Koripallo.com

Naisten korisliiga 2019-2020

Viestejä
1 168
Mä en näe Elinan kehitystä ihan samalla tavalla. Loukkaantumisten seassa hänestä on kasvanut pelaaja joka pelaa naisten liigassa keskeisessä roolissa ja puolustaa illasta toiseen kovia amerikkalaisvahvistuksia. Totta kai hän voisi olla vielä parempi mutta minun silmissäni hän on edistynyt tasaisen varmasti nimenomaan luotettavan suorittajan roolissa.
 
Viestejä
1 008
Naisten Suomen Cupissa Kouvottaret pöllyttivät HBA:ta 94:66 lukemin. Pari keskimmäistä kymppiä HBA pysyi mukana, alussa ja lopussa sitten Kouvottaret vei. HBA:n Aarnio (16p), Ukkonen (16p) ja Ollilainen (11p) pelasivat ennakkoluulottomasti minkä pystyivät ja muitakin onnistujia oli. Semminkin kun Kuier jas Arike olivat poissa. Kouvoilta Alston, Frimodig, Lamumu ja Zimmerman ylsivät kaksinumeroisiin pisteisiin.
Muutkin pelit näyttivät menneen aikalailla odotusten mukaan. Honka kiusasi Alkua puoliväliin mutta taipui sitten. Hongan onnistujia ulkomaalaisvahvistukset ja seuran oma kasvatti juniori Sandvik. Täytyy vilkaista vielä noita pelejä Elisan Sportista. Yleisöä Espoonlahdella 200, Karhuvuoressa 270, Kouvolassa 270, Forssan tiedot puuttuvat.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
131
Mä en näe Elinan kehitystä ihan samalla tavalla. Loukkaantumisten seassa hänestä on kasvanut pelaaja joka pelaa naisten liigassa keskeisessä roolissa ja puolustaa illasta toiseen kovia amerikkalaisvahvistuksia. Totta kai hän voisi olla vielä parempi mutta minun silmissäni hän on edistynyt tasaisen varmasti nimenomaan luotettavan suorittajan roolissa.

Hän on osaava nimenomaan niissä jutuissa mitä tällä hetkellä tekee. Kysymys onkin, miten taitopuoli ei ole edennyt mitenkään, vaikka hänen pitäisi olla ympäri vuoden Suomen laadukkaimmassa treeniympäristössä. Ei kai HBA:n tehtävänä kuitenkaan ole tuottaa hyviä pakkipään roolipelaajia, vaan nimenomaan valmistaa nuoria kykyjä ammattilaisuuteen ja "päärooleihin"?
 
Fiksu, tärkeä ja osuva jatkokysymys.

Mun on henkisesti hankala jatkaa keskustelua julkisesti kun tässä joudutaan väkisinkin menemään lähelle yksilötasoa - erityyppisiä pelaajia on Suomessa ja HBAssa niin vähän minkä vuoksi yleinen keskustelu helposti kohdentuu yksittäiseen pelaajaan. Äh.
 
Ehkä pohdinnan voisi ulottaa yleisellä tasolla siihen, miten monesta pelaajasta on kasvanut merkittävästi parempi 3-4 HBA-vuoden aikana. Missä asioissa he ovat muissa seuroissa pelaavia ikätovereitaan edellä jo sinne mennessään ja ovatko säilyttäneet etumatkansa putken läpi kuljettuaan. Jotenkin oma tuntuma asiaan on se, että kovin moni ei ole tullut sieltä ulos kovin paljon parempana pelaajana, mutta näihin pitäisi tietenkin olla jotain ihan konkreettisia mittareita millä sitä mitataan.
 
Viestejä
405

Hyvä kysymys.

Itse näen asian niin, että HBA toimii samalla tavalla kuin esimerkiksi jalkapallossa Englannin valioliigan akatemiat => Akatemiaan hankitaan mahdollisimman paljon pelaajia ja sieltä sitten joku yksittäinen väkisinkin massan lakien ja kivikovan kilpailun ansiosta hioutuu timantiksi vuosittain tai lähes vuosittain. Ne muut ovat sitten ylijäämäkamaa / timanttien kehittämiseen tarvittavaa harjoitteluympäristöä. Niistä muista (yli 90%) olisi tullut parempia pelaajia pysymällä kotiseurassaan tai muualla.

Koripallossa meillä massat/luvut ovat pieniä, joten on varmasti vaikea tehdä johtopäätöksiä sen perusteella, mutta jos katsoo jalkapallon puolelta, niin montako huippupelaajaa meille on syntynyt niistä, jotka viimeisen 30 vuoden aikana ovat 16 -vuotiaina ovat lähteneet Englantiin tai Espanjaan Akatemioihin? Itselläni ei tule mieleen muita kuin Teemu Pukki, joka Espanjan oppivuosien jälkeen kävi todella syvällä ja löysi itsensä vasta Tanskan sarjoissa pelaamalla. Ja kuitenkin sinne Akatemioihin on lähtenyt satoja nuoria jalkapalloilijoita. Litmanen, Hyypiä, Hradecky ja muut ovat menneet muuta kuin Akatemia-tietä.
 
Viestejä
48
Hän on osaava nimenomaan niissä jutuissa mitä tällä hetkellä tekee. Kysymys onkin, miten taitopuoli ei ole edennyt mitenkään, vaikka hänen pitäisi olla ympäri vuoden Suomen laadukkaimmassa treeniympäristössä. Ei kai HBA:n tehtävänä kuitenkaan ole tuottaa hyviä pakkipään roolipelaajia, vaan nimenomaan valmistaa nuoria kykyjä ammattilaisuuteen ja "päärooleihin"?
Voisiko olla niin, että harjoittelun suuressa viikkotuntimäärässä on sisällytetty liian vähän taitoharjoittelua? Onko valmennusringissä riittävää osaamista henkilökohtaisten taitojen kehittämiseen? Onko viikossa liikaa voima ja fysiikkaharjoittelua kun esim laadukkaalla hyvin toteutetulla laji/taitoharjoittelulla voisi korvata rajut punttitreenit ilman että jäädään fysiikassa (koripalloilijan ominaisuuksissa) liian paljon jälkeen?
 
Viestejä
20
Hyvä kysymys.

Itse näen asian niin, että HBA toimii samalla tavalla kuin esimerkiksi jalkapallossa Englannin valioliigan akatemiat => Akatemiaan hankitaan mahdollisimman paljon pelaajia ja sieltä sitten joku yksittäinen väkisinkin massan lakien ja kivikovan kilpailun ansiosta hioutuu timantiksi vuosittain tai lähes vuosittain. Ne muut ovat sitten ylijäämäkamaa / timanttien kehittämiseen tarvittavaa harjoitteluympäristöä. Niistä muista (yli 90%) olisi tullut parempia pelaajia pysymällä kotiseurassaan tai muualla.

Koripallossa meillä massat/luvut ovat pieniä, joten on varmasti vaikea tehdä johtopäätöksiä sen perusteella, mutta jos katsoo jalkapallon puolelta, niin montako huippupelaajaa meille on syntynyt niistä, jotka viimeisen 30 vuoden aikana ovat 16 -vuotiaina ovat lähteneet Englantiin tai Espanjaan Akatemioihin? Itselläni ei tule mieleen muita kuin Teemu Pukki, joka Espanjan oppivuosien jälkeen kävi todella syvällä ja löysi itsensä vasta Tanskan sarjoissa pelaamalla. Ja kuitenkin sinne Akatemioihin on lähtenyt satoja nuoria jalkapalloilijoita. Litmanen, Hyypiä, Hradecky ja muut ovat menneet muuta kuin Akatemia-tietä.
Huuhkajista ainakin Kamara ja Sparv olleet englannissa akatemioissa.
 
Viestejä
3
Voisiko olla niin, että harjoittelun suuressa viikkotuntimäärässä on sisällytetty liian vähän taitoharjoittelua? Onko valmennusringissä riittävää osaamista henkilökohtaisten taitojen kehittämiseen? Onko viikossa liikaa voima ja fysiikkaharjoittelua kun esim laadukkaalla hyvin toteutetulla laji/taitoharjoittelulla voisi korvata rajut punttitreenit ilman että jäädään fysiikassa (koripalloilijan ominaisuuksissa) liian paljon jälkeen?
Ja Hyvinkäällä...???
 
Viestejä
1 168
Naisten liiga on jotensakin puolivälissä. Sen kunniaksi pieni katsaus alkukauteen.

Ennakkoon hyvät joukkueet ovat olleet hyviä. Häntäpäähän veikkaillut joukkueet ovat sarjataulukon pohjalla. Ainoastaan espoolaiset ovat yllättäneet: Espoo Basket Team on ollut selvästi heikompi kuin kuvittelin, kun taas Hongan voittosarake näyttää arvioitua suuremmalta.

Sarjan kärkikaksikko Kouvottaret ja PeKa on hieman irtaantunut muista. Edelliskauden vahvistuksistaan kiinni pitänyt Kouvottaret oli sarjan alussa huomattavasti muita valmiimpi ja aloitti sarjan vakuuttavasti. PeKan joukkue vahvistui syksyn aikana ja se näyttää tällä hetkellä ykkössuosikilta mestariksi. Materiaaliltaan kotkalaiset ovat todella kovia ja pelitapakin alkaa löytymään kauden myötä.

Forssan Alku kasasi tähän kauteen hienon kotimaisen tähtisikermän, johon vielä odotellaan Henna Salomaan paluuta kentälle. Tällä nimilistalla pitäisi pärjätä paremmin mutta jokin tässä nyt tökkii, en oikein tiedä mikä.

Espoo Basket Teamin osalta on sen sijaan helppo sanoa mikä tökkii. Pallokontrollin kanssa on isoja ongelmia. Joukkue hukkaa aivan liikaa palloja, välillä jopa helpoissa, pakottamattomissa tilanteissa. Samoin kaukoheittopeli on yskähdellyt pahasti.

Tapiolan Hongan pelissä on ollut hyviä elementtejä. Nuori joukkue pelaa fiksusti ja huolellisesti. Se tekee sitä mitä osaa, eikä yritä kurittomasti jotain muuta. Vahvistuskaksikko Palmer – Waters on onnistunut löytö joukkueeseen, jossa vaihtopenkiltä ei tule juurikaan tulitukea.

Kauden vahvasti aloittanut ToPo on siirtynyt yhden vahvistuksen politiikkaan. Pelikonseptin näkökulmasta torppalaisten tekeminen näyttää hyvältä ja terhakkaalta, materiaali on valitettavan niukka naisten liigaan.

Kapean rotaation Catz ja ViVe ovat olleet juuri sitä mitä saattoi kuvitella, jossain määrin jopa hieman tylsällä tavalla. Odotusten mukaisia ovat olleet myös nuoren HBA:n esitykset. Ikävä kyllä, samaa on sanottava Pontevan alkukaudesta. Hyvinkäälle toivoisin joulupukilta kovasti jotain pientä tai vaikka vähän isompaakin piristysruisketta.
 
Erinomaisen osuva yhteenveto.

Lisäisin tähän muutamia havaintoja ja hehkutusta liigan nuorista, joilla voi odottaa olevan runsaasti pelivuosia edessäpäin. Hongan ulkomaalaisvahvistusten takaa nostaisin esiin Ailuksen ja Sandvikin, he ovat hyvin olleet esillä vaikka peli näyttääkin pyörivän ulkomaalaisten voimin. Topon Louin on ollut ällistyttävän hyvä, hyvää kehityskaarta joukkueessa voisin jatkossa odottaa Hulstilta ja Agyeilta. EBT:ssä aina varmaa jälkeä tekee Tuomisto. HBA:n joukkue menetti ison pelintekijän Bedejin, jota kyllä Kuier on mallikkaasti tuurannut. HBA uudistui aika lailla viime vuotisesta, joka urheilukoulujoukkueessa on tavanomaista, ja ""uudet" pelaajat (seitsemän 02-03 syntynyttä peluria) saavat nyt vastuuta ja kokemusta.
Näiden nuorten joukosta mahtuu varmasti usempikin myös ensi kesän EM WU18 rosteriin.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
278
Naisten liiga on jotensakin puolivälissä. Sen kunniaksi pieni katsaus alkukauteen.

Ennakkoon hyvät joukkueet ovat olleet hyviä. Häntäpäähän veikkaillut joukkueet ovat sarjataulukon pohjalla. Ainoastaan espoolaiset ovat yllättäneet: Espoo Basket Team on ollut selvästi heikompi kuin kuvittelin, kun taas Hongan voittosarake näyttää arvioitua suuremmalta.

Sarjan kärkikaksikko Kouvottaret ja PeKa on hieman irtaantunut muista. Edelliskauden vahvistuksistaan kiinni pitänyt Kouvottaret oli sarjan alussa huomattavasti muita valmiimpi ja aloitti sarjan vakuuttavasti. PeKan joukkue vahvistui syksyn aikana ja se näyttää tällä hetkellä ykkössuosikilta mestariksi. Materiaaliltaan kotkalaiset ovat todella kovia ja pelitapakin alkaa löytymään kauden myötä.

Forssan Alku kasasi tähän kauteen hienon kotimaisen tähtisikermän, johon vielä odotellaan Henna Salomaan paluuta kentälle. Tällä nimilistalla pitäisi pärjätä paremmin mutta jokin tässä nyt tökkii, en oikein tiedä mikä.

Espoo Basket Teamin osalta on sen sijaan helppo sanoa mikä tökkii. Pallokontrollin kanssa on isoja ongelmia. Joukkue hukkaa aivan liikaa palloja, välillä jopa helpoissa, pakottamattomissa tilanteissa. Samoin kaukoheittopeli on yskähdellyt pahasti.

Tapiolan Hongan pelissä on ollut hyviä elementtejä. Nuori joukkue pelaa fiksusti ja huolellisesti. Se tekee sitä mitä osaa, eikä yritä kurittomasti jotain muuta. Vahvistuskaksikko Palmer – Waters on onnistunut löytö joukkueeseen, jossa vaihtopenkiltä ei tule juurikaan tulitukea.

Kauden vahvasti aloittanut ToPo on siirtynyt yhden vahvistuksen politiikkaan. Pelikonseptin näkökulmasta torppalaisten tekeminen näyttää hyvältä ja terhakkaalta, materiaali on valitettavan niukka naisten liigaan.

Kapean rotaation Catz ja ViVe ovat olleet juuri sitä mitä saattoi kuvitella, jossain määrin jopa hieman tylsällä tavalla. Odotusten mukaisia ovat olleet myös nuoren HBA:n esitykset. Ikävä kyllä, samaa on sanottava Pontevan alkukaudesta. Hyvinkäälle toivoisin joulupukilta kovasti jotain pientä tai vaikka vähän isompaakin piristysruisketta.
Alun takkuilu on suuresti seurausta TT:n ympärillä olevasta hyökkäyksestä: hän heitti esim. Kouvottaria vastaan 30 kertaa , jolloin muut katselevat vierestä. Silloin kun ei uppoakaan , ollaan vaikeuksissa. Myös puolustuksessa nopeita vastustajia vastaan ei löydy pysäyttäjiä, eilenkin Kouvolan normi 1-5 pinnaa pussittavat tekivät reilusti yli 10 pinnaa.
 
Tästä vahvasti samaa mieltä.
 
Viestejä
23
Tuukkasen tilastorivi on reilusti komeampi verrattuna viikonlopun suoritukseen kentällä. Puolustuspäässä Kouvottarien heittävät ison pään pelaajat saivat ilmaisia yrityksiä läpi pelin, eikä FoA saanut sisäpelaamisesta yhtään korintekopaikkaa kenellekään muulle. Sanoisin että FoA:lla on erinomaisia puolustajia takakentällä, mutta hyökkäyspäässä ei ole riittävästi uhkaa. Eiköhän sinne saada vielä täsmähankintana korintekovoimainen laitapelaaja. Ilman sitä Peli-Karhut ja Kouvottaret karkaavat.
 
Varmasti takakentän 1-1 tilanteisiin onkin vahvaa osaamista. Ongelmahan tulee niistä palloscreen-tilanteista, joissa esimerkiksi TT:n täytyy sätkiä jollain tapaa edessä ja joudutaan apurotaatioihin. Hyökkäyspäässä FoA:n tekeminen ei ole riittävän monipuolista, vaikka mielestäni korintekotaitoa olisi kyllä monellakin pelaajalla.
 
Viestejä
1 815
Viestejä
278
Ammattilaiskehissä tulee vähän pidempiä vastustajia kuin esim. tänään ToPoa vastaan,pisin 183cm!!!Tällaiset pitäisi HBA:n voittaa levyreissä.
 
Viestejä
278
Varmasti takakentän 1-1 tilanteisiin onkin vahvaa osaamista. Ongelmahan tulee niistä palloscreen-tilanteista, joissa esimerkiksi TT:n täytyy sätkiä jollain tapaa edessä ja joudutaan apurotaatioihin. Hyökkäyspäässä FoA:n tekeminen ei ole riittävän monipuolista, vaikka mielestäni korintekotaitoa olisi kyllä monellakin pelaajalla.
Alulla pelihuumori ollut kateissa Honkaa vastaan vaikka Hongan penkki 0 pistettä.
 
Viestejä
262
Alkaa olla selvää, että FoA tarvitsee vähintään toisen jenkin joukkueeseen taistellakseen muistakin mitaleista kuin siitä himmeimmästä.

Suomalainen materiaali on hyvä, mutta ei mitenkään riitä PeKaa tai Kouvottaria vastaan. Jos Alku signaa hyvän (combo) amerikkalaistakamiehen, niin se parantaisi osakkeita hurjasti. Minun mielestäni forssalaisten suurin ongelma on tällä hetkellä se ettei takakentältä tule tarpeeksi korintekovoimaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös