Koripallo.com

Korisliigan nykytila

Viestejä
19 536
Mitä tulee tuohon Antriikan poikaan, niin en ole sen suuremmin seurannut häntä parina viime kautena kuin mitä pisteiden valossa. Lienee myös kehittynyt puolustuspelissä jonkin verran? Nimittäin Katajassa pelatessaan taisi olla joukkueen huonoin puolustaja. Ohi mentiin vauhdilla ja lähes aina joutui rikkomalla pysäyttämään vastustajan. Se oli silloin aivan silmiinpistävä heikkous hänellä.

Ja vaikka Kataja onkin suuri pettymys, niin kyllähän joukkueella on huonoa tuuriakin ollut ja aivan hyvin voisi olla nytkin vaikka neljäntenä. Kukaan tuskin osasi odottaa, että Aidoosta ei ollut mihinkään. Sitten Alasen pitkä loukkaantuminen ja nytkin uusi siihen perään. Morrisin sekoilut ja siten oltiin välillä kolmella vahvistuksella ja sitähän on nytkin oltu jo monta peliä Rätlin takia. Siihen vielä europelit, jotka varmasti veivät oman veronsa joukkueelta. Loukkaantumisia loukkaantumisten perään myös muilla. Tuskin aivan täydellisellä miehistöllä Kataja on päässyt vielä kertaakaan pelaamaan. Tai pääseekö edes.

Se ei tietenkään poista sitä, että suurimmalla budjetilla operoiva joukkue on flopannut helkkarin paljon pelejä. Olkoon loukkaantumisia tai mitä muita ongelmia tahansa.
 
Viestejä
1 327
Mitä tulee tuohon Antriikan poikaan, niin en ole sen suuremmin seurannut häntä parina viime kautena kuin mitä pisteiden valossa. Lienee myös kehittynyt puolustuspelissä jonkin verran? Nimittäin Katajassa pelatessaan taisi olla joukkueen huonoin puolustaja. Ohi mentiin vauhdilla ja lähes aina joutui rikkomalla pysäyttämään vastustajan. Se oli silloin aivan silmiinpistävä heikkous hänellä.

Samuel Haanpään kanssa treenaaminen näkyy kyllä myös siinä, että tehoja tulee mutta puolustus ei edelleenkään ole prioriteetti.
 
Viestejä
2 089
EN kantoja on helppo kompata, kuten myös Joen.

Kun Katajasta puhutaan niin viime kautena näinä aikoina silloinen toiminnanjoku Tapio oli tyytyväinen kun voittosuhde oli n 50%.

Niin on nytkin joten varmaan Katajassa ollaan tyytyväisiä, samoin edelleen paikallismediassa myös valmennukseen joka kaaosteorian mukaan onkin ollut johdonmukaista kaaosta.
 
Viestejä
2 832
Kyllä kataja vielä kotiedun nappaa, jallupullosta vaikka vetoa. Rosteri iskuun ja terveeks, ja ehkä siihen vielä joku ukkokin pätkähtää ryhmään lisää.. ;) Niin sittenhän se vasta alkaa...
 
Viestejä
1 168
Lueskelin liiton uutta uutiskirjettä. Otsikossa hehkutettiin Miehemme Maailmalla. Kirjeen lopussa on tulevan miesten maaottelun puffausta,

Vilkaisin siihen vastapainoksi basket.fi:n etusivua. Erilaista maailmalla olevaa miestä ja naista on etusivu tulvillaan. Mahtuu sinne sentään jotain pientä Suomessa pelattavista peleistä.

Kotimainen sarjakausi on likimain täydessä vauhdissa. Viestinnässä sitä ei meinaa huomata. Minun silmissäni Koripalloliiton viestintä valuu koko ajan kauemmaksi kotimaisten sarjojen arjesta. Maajoukkuetoiminta ja maajoukkuepelaajien otteet ulkomailla ovat yhä tiukemmin keskiössä.

Elisa Viihteen liigatarjonta on ehdottomasti huippujuttu. Siitä kehut liitolle. Mutta tämä arjen viestintä ottaa aivoon, kuuppaan tai kupoliin. Se suorastaan fiduttaa ja syö miestä. Millä helkutilla kotimaisille sarjoille saisi enemmän painoarvoa Suomen Koripalloliiton toiminnassa ja ennen kaikkea viestinnässä? Menenkö lakkoon vai käynkö kakalla liiton toimiston ovella?
 
Viestejä
1 105
Eikös tuolla korisliiga.fi ole joka ottelukierroksen jälkeen juttu tai useampi pelien tuloksista ym. ja somessakin vaikka mitä liigasta etenkin pelipäivinä.
 
Viestejä
1 675

Mikään muu media ei ole kiinnostunut kertomaan miten miehemme ja naisemme maailmalla pelaa. Iso kiitos siitä liiton tiedotukselle ette tekevät näitä koosteita otteluiden tuloksista ja pelaajien suorituksista. Muuten heistä ei kuulisi mitään ja olisi aika vaiva googlettaa jokaista pelaajaa erikseen.

Jos haluat lukea liigan otteluraportteja niin lue paikallismediaa.
 
Viestejä
1 168
Eikös tuolla korisliiga.fi ole joka ottelukierroksen jälkeen juttu tai useampi pelien tuloksista ym. ja somessakin vaikka mitä liigasta etenkin pelipäivinä.
Joo, onhan se olemassa, siellä on samat miesten liigajutut kuin basket.fi:ssä niin että muu on suodatettu pois. Hyvä että on, ei siinä mitään.

Kotimaisia valtakunnallisia pääsarjoja on yhteensä viisi (liigat ja divarit). Mielestäni ne jäävät hyvin vähälle huomiolle liiton viestinnässä. Kaikenlaisiin NBA-juttuihinkin on resursseja vaikka niitä on netti pullollaan.
 
Viestejä
74
Sosiaalinen media on tärkeä osa urheiluseuran näkyvyyttä
Sosiaalinen media olisi seurojen kustannustehokkain markkinointikanava, koska esilläolo on lähes ilmaista. Miksi se usein kuitenkin jätetään hyödyntämättä?
438-compressor.jpg
 
Viestejä
196
Haloo Adiv-joukkueet! Tällaista herkkua olisi tarjolla. No, Loimaalla tästä on jo kokemusta, joten ei tule yllätyksenä.

Korihait

HC Jordi Juste
HC Jarno Nikula

Miikka Marttinen, F
Elias Lahdensuu, F
Henri Ventoniemi, F
Elias Eerikinharju, F
Valtteri Leino, G
Luke Meikle, F, USA
Tommi Lehtonen, G
Eemil Wahlbäck, F
Casey Benson, G, USA
Anton Cook, G, USA

Vesa Heinonen, F
Johan Kotavuo, G
Aku Haikonen, G
Andre Berry, C, USA
Jalen Henry, F, USA

Trey Zeigler, F, USA
Reggie Dillard, G/F, USA
Richaud Pack, G, USA
Kevin Ware, G, USA
Nick Banyard, F, USA

Viestejä
88

Viel unohtu yliviivata Anton Cook....
 
Viestejä
3 498

Viime vuosikymmenen kohutun TäynnäTarmoa -kauden aikana Porvoon Tarmo käytti ymmärtääkseni 10 ulkomaalaispelaajaa ja shittiä tuli niskaan kohtuullisen paljon. Korihailla on nyt tammikuussa, heti kauden puolivälin jälkeen tuo 10 pelaajaa kokeiltuna.
 
Viestejä
138

Ja Kouvot 14 jenkkiä samalla kaudella..
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös