Koripallo.com

Cleveland Cavaliers

Viestejä
24
Hyvä esimerkki taas siitä, että Lauri tarvitsee takamiehen joka osaa syöttää. Garlandin kanssa Lauri ei saanut palloa yhtään omille paikoilleen. Ensimmäisellä neljänneksellä Laurilla oli 2 pistettä ja lähes 0 kosketusta (USG% 5,6). Rubio sai lopulta toimitettua palloa oikeaan osoitteeseen ja loppupeli oli Markkaselle yhtä juhlaa. Toivotaan, että nousuvire jatkuu.

Valitettavasti Garland kyllä näkee Markkasen vapaana, mutta syöttää vasta, kun muita optioita ei ole. Hakee Allenia jatkuvasti ja mikä on hakiessa, kun koreja tulee liukuhihnalta. Onneksi tosiaan Rubiolta tuli syöttöjä.
 
Viestejä
75
Pikkuhiljaa alkaa selviämään, että Cavaliers on onnistunut rebuildissa todella hyvin. Joku voisi jo sanoa, että rebuild on ohi ja tästä eteenpäin joukkuetta kasataan puhtaasti voittaminen mielessä.

J. Allen on liigan yksi parhaimmista rullaavista senttereistä. Liigan ehdottomasti parhaimpia korin alla hyökkäyspäässä. Myös puolustuksessa on monipuolinen ja liikkuva. Mitä Allen maksoi? Yhden ykköskieroksen ja yhden kakkoskieroksen verran. Samalla hinnalla saatiin Prince, josta saatiin Rubio. Erinomaista kaupankäyntiä.

Mobley. The Rookie of year 2021-2022. Järjettömät 1.8 blokkia peliin rookie vuonna. Käsittämätöntä.

Markkanen. Yksi kesän parhaimmista valuedealeista. Larry fucking Nancy Sr. ja kakkoskieroksen varaus 24-vuotiaaseen lupaukseen. Laurilla lisäksi erittäin joukkueystävällinen sopimus.

Garland. Yksi parhaimmista nuorista takamiehistä. Pystyy ajamaan sisään, syöttämään, sekä ampumaan kaaren takaa nuoresta iästä.

Joukkueella on runsaasti muita assetteja; Sexton, Rubio, Osman ja kaikki ykköskieroksen varaukset. Lisäksi todella paljon kakkoskieroksen varauksia muilta joukkueilta.

Loppujen lopuksi Lauri taisi olla todella onnekas kun pääty takaoven kautta Clevelandiin. Jopa mahdollisesti paras vaihtoehto kaikista seuroista.

Lauri voisi tällä hetkellä pelata surkeassa Spursissa tai ankeassa Portlandissa. Mielummin jopa Cavs, kuin heikohko Mavs ryhmä, joka oli kolmas erittäin todennäköinen joukkue johon Lauri oli päätyä kesän siirtoikkunassa.

Kuka olisi uskonut elokuussa, että Cavs siirrosta tulisi näin hyvä?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
3 068

Täytyy myöntää että ainakin minut Cavs on yllättänyt melkoisesti. Kun on tällä kaudella katsonut muutaman Dallasin pelin niin järkyttävältä näyttää. Doncic on huikea pelaaja, mutta nykyisen Dallasin peliä ei ole kiva katsoa. Tässäkin asiassa oli täysin väärässä sillä itse oletin Dallasin oleva hyvä vaihtoehto Laurille.
Kaikenkaikkiaan Liigassa on tapahtunut kohtuullinen voimasuhteiden heilahdus itään päin. Entinen lännen dynastia tuntuu nyt olevan vain Warriorsin ja Phoenixin harteilla. Idässä pelqtaan nyt hyvää korista.
 
Viestejä
52
Minulla on pistänyt nyt parissakin pelissä silmään tuo, että Lauria ei käytetä pelien alussa hyökkäyspäässä kovin paljoa ja alkoi muhimaan ajatus, että voisko tuo olla ihan valmennuksen taktinen puoli? Laurillahan on ollut haastavaa alkukaudesta ollut saada heitto osumaan ja sitä on selitelty esim sillä, että pelaa uuttaa paikkaa ja joutuu tottumaan siihen ym.

Miksi hakata päätä seinään jos voisi kokeilla jotain toistakin kulmaa päästä peliin ja heittoon sisään? Voisiko tässä olla perää..

Ainakin pelien alussa haetaan kentän levittämisellä Allenille tilaa, paikkoja sekä virettä joka on oltava korkealla tasolla illasta toiseen, että näitä pelejä pystytään voittamaan ja se vaatii kyllä hyvän fiiliksen pelien alussa ja onnistumisia.

Olen kyllä semisti vakuuttunut Cavsien valmennuksesta. Hienoa tekemistä ollut toistaiseksi. Tuo iso kolmikko on kyllä elintärkeä pala joukkueen menestystä. Kun nyt vain pysyisivät terveinä kaikki.

Vähän aiheesta sivuten, ymmärrän että NBA on sarja johon pitäisi olla valmiskin pelaaja, ainakin joidenkin mielestä. Kyllähän siellä kuitenkin kehitetään samalla nuoria pelaajia ja esimerkiksi jos Okoro saa heittonsa hieman varmemmaksi ja itseluottamusta siihen niin on siinä myös potentiaalia kovaksi pelimieheksi. Itse ainakin yritän uskoa että nuoret pelaajat kehittävät heikkouksiaan kunhan vaan pääsevät oikeaan ympäristöön, toivottavasti Cavs olisi sellainen.

Jenkkifanit ovat melkoisia petoja lyttämään epäonnistumisesta, taitavat saada näistä hetkistä itseensä jotain ihme-energiaa. Raaka paikka yrittää menestyä.
 
Viestejä
809
Minulla on pistänyt nyt parissakin pelissä silmään tuo, että Lauria ei käytetä pelien alussa hyökkäyspäässä kovin paljoa ja alkoi muhimaan ajatus, että voisko tuo olla ihan valmennuksen taktinen puoli?
Ihan samaa asiaa itsekin mietiskellyt. Miltäköhän vedonlyöntitoimistosta löytyisi pelikohteena "kuka ei tee Cavsin 10 ensimmäisestä pisteestä yhtään"? Tietäisi ainakin ketä pelata.
 
Viestejä
349
Uskoisin, että tuo Garland + Allen pick&roll erittäin aktiivinen peluuttaaminen ottelujen alussa on ihan tarkoituksella. Tähän on muutamakin syy.

Ensinnäkin donkki on aika varma 2 pistettä, joten jos vastustaja antaa sen niin miksi sitä ei otettaisi. Vastustajahan tämä loppujen lopuksi päättää. Jos he haluavat tämän estää niin laittamalla kaikki 5 pelaajaa 3 sekunnin alueelle varmasti tämän lopettaisi. Ehkäpä tuo ole extreme esimerkki, mutta vastustaja varmasti voisi laittaa enemmän apua tuon pysäyttämiseen, mutta se taasen antaisi vapaampia kolmen pisteen heittoja.

Toiseksi, Cavs menettää palloa erittäin paljon ja varsinkin heidän takamiehet (Garland, Sexton ja Rubio). Pelaamalla erittäin yksinkertaista peliä, joka tuo P&R on, niin pyritään vähentämään ottelun alussa pallon menetyksiä ja täten ei jouduttaisi niiden takia takaa-ajajan rooliin. Tuossa P&R:ssa rollaajalle syöttäminen on paljon helpompaa. Avun huomioinen ja kolmennelle pelaajalle syöttäminen ei tule suurimmalle osalle pelaajia luonnollisesti vaan se pitää opettaa. Mutta se on myös jotain joka ei ole mitenkään mahdoton asia oppia.

Toinen ihan älykäs taktinen ratkaisu on ollut laittaa Lauri puolustamaan toisen joukkueen ensi sijaista pallon käsittelijää. Varsinkin silloin kun pelaaja on P&R pelaaja. Tämähän tapahtui sekä CP3 ja Doncic:ia vastaan. Molemmat heistä eivät ole nopeita takamiehiä vaan tekevät tuhonsa enimmäkseen P&R:sta. Käyttämällä Lauria ensisijaisena puolustaja luo tilanteen, että kun sentteri tulee tekemään skriiniä niin Cavs vain vaihtaa. Vaikka Allen ei ihan niin hyvä perimeter puolustaja ole kuin Lauri niin hänkin on riittävän hyvä ja vaikka Laurin siirtäminen sentterin puolustajaksi tekee korin suojelun heikommaksi (vrt Allen) niin Lauri on kuitenkin ihan riittävän pitkä häiritäkseen korinalus pelaamista. Muutenkin huomannut sen, että kun vastustaja pelaa P&R:ia ja molemmat puolustajat Cavs:lla ovat pitkiä pelaajia niin Cavs aina vaihtaa, mutta jos toinen puolustaja on lyhyempi niin uskoisin heidän ensi sijaisen tavoitteen olevan se, että pieni pelaaja pysyisi takamiehessä. Tämä ei nyt mitenkään täydellisesti onnistu, mutta Okoro ainakin on aika usein onnistunut taistelemaan itsensä skriinistä läpi ja pysymään takamiehessä.
 
Viestejä
3 068
Minulla on pistänyt nyt parissakin pelissä silmään tuo, että Lauria ei käytetä pelien alussa hyökkäyspäässä kovin paljoa ja alkoi muhimaan ajatus, että voisko tuo olla ihan valmennuksen taktinen puoli? Laurillahan on ollut haastavaa alkukaudesta ollut saada heitto osumaan ja sitä on selitelty esim sillä, että pelaa uuttaa paikkaa ja joutuu tottumaan siihen ym.

Miksi hakata päätä seinään jos voisi kokeilla jotain toistakin kulmaa päästä peliin ja heittoon sisään? Voisiko tässä olla perää..

Ainakin pelien alussa haetaan kentän levittämisellä Allenille tilaa, paikkoja sekä virettä joka on oltava korkealla tasolla illasta toiseen, että näitä pelejä pystytään voittamaan ja se vaatii kyllä hyvän fiiliksen pelien alussa ja onnistumisia.

Olen kyllä semisti vakuuttunut Cavsien valmennuksesta. Hienoa tekemistä ollut toistaiseksi. Tuo iso kolmikko on kyllä elintärkeä pala joukkueen menestystä. Kun nyt vain pysyisivät terveinä kaikki.

Vähän aiheesta sivuten, ymmärrän että NBA on sarja johon pitäisi olla valmiskin pelaaja, ainakin joidenkin mielestä. Kyllähän siellä kuitenkin kehitetään samalla nuoria pelaajia ja esimerkiksi jos Okoro saa heittonsa hieman varmemmaksi ja itseluottamusta siihen niin on siinä myös potentiaalia kovaksi pelimieheksi. Itse ainakin yritän uskoa että nuoret pelaajat kehittävät heikkouksiaan kunhan vaan pääsevät oikeaan ympäristöön, toivottavasti Cavs olisi sellainen.

Jenkkifanit ovat melkoisia petoja lyttämään epäonnistumisesta, taitavat saada näistä hetkistä itseensä jotain ihme-energiaa. Raaka paikka yrittää menestyä.
En tiedä tästä Cavsien coachista mutta monella amerikkalaisella valmentajalla on filosofia että ottelun alussa ei heitetä nopeita kolmosia vaan mennään sisälle isoihin poikiin. Phil Jacksonlla oli aikoinaan jopa pieniä sakkoja tuon säännön rikkomisesta.
Aika moni joukkue Euroliigassakin pyrkii liikuttamaan palloa ottelun alussa reilusti niin että kaikki pääsee lämpöisiksi ja saavat kosketuksia. Viime kaudella jopa Bullsien Lavine oli usein ekan jakson pimennossa muuttuen jatkossa paljon aktiivisemmaksi.
 
Viestejä
1 439
Uskoisin, että tuo Garland + Allen pick&roll erittäin aktiivinen peluuttaaminen ottelujen alussa on ihan tarkoituksella. Tähän on muutamakin syy.

Ensinnäkin donkki on aika varma 2 pistettä, joten jos vastustaja antaa sen niin miksi sitä ei otettaisi. Vastustajahan tämä loppujen lopuksi päättää. Jos he haluavat tämän estää niin laittamalla kaikki 5 pelaajaa 3 sekunnin alueelle varmasti tämän lopettaisi. Ehkäpä tuo ole extreme esimerkki, mutta vastustaja varmasti voisi laittaa enemmän apua tuon pysäyttämiseen, mutta se taasen antaisi vapaampia kolmen pisteen heittoja.

Toiseksi, Cavs menettää palloa erittäin paljon ja varsinkin heidän takamiehet (Garland, Sexton ja Rubio). Pelaamalla erittäin yksinkertaista peliä, joka tuo P&R on, niin pyritään vähentämään ottelun alussa pallon menetyksiä ja täten ei jouduttaisi niiden takia takaa-ajajan rooliin. Tuossa P&R:ssa rollaajalle syöttäminen on paljon helpompaa. Avun huomioinen ja kolmennelle pelaajalle syöttäminen ei tule suurimmalle osalle pelaajia luonnollisesti vaan se pitää opettaa. Mutta se on myös jotain joka ei ole mitenkään mahdoton asia oppia.

Toinen ihan älykäs taktinen ratkaisu on ollut laittaa Lauri puolustamaan toisen joukkueen ensi sijaista pallon käsittelijää. Varsinkin silloin kun pelaaja on P&R pelaaja. Tämähän tapahtui sekä CP3 ja Doncic:ia vastaan. Molemmat heistä eivät ole nopeita takamiehiä vaan tekevät tuhonsa enimmäkseen P&R:sta. Käyttämällä Lauria ensisijaisena puolustaja luo tilanteen, että kun sentteri tulee tekemään skriiniä niin Cavs vain vaihtaa. Vaikka Allen ei ihan niin hyvä perimeter puolustaja ole kuin Lauri niin hänkin on riittävän hyvä ja vaikka Laurin siirtäminen sentterin puolustajaksi tekee korin suojelun heikommaksi (vrt Allen) niin Lauri on kuitenkin ihan riittävän pitkä häiritäkseen korinalus pelaamista. Muutenkin huomannut sen, että kun vastustaja pelaa P&R:ia ja molemmat puolustajat Cavs:lla ovat pitkiä pelaajia niin Cavs aina vaihtaa, mutta jos toinen puolustaja on lyhyempi niin uskoisin heidän ensi sijaisen tavoitteen olevan se, että pieni pelaaja pysyisi takamiehessä. Tämä ei nyt mitenkään täydellisesti onnistu, mutta Okoro ainakin on aika usein onnistunut taistelemaan itsensä skriinistä läpi ja pysymään takamiehessä.
Oli muuten hauska huomata että se oli Lauri, joka ei vaihtanutkaan Doncicista ottelun jälkipuolella, vaan taisteli niistä skriineistä läpi. Muutenkin Laurin liikkuminen puolustuksessa vertyi pitkin ottelua paremmaksi. Siihen tuli groovea.

Lauri tekee puolustuksessa nyt myös itseään isommaksi, mutu ois että ennakoi ja sijoittuu paremmin.
 
Viestejä
1 824
Oli muuten hauska huomata että se oli Lauri, joka ei vaihtanutkaan Doncicista ottelun jälkipuolella, vaan taisteli niistä skriineistä läpi. Muutenkin Laurin liikkuminen puolustuksessa vertyi pitkin ottelua paremmaksi. Siihen tuli groovea.
Tuo oli selkeä homma, jonka Cavs kommunikoi heti toisen puoliajan alkupuolella. Eli Dallas yritti saada vaihdolla Garlandin tai Rubion Doncicin puolustajaksi, mutta Lauri luonnollisesti ei vaihtanut noissa tilanteissa. Screenien läpi meneminen oli helppoa, kun screenin tekijäkin oli takamies.

Mutta kaikki iso-iso vaihdot Cavs tekee, kuten Hugi jo kirjoitti edellä. Monessa pelissä onkin oikein huvittanut, kun vastustajien takamiehet eivät vielä yhtään tunne Mobleytä. Usein vastustajan takamies on kuvitellut, että nyt voidaan ajaa helppo ajo korille mutta lopputuloksena pitkä käsi onkin siivonnut pallon seinille. :)

Dallas -peli oli aivan huikean hyvä puolustusesitys Cavsilta. Ja Lauri oli tässä ehkä kaikkein tärkein yksittäinen pelaaja.. Dallasilla oli 71 pinnaa kasassa, kun peliä oli jäljellä n. 5 min. Dallasin 96 pinnaa pelin lopussa ei anna ihan koko kuvaa pelistä.. Pelissä olisi oikeasti voinut olla paljon isompikin ero, kun Cavsillakin oli tutut 19 menetystä.
 
Viestejä
701
Butler, Herro, Dedmon, Adebayo game-time-decision, Morris varmuudella poissa. Vastaan tullee siis siipirikkoinen Heat. Robinsoninkaan kolmosvire ei ole ollut kummoinen. Tämä lienee siis voitettavissa. Erinomainen ja asiallinen avaus RealCavsfans GameDay-ketjussa. Muutenkin tuo saitti käy järkevämmillä kierroksilla kuin Bullsin RealGM. Laurinkin suhteen on oltu pitkämielisiä ja nyt tietysti jopa hyvin positiivisia.

Heat olisi hyvä päänahka, koska kolmessa seuraavassa ei juuri helpota (Wizards, Jazz, Bucks). Toisaalta tämä joukkue lähtee voittamaan jokaista peliä mikä on katsojan kannalta loistava asia. Väsynyttä läpsyttelyä on tullut katsottua riittävästi. Tulossa on muuten myös mielenkiintoinen Bulls-peli Chicagossa missä Latella saattaa olla hieman enemmän tunnetta pelissä.
 
Viestejä
75
Nämä snadisti rasittavat Locked On Cavs janaritkin ovat alkaneet kehua Lauria. Ihan laadukasta kuunneltavaa, vaikka välillä Okoron ja Larry Nancy Jr. jatkuva henkilöpalvonta pistävät ärsyttämään.

Viestejä
701
Ei aina voi onnistua, Robinsonkin heitti 7 ohi ja siinä oli anti. Ja on heitellyt jo pidempääkin samaan tyyliin. Lauri kuitenkin paimensi Herroa, joka käytännössä ainoana pystyi luomaan omat tilanteensa, kohtuullisesti ja piti tämän suht pienissä prosenteissa. Kyllä on hienoa seurata joukkuetta joka voittaa mitä pitikin voittaa. Heat pelaa varamiehisenä kuten Cavs muutama viikko sitten ja ilman Butleria ja Bamia olisivat idässä aika pohjalla.
 
Viestejä
75
Miami laittoi Laurin juoksemaan ja taistelemaan screenien läpi puolustuspäässä, niin energiaa ei oikein jäänyt hyökkäyspäähän.

Rubio +38, kuningas.
 
Viestejä
1 253
Aivan järkyttävä esitys Markkaselta. Kun jopa ikäloppu Kevin Love pelaa kymmenen kertaa energisemmin hajoamispisteessä olevalla kropallaan, Laurin kannattaisi tuijottaa vähän aikaa peiliin.

Joo, mies teki paljon ”töitä” puolustuspäässä. Ne varsinaiset tehot vaan loistivat poissaolollaan silläkin saralla. Välillä tuntui siltä, että puolet Miamin koreista syntyi nimenomaan epätoivoisesti kurottelevaa Markkasta vastaan.

Kuusi pinnaa, yksi levypallo ja nolla syöttöä 26 minuutissa. Huh huh. Aina kun Lauri meni penkille, Cleveland alkoi kuroa lisää johtoa. Ja aina kun mies palasi hiihtelemään passiivisesti, Miami sai uudestaan pelistä kiinni.

Mistä tällä kertaa kiikasti? Sen kun tietäisi. Nämä selittelyt roolin raskaudesta kuulostavat vähän naurettavilta, kun Lauri ei pysty tekemään low postissa mitään edes jotain Duncan Robinsonia vastaan. Ja niitä heittoharhautuksiakin kannattaisi taas joskus edes kokeilla. Kummaa roiskimista.
 
Viestejä
14
Jaaha, Mansen mies summasi Laurin peliesityksen taas tyhjentävästi! Edellisestä pelistä missä Lauri pelasi ainakin hyökkäyksellisesti paremmin, niin mitään kommenttia ei kuitenkaan herunut...
No, jokaisella on tapansa toimia, joten näillä mennään!;)
 
Viestejä
701
Viimosen päälle joukkuepelaajana Lauri antaa näissä varmoissa höntsämatseissa muiden ottaa roolia ja itse puolivaloilla pelaillessaan saa nämä Okorot ja Stevensit tuntemaan itsensä tarpeellisiksi, samaten mentorinsa Love-papan. Odotettavissa taas tiukempaa tykitystä hyvillä tehoilla kun vastaan tulee edes hieman enemmän haastetta ja ennakkoon huomattavasti lähempänä Cavsin tasoa pelaavia joukkueita. Tampereella ei näköjään ymmärretä että kausi on pitkä eikä aina kannata painaa lämä tiskissä kun voitetaan muutenkin. Valmentaja kyllä luottaa ja pukkaa meidän Laten kentälle ratkaisemaan kun on se tiukempi paikka. Näkihän sen Laurin naamasta lopussa penkillä DG:n kanssa herjaa heittäessään, että niin meni kuten pitikin.

Eli ei kiikasta mistään, suunnitelman mukaan mennään.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös