- Viestejä
- 421
Raapusteltakoon tänne ottelurapsoja ja pisteitä, kun eivät välttämättä valtamediasta muuten löydy..
SM40: Kisis-PuHu Seniors 93-82 (47-34)
Lähtöaskeleet: Kisis on joukkue, joka tuskin esittelyjä kaipaa. Joukkue on täynnä ex-liigajyriä, mestareita ja maaotteluita. Esimerkkinä Raitanen, joka on paukuttanut pääsarjassa yli 5000 pistettä. Puhu osallistuu seurahistoriansa ensimmäistä kertaa SM40-sarjaan ja pääsarjaotteluita pelaajilla on tasan nolla. Joukkueen ainoa nimimies onkin Teppo Mäkynen, joka on päässyt oikein Wikipediaankin! Epäreilut jaot siis. Sarjaan osallistuu tällä kaudella ainoastaan kolme joukkuetta (kolmas on Lahti).
Ottelu: Kisis aloitti yllättäen varsin makaavalla paikalla, joten korin alle ei ollut juuri asiaa. Ikihukka Pekka Järvinen sai kunnian tehdä joukkueen ensimmäiset pisteet komeasti kaaren takaa. Nuoremmilla jaloilla liikkeellä ollut PuHu liikutti miehiä ja palloa vikkelään ja heitti onnistuneesti kaukaa. Pian eroa olikin jo 10 pistettä vierailijoille. Kisis tyytyi alussa heittämään kaaren takaa heikolla prosentilla. Kun tämä ei toiminut, Kisis otti järjen käteen ja alkoi pelata missmatcheja korin alle. Tuplauksen tullessa pallo laitettiin takaisin kaarelle, josta Raitanen ja Isomäki ampuivat murhaavalla tarkkuudella. Isomäki teki heti ensimmäisellä kympillä 13 pinnaa ja pikkutauolle mentiin lukemissa 23-23.
z
Pikkutauon jälkeen vetovastuun otti edelleen hyvässä kunnossa oleva Raitanen, joka heitti 15 pinnaa tylysti pienempiensä yli. PuHun avainpelaajien hieman väsähtäessä hyökkäys meni tukkoon ja ero kasvoi nopeasti tauon 13 pisteeseen.
Ison tauon jälkeen Kisis alkoi peluuttaa koko rotaatiota ja ero pysyi 10-15 pisteessä. Ottelun lopussa Puhu jaksoi vielä prässätä ja se kaunisteli Kaijansinkon johdolla eron 11 pisteeseen.
Kisis oli yllättävänkin paljon kolmikon Kuisma-Raitanen-Isomäki varassa. Kolmikko teki yhteensä 69 pistettä. Muut tekivät pisteensä lähinnä tuplausten jälkeen vapaista paikoista. Kun PuHulla oli vain yksi isoksi laskettava pelaaja, oli fiksusti pelanneella Kisiksellä helppo homma saada aikaiseksi hyvä heitto.
PuHulla vastustajan kyydissä pysyi lähinnä kolmikko Farin-Kaijansinkko-Riihimäki, joka teki joukkueen pisteistä 60. Muut väläyttelivät hienosti hyökkäyspäässä, mutta olivat ajoittain pulassa puolustuksessa.
Kisis: Isomäki 33, Raitanen 22 (MVP), Dahlström 1, Salmi 6, Lönnfors 2, Kuisma 14, Kiljunen 3, Tanner 2, Tammi 8.
PuHu: Järvinen 3, Campbell 6, Kaijansinkko 20, Riihimäki 20, Mäkynen 6, Tervo 2, Farin 20, Palmen 5.
Entä sitten? Onneksi olkoon Kisikselle ties monennestako veteraanimestaruudesta ja kiitos hienosta ottelutapahtumasta.