaikka ”refereetkin” saattavat ansaita tamperelaisten kiitokset? Mielenkiintoinen kuriositeetti on Hongan saamat 29 virhettä Pyrinnön 12(!) vastaan – ja tyypillisesti Pyrintö puolustaa iholla ja kovaa!? Viivalle Pyrintö pääsi yrittämään 28 kertaa, Honka 15. Vapariprosenteilla ei kumpikaan voi ilakoida. Lauantain pelissä virheet ja vaparit menivät käytännössä tasan (”penalty-finish-tyyppinen” loppu keräsi Pyrinnölle muutaman ekstra-virheen ja Hongalle muutaman vaparin). No ”such is basket”, ja ottelua näkemättä on paha vankalla rintaäänellä sanoa, mikä Tampereen tuomarilinja oli, eli lähden siitä, että se oli ”normiasiallinen”. Espoossahan linja oli lauantaina tasapuolisen poukkoileva ja omituinen.

Tuomarit hoitivat hommansa hyvin.
 
Viestejä
60
Vs: A-pojat SM 2011-2012

katsomosta sanoi:
Aikamoista tilastotietoa... Otitko huomioon ulottuvuuksia miettiessäsi myös poikien pomput? Sehän ei kaiketi ole vakio, vaikka pituus olisi sama...
Ei ole.
 
Sivumies/nainen

Vs: A-pojat SM 2011-2012

DaTruth sanoi:
Joukkueen ns. ”tähtipelaajista” vain Kauppinen halusi voittaa (ja kovasti)

Saattaahan se ulkopuolisen silmissä näyttääkin juuri tältä, mutta tämä oli itse asiassa suurin syy Topon kompurointiin viikonloppuna.

Scaniassa joukkue haki voiton jokaisesta pelistään nimenomaan pelaten joukkueena, kuvioita joita on pitkään harjoiteltu. Kukaan ei "halunnut voittaa" enemmän kuin muut vaan tehtiin mitä oltiin yhdessä harjoiteltu, ja kultaa tuli.

Viime viikonloppuna tälläisestä joukkuepelistä ei ollut tietoakaan, vaan jotkut "halusivat voittaa (ja kovasti)" jolloin ei päästy edes kokeilemaan kuvioita joita oltiin treenattu. Sunnuntaina ekassa erässä mentiin noin 5 minuuttia niinkuin oli harjoiteltu, mutta sitten taas "voitonhalu" repesi. Turhauttavaa varmaankin muille pojille, kun juuri Scaniassa huomasivat että joukkueena ovat todella hyvä. Ja tämä turhautuminen sitten näkyi viikonloppuna kentällä haluttomuutena.

Pronssipeliin en usko paljonkaan muutoksia tulevan Topon pelityyliin, tuli vastaan kuka tahansa niin Topo saa turpiinsa, sillä "voittamisen halu" on liian suuri tällä hetkellä. Sääli.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös