Koripallo.com

Korisfinaalit 2017-18: Salon Vilpas -Karhubasket

Viestejä
557
Haha, älkää nyt kehdatko lässyttää tuurista ainakaan Vilppaan hyväksi. (Lähes) kaikki 50-50 pallot Vilpas tuntuu nyt häviävän, no onneksi tosiaan hawkin heitto pomppi sisään.

Katsomossa tosiaan taisi olla 1530 henkeä joka on liian vähän finaaleihin, tosin meno oli hyvää ja äänekästä, joten laatu taisi tänään korvata määrän.

Alkaa finaalitkin menemään kivasti tunteisiin. Molemmilta faneilta hyvää kuittailua puolin ja toisin suurimmaksi osaksi tapahtumaa. Sitten valitettavasti sinne mahtuu mukaan muutama Pohjanmaan karjalalippis joista yksi mouho taisi olla kiinni jonkun salolaisen eläkeläisen rinnuksissa tai ainakin polkuopyörässä. Luulisi että aikuiset ihmiset sentään osaavat käyttäytyä ilman fyysistä uhkailua vaikka tunteita herättävä urheilu onkin kyseessä. Hyi hyi pikku porsas, häpeä käytöstäsi edes bussimatkan verran kotiin, toivottavasti se on tänään pitkä.
Juu tätä olen itsekkin mielissäni miettinyt kun eräät Kauhajokilaiset ovat nimittään Ultrasia "koulupojiksi" ja milloin miksikin, niin tosiaan kun katsoo muutamia Kauhajoen faneja niin voi pojat kun he olisivat käyneet myös omat koulunsa loppuun:)

Ja nyt en yleistä tätä kaikkiin. Kauhajoella on myös paljon hienosti käyttäytyviä faneja.
 
Viestejä
2 181
Hienoa, että sarja jatkuu. Loppuhetkillä itse siis ainakin toivoin Vilppaan voittoa ihan puhtaasti siitä syystä, että tätä näkisi vielä lisää. Vaikka vedotkin oli Kauhajoen puolesta tänään, eikä mitään suosikkia kyllä sarjassa ole.
Vähän harmi että yleisöä ei ollut kun kourallinen siis Salon mittakaavassa. Saattoi Prismaliiga kierros vähän verottaa, mutta jos et usko et näe klassikoita. Tänään nähtiin ja käy perjantaina miten tahansa niin tämä peli menee taas sinne kategoriaan mitkä muistaa vuosienkin päästä.
Tämä on niin totta. Jos olit tänään paikan päällä ja olet Vilppaan fani, muistat tämän matsin n. ikuisesti. Jos katselit kotisohvalta Pietiä kuunnellen, eivät tunteet ja muistot varmastikaan ole samanlaisia.
Juu tätä olen itsekkin mielissäni miettinyt kun eräät Kauhajokilaiset ovat nimittään Ultrasia "koulupojiksi" ja milloin miksikin, niin tosiaan kun katsoo muutamia Kauhajoen faneja niin voi pojat kun he olisivat käyneet myös omat koulunsa loppuun:)
Tuo pojittelu on vähän erikoista, kun varsinaisesti korisyleisö ei mitään nuorekasta keskimäärin ole. Eikö päinvastoin pitäisi olla upea juttu, että jossain nuoret ovat löytäneet tiensä juuri korisfaneiksi. Siellä lätkä- ja fudis-katsomoissa keski-ikä on nimittäin selvästi alhaisempi kuin koriksen puolella, vaikka nyt ei taideta ihan lentopallon luvuissa ollakaan. Ja jos lajin pariin ei tule nuoria faneja, pikkuhiljaa jengin ikääntyessä se koriksesta kiinnostunut kutistuu.

Ei siinä, kyllähän vastustajan faneille kuuluukin kuittailla, mutta miksi ihmeessä siksi ainoaksi kuittailun aiheeksi tuntuu nousevan juuri tuo nuoruus?
 
Viestejä
2 495
Sinähän sen itkemisen aloitit tuurista:):).. Onpas tämä pohojanmaalainen väki hassunhauskaa...:):)

Totesin että kyllä Vilppaalla on tuuriakin ja selitin tilanteen mihin viittasin.

Sinä siinä alkasit kitistä että Rannikko puuttuu yms ja parhasit Karhua diveriin.
 
Viestejä
2 495
Haha, älkää nyt kehdatko lässyttää tuurista ainakaan Vilppaan hyväksi. (Lähes) kaikki 50-50 pallot Vilpas tuntuu nyt häviävän, no onneksi tosiaan hawkin heitto pomppi sisään.

Jos te Salolaiset ette halua ymmärtää mitä tarkoitin niin niin enhän minä sille mitään voi:eek:
 
Viestejä
2 495
Juu tätä olen itsekkin mielissäni miettinyt kun eräät Kauhajokilaiset ovat nimittään Ultrasia "koulupojiksi" ja milloin miksikin, niin tosiaan kun katsoo muutamia Kauhajoen faneja niin voi pojat kun he olisivat käyneet myös omat koulunsa loppuun:)

Ja nyt en yleistä tätä kaikkiin. Kauhajoella on myös paljon hienosti käyttäytyviä faneja.

No empä ainakaan ole nimitellyt mutta tuntuu että itse ainakin osaat kääntää ja vääntää etkä edes halua ymmärtää
 
Viestejä
557
Jos te Salolaiset ette halua ymmärtää mitä tarkoitin niin niin enhän minä sille mitään voi:eek:
En salolaisista tiedä kun en Salolainen ole mutta ymmärrän kyllä hyvin Salolaisia jos eivät ymmärrä mitä tilannetta tarkoitat kun et sitä edes ensin sanonut..
 
Viestejä
1 674
Ei siinä, kyllähän vastustajan faneille kuuluukin kuittailla, mutta miksi ihmeessä siksi ainoaksi kuittailun aiheeksi tuntuu nousevan juuri tuo nuoruus?

Koska jokainen voi nähdä omilla silmillään, 90% ultrista ovat mopoautoikäisiä räkänokkia. Eihän siinä mitään mutta kun iän mukainen käytös aiheuttaa ongelmia, vuodestatoiseen. Nytkin nähty sama näytelmä kuin aiemmin (viime kerralla asiasta tehtiin oikein selvitys ja mitään jonnejen väittämää ei ollut tapahtunut) kun on provosoitu vastustajan kannattajia niin sitten niitä kuvaillaan valheellisesti väkivaltaisiksi tai kouluttautumattomiksi. Olkaa provosoimatta jos kuset on heti housussa kun aikuinen vastaa provosoitiin.
 
Kerro tarkemmin tästä sun iltasadusta:):) "Pohjanmaalainen selvitys". Onko se samanlainen kuin Yleisradion selvitys?
 
Viestejä
291
Koska jokainen voi nähdä omilla silmillään, 90% ultrista ovat mopoautoikäisiä räkänokkia. Eihän siinä mitään mutta kun iän mukainen käytös aiheuttaa ongelmia, vuodestatoiseen. Nytkin nähty sama näytelmä kuin aiemmin (viime kerralla asiasta tehtiin oikein selvitys ja mitään jonnejen väittämää ei ollut tapahtunut) kun on provosoitu vastustajan kannattajia niin sitten niitä kuvaillaan valheellisesti väkivaltaisiksi tai kouluttautumattomiksi. Olkaa provosoimatta jos kuset on heti housussa kun aikuinen vastaa provosoitiin.
Vieläkö sua harmittaa, kun jonnet kävi hyppimässä sun teleskooppikatsomossa?:eek:
 
Viestejä
2 181
Koska jokainen voi nähdä omilla silmillään, 90% ultrista ovat mopoautoikäisiä räkänokkia. Eihän siinä mitään mutta kun iän mukainen käytös aiheuttaa ongelmia, vuodestatoiseen. Nytkin nähty sama näytelmä kuin aiemmin (viime kerralla asiasta tehtiin oikein selvitys ja mitään jonnejen väittämää ei ollut tapahtunut) kun on provosoitu vastustajan kannattajia niin sitten niitä kuvaillaan valheellisesti väkivaltaisiksi tai kouluttautumattomiksi. Olkaa provosoimatta jos kuset on heti housussa kun aikuinen vastaa provosoitiin.
Ei aavistustakaan mihin tuossa viittaat. Jos joku on valehtelija tai ihan mitä vaan, häntä voi varmaan sellaiseksi syyttää. "Iän mukainen käytös" kuulostaa muutenkin erikoiselta.

Mutta mikä syy siihen sitten on, että haukutaan vain nuoruudesta? Itse korisfanijunnuna kokisin aika luotaantyöntävänä, jos lajin kulttuuri on sellainen, että kannattajaksi halutaan vain kaljuuntuvia keskivartalolihavia nelikymppisiä ukkoja (kuten allekirjoittanut).

Olen aika monta tuntia elämästäni viettänyt eri lajien katsomoissa, ja ongelmia aiheuttavat kyllä suurimmalla prosentilla keski-ikäiset miehet, eivät teini-ikäiset.
 
Viestejä
1 496
Vilpas raatoi raastoi ja yleensä onni seuraa sitä kumpi tekee enemmän töitä.
Ekalla puolikkaalla näytti että Karhu kävelee mestaruuteen, mutta Brown piti Vilppaan pelissä mukana. Jos rehellisiä ollaan pelin olisi pitänyt olla +10-15 Karhulle ekan jakson jälkeen.

Toisella puolikkaalla tuli ilkeä ja vihainen Vilpas joka otti kaiken tilan pois ja yhtäkkiä pallo alkoi juuttumaan Karhun pelaajien käsiin. Ei ollutkaan enään niin kivaa ja helppoa. Mangano ja Rougeau keskittyivät käsien levittelyyn.
Hetken näytti että Sarce ottaisi Karhun reppuselkään ja ottikin, mutta ei se aivan riittänyt. Tällä kertaa Vilpas naulasi ne tärkeät heitot. Osin onnella toiki. 50-50 pallot jotka menivät Karhulle menikin nyt Vilppaalle.

Tässä on peli nro 5. hienosti tiivistettynä, ei mitään lisättävää.
 
Viestejä
291
Jos välillä jotain keskutelisi itse pelistä, niin vähän alko huolestuttaa Bojanin kasetin hajoaminen. On pelannut ihan mieletöntä kautta keskittyen vain pelaamiseen ja nyt, kun näin ensimmäisen kerran sitä edellisiltä kausilta tuttua turhautumista, niin pahaa teki. Sitä ei Karhu kestä.
Taisi olla vielä pelin jälkeenkin todella paljon asiaa tuomareille. Nyt se pää kasaan!
 
Totta puhut. Sarcen focus pitää pysyä nyt täysin pelissä eikä turhautumiselle ole varaa.

Bojan toki teki siitä oikein kun ripitti Mangaanoa tämän tyhmän virheen jälkeen.
 
42

Viestejä
3 353
Se taitaa tän kauden jälkeen olla aika viettää vapaat hetkensä jossain muualla kuin täällä. Koripallosta keskusteleminen on jäänyt kovasti sivuosaan. Kouvolan kuittailija tulee aina silloin tällöin kun on sopiva heittää niitä vakiofraaseja ilmoille. Ei mitään uutta viimeiseen noin 900 viestiin. Kummankin finalistin leirissä on liian herkkähipiäistä sakkia, jotka täällä ottavat vuorotellen nokkiinsa suunnilleen jokaisesta pikku tai isommasta kuitista. Netin kirjoittelun ongelma, ettei sen tekstin takana oleva sävy tule esille. Edes hymiöillä. Valtaosa teksteistä on provoja tai niiden selittelyjä.

Jos nyt jaksettais nämä finaalit loppuun edes jotenkuten asialinjalla?
 
Viestejä
242
Koska jokainen voi nähdä omilla silmillään, 90% ultrista ovat mopoautoikäisiä räkänokkia. Eihän siinä mitään mutta kun iän mukainen käytös aiheuttaa ongelmia, vuodestatoiseen. Nytkin nähty sama näytelmä kuin aiemmin (viime kerralla asiasta tehtiin oikein selvitys ja mitään jonnejen väittämää ei ollut tapahtunut) kun on provosoitu vastustajan kannattajia niin sitten niitä kuvaillaan valheellisesti väkivaltaisiksi tai kouluttautumattomiksi. Olkaa provosoimatta jos kuset on heti housussa kun aikuinen vastaa provosoitiin.

Mun mielestä on aivan sama minkä ikäisiä, kokoisia,mitä sukupuolta tai etnistä alkuperää jne joku fani on jos se fanittaa omaa joukkuettaan intohimoisesti ja tuo finaalien kaipaamaan tunnelmaa omalta osaltaan. Siihen ei kuitenkaan väkivalta kuulu tai sillä uhkailu, puhumattakaan fyysisen koskemattomuuden rikkomisesta. Ne hommat hoidetaan kehässä ja ihan eri lajeissa, ei koripallo katsomossa. Tähän jokaisen aikuisen varsinkin pitäisi pystyä.
On tullut selväksi RKM:n huvittava viha Saloa kohtaan, mutta älä nyt hyvä mies tee itsestäsi niin pientä että alat miehistelemään nimittelemiesi mopopoikien kanssa ja vielä ylpeilet sillä jos joku teinipoika on peloissaan aikuisten uhittelusta.

Ja sitten taas takaisin peliin. Tänään sentään nähtiin osittain vilahdus taistelevasta vilppaasta. Se on ihan ok jos häviää paremmalle mutta luovuttaa ei prkl saa missään vaiheessa!

Bojan tosiaan on ollut harmittavan kylmäpäinen enkä oikein nähnyt tänäänkään sitä että olisi vielä lämmennyt. Se pitäisi saada tapahtumaan...

Toivottavasti perjantaina Vilpas saa heti alkuun hyvän höyryn päälle ja taistelee voitosta.
 
Viestejä
1 615
Salo ansaitsi voiton, levyrit 50-33, ja Jones vain 22min kentällä.
Bojan kolkit 2-10, Mangano 1-7.
Joka pv ei oo paras päivä.
Ja Salosta on tällä kaudella hakenut vierasjoukkue vain kertaa, KTP ja Karhu.
En ihmettele jos muutaman pelaajan osalta alkoi jalka painaa, oli nimittäin vain kauden kuumin peli, pelillisestikin ehkä... mutta hallin lämpö oli sellainen ettei ainakaan luut rikkoutunu kylmyyden takia kentällä eikä katsomossa....
Perjantaina on sitten erilainen lentokeli tiedossa :)
 
Viestejä
2 333
Oli finaalisarjan arvoista peliä tänään. Nyt jää kyllä kieli pitkällä odottamaan perjantaita.

Jotenkin tosiaan näytti, että kauhajokisilta loppui viimeisillä minuuteilla usko omaan tekemiseen. Juuri kun olisi tarvittu skarppia yhteispeliä paketti jotenkin hajosi käsiin - ja rouva Fortunakin toki pomputti loppuvaiheissa palloja raudoissa aika yksipuolisesti.

Sisukkaampi voitti tänään.
 
Viestejä
1 134
Eilisen ottelun lopputulos oli ihan odotetunlainen. Porukkaa ilmeisesti hämännyt karhu kolmen voiton putki. Niistä tuli kaksi kotona ja yksi ryöstöretkeltä Salosta muutenhan on edetty kotivoitoilla.

Joten yhtään perjantaina jatketaan kotivoitoilla.

Mikä hienompaa kuin varmistaa mestaruus kotisalissa
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös