Koripallo.com

Seniori SM

Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM40: Suomen Mestari Kisis-Pussihukat 94-83 (51-43)

Lähtöaskeleet: Pussihukkien brändi on kasvanut viime vuodesta, sillä tänään Kisiksen pelaajat olivat hyvissä ajoin lämmittelemässä. Viime kaudella kun Hukat höykyttivät alun vauhtipelillään mukavan etumatkan alussa. Kisiksellä ei uusia pelaajia ollut. Hukat oli saanut riveihinsä Korisliigakokemusta 148 ottelun ja 205 pisteen verran, kun Sami Mäkinen teki ensiesiintymisen punapaidoissa.

Matsi: Kisis oli sopinut parikin yksinkertaista sisään-ulos-peliä, jotka poikivat mukavasti heittopaikkoja Isomäelle ja Kuismalle. Kun vielä Raitanen oli liekissä alusta alkaen, jaksolla hurjasteltiin komiat 50 pinnaa (26-24). Kisis nykäisi alussa kymmenkunta pinnaa karkuun, mutta nopeat vastaiskut toivat Hukat kannoille.

Toisella kympillä Kisiksen ilotulitus jatkui ja ottelusta oli tulossa uusinta viime kauden peleistä –Hukat haastaa, muttei pysty estämään Kisiksen koritehtailua. Puoliaikaan mennessä Kisis takoi 8 isoa sisään, Hukatkin kuusi.

Kolmas jakso oli parasta Hukkapeliä ottelussa. Klinga pidettiin nollilla ja muutkin melko hyvin nuhteessa, korinteossa onnistuivat ainoastaan Kuisma, Isomäki ja Raitanen. Hukkien hyvä kiri loppui kuitenkin kesken, kun muutama helppo heitto meni rautoihin ja toisessa päässä tuli pari unohdusta.

Viimeisellä kympillä Hukat roikkui kymmenen pisteen päässä, mutta Klingan piristyttyä nitromatsia ei nähty.

Ottelussa oli kertakaikkisen hyvä syke. Pienet tönimiset ja pari EU:ta osoittivat, ettei mistään sunnuntaihöntsästä ollut kyse. Tuomaripari Ahonen-Hassan pitivät homman aisoissa jaksoivat kärsivällisesti selittää viimeisen vuosikymmenen aikana tulleita sääntömuutoksia.

Kisiksen paras oli Raitanen, joka heitti neljä isoa, mutta oli parhaimmillaan korin läheisyydessä. Hurja kunto ja tarkka käsi. Isomäki heitti etenkin alussa todella hyvin, mutta hiipui loppua kohti. Klinga oli täysin yössä 33 minuuttia, heräsi ja iski lopullisen niitin otteluun. Vaikka Kisiksen tehonelikko tiedetään, teki se taas 86 pinnaa.

Hukille Mäkisen liittyminen oli onnenpotku. Nyt joukkueella riitti paremmin pelaajia ison kaluston puolustamiseen. Ensimmäisellä kympillä Mäkinen teki 10 pinnaa, joten ei kun lenkille ja Raitasen lukemia hätyyttelemään. Kaijansinkko osui eleettömästi hyvin ja Tuukka Farin piti kiitettävästi vauhtia yllä.

Kisis: Klinga 14, Isomäki 18, Raitanen (MVP) 36, Kiljunen -, Dahlström 2, Kuisma 16, Lönnfors 3, Laanti 3, Salmi -, Tammi -.
Puhu: T. Farin 14, M. Farin 7, Järvinen -, Riihimäki 20, Kurittu 6, Nurminen 3, Kaijansinkko 21, Mäkinen (MVP) 12.

Entä sitten? PuHu kun järjestää kotiottelunsa samalle päivälle ja kellonajalle ToPon naisten pelin kanssa, niin kotiluolassa yllätys on hyvinkin mahdollinen.
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM35: Puhu-Räppä 77-98 (29-46)

Lähtöaskeleet: Kummallakin joukkueella oli riittävästi ukkoja, joten odotettavissa oli mielenkiintoinen ottelu. Räppä höykytti kauden avausottelussaan Lahtea 45 pinnan erolla, Hukille ottelu kauden avaus. Katsojia oli useampi kymmenen.

Matsi: Räppä jätti avausviisikon ulkopuolelle Tyrone Stillin, joka ei sitten lopulta pelannut minuuttiakaan. Tästä huolimatta Räppä paukutti alussa helppoja koreja läheltä kaukaa Hukkien levitellessä käsiään. Kapellimestarina hääri Holme, joka osui aina kun heitti. Hukilta ainoastaan Ollila sai muutaman osuman. 12-24.

Pikkutauolla coach Virtanen painotti puolustuksen tärkeyttä ja ajoittain näytti jo ihan hyvältä. Tehotrio Holme-Nissinen-Sonkajärvi jatkoi kuitenkin pistetehtailuaan, joten ero kasvoi vielä muutamalla pisteellä.

Ison tauon jälkeen Hukat kiri 10 pisteen päähän Sellin ja Riihimäen ajoilla, mutta kun toisessa päässä Räppä teki jälleen 22 pinnaa, ero kasvoi jälleen.
Viimeisellä jaksolla Hukat kokeili paikkapuolustusta, mikä osoittautui virheeksi. Nissinen ja Holme laittoivat kolmessa hyökkäyksessä kolme isoa pussukkaan ja matsi oli siinä Loppu sitten surffailtiin. 22-30. ”Kolmoskisan” Räppä voitti lukemin 10-1!

Porvoolla on tähän sarjaan kertakaikkisen kovatasoinen ja –kuntoinen viisikko. Kun muillekin puolustus maistuu ja taitoa riittää laittaa vapaista paikoista heitot sisään, on tulos tällaista. Räpältä loistivat liikkuvat ja tarkkakätiset Holme ja Sonkajärvi. Nissinen pelasi perupelin ja teki tärkeitä koreja juuri kun Hukat oli pääsemässä kannoille. Sutela nosteli hyvällä sijoittumisellaan komean määrän pisteitä namupasseista.

Hukilla ei tsemppistä ja pössistä tänään oikein löytynyt. Sell ja Riihimäki pääsivät ajamaan useamman kerran korin tekoon, muilla ei sujunut oikein mikään. Muutama syöttö ja screeni kaverille olisi voinut helpottaa joukkuetta.

PuHu: Ollila 8, Kaijansinkko 6, Korhonen 10, Farin 3, Sell MVP 16, Dufva 4, Riihimäki 19, Mäkinen 7, Ansas –
Räppä: Sutela 13, Berglöf 7, Sonkajärvi 17, Holme 31, Nissinen 22, Stenbäck 4, Heikkilä -,Sola -, Still -, Venäläinen 4.

Entä sitten? Räppä mennee kevään finaaliin, sen verran kova pumppu on kasattu kokoon. Hukilla on periaatteessa hyvästi pelaajia jokaiselle pelipaikalle, yksilösuorituksilla ei tässä(kään) sarjassa kuitenkaan pärjää.

Viikon tai oikeastaan kauden Lammas-palkinto menee ToPolle, joka ei saanut järjestettyä otteluita koko syksyn aikana ja tämän vuoksi se suljettiin sarjasta niin M35- kuin M40-sarjasta. On se nyt kumma kun ei tällä aikataululla saa ukkoja sen vertaa rosteriin.
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM35: Passe-Pussihukat 63-78 (28-39)

Lähtöaskeleet: Joukkueet ovat tahkonneet M2D:ssa ja M35:ssä parin viimeisen vuoden aikana kymmenkunta kertaa toisiaan vastaan, joten mitään suurempia scouttausongelmia ei kummallakaan ollut. Passe ei ole saanut rekrytointiaan kuntoon ja sen tie vei jo viime keväänä M3D:aan. M35:ssa on kausi alkanut parilla selkeällä tappiolla. Kun vielä Parviainen, Olki ja muutama muu nimimies oli pajalla, ei ennakkosuosikista ollut epäselvyyttä.

Matsi: Pari kautta hiljaiseloa viettänyt Hiltunen on kerännyt muutaman lisäkilon (ei tosin voi pullukaksi vieläkään moittia) ja aloitti heti heittoshow’n tekemällä alkuun 7 pinnaa. Hukat sutivat heittonsa ohi, mutta puolustivat kelvokkaasti. Vielä 8 minuutin kohdalla tilanne oli 11-11, mutta Ollilan saatua jäsenensä lämpimäksi pikkutauolle mentiin lukemissa 15-16.

Toisella kympillä Hiltunen heitti paljon ja osumiakin tuli 8 pinnan edestä. Teemu Lang ajeli liukkaasti muutaman korin, mutta muilla eivät menneet edes vapaat heitot sisään. Hukilta Ollila jatkoi tehokkaana ja Kurittu teki muutaman nätin jumpperikakkosen ja pari koriin johtanutta syöttöä. Jakson lopulla Mäkinen venytti 6 pisteellään eron kymmeneen.

Ison tauon jälkeen Riihimäki nosteli korin alta 6 pinnaa putkeen ja matsi alkoi olla taputeltu. Hiltusen muutama kori jakson loppuun piti Passen vielä hengissä.

Viimeisellä kympillä ero venyi jo 18 pinnaan, kunnes yllättäen Hiltunen alkoi nakella palloa pussiin. Vaan ei auttanut Hiltusen 14 pinnaa, kun muilla oli jo bensa loppu.

Passelta Hiltunen oli loistavassa heitossa -34 pinnaa kelvollisilla prosenteilla. Langilla oli joukkueen nopeimmat jalat, mutta virhetili täyttyi nopeasti. Urponen heitti to-del-la paljon – lähinnä rautoihin.
Hukkien peli oli varsin tyylikästä ja pallo liikkui ajoittain todella mallikkaasti. Ollila oli vaarallinen korin alla ja lopussa kauempaakin upposi mukavasti. Kaijansinkko ja Korhonen tsemppasivat hyvin puolustuksessa ja laittoivat kiitettävästi palloa kaverille. Riihimäki pelasi taitojensa ylärajoilla ja käytti hyväkseen korin alla vastustajan kelvottoman apupuolustuksen.

Tuomaripari Bashkim- Berbatduci (tai jotain sinne päin) vihelsi tänään koko palkkansa edestä. Enpä ole noin tarkkaa linjaa päässyt tällä vuosikymmenellä todistamaan. Plussana kuitenkin se, että linja jatkui samana läpi ottelun ja pilli soi herkästi kummallekin joukkueelle. Herääkin kysymys, miten ottelun kolme parasta pistemiestä (Hiltunen, Ollila ja Riihimäki) rikkoivat yhteensä 2 kertaa!

Passe: Erkinheimo 2, Riikonen 10, Urpola 8, Muhonen -, Lang 7, Salmela -, Hiltunen (MVP) 34, Jokela –
Hukat: Kaijansinkko 3, Ollila 23 (MVP), Korhonen 7, Sell 2, Mäkinen 11, Kurittu 7, Riihimäki 23, Punta 2.

Entä sitten? Passe on kuin pitkään aviossa ollut mies; vääristä paikoista kankea ja vuosi vuodelta enemmän kiukkuinen (lähinnä toisilleen ja tuomareille). Joukkueessa ei uusia pelaajia juuri ole ja pelimiehistä on viisikollinen pajalla. Jos ja kun joukkue saa ykkösketjun miehiä parketille, se voi sekoittaa mukavasti vielä sarjaa.

Hukille näyttää sopivan huonokuntoisemmat, kiukuttelevat ja yhden miehen varassa olevat joukkueet huomattavasti paremmin kuin Räpän kaltaiset urheilulliset Joukkueet. Tänään peli-ilme oli jotain ihan muuta kuin Räppää vastaan. Toivottavasti sama pössis jatkuu seuraavassa ottelussa Karhulaa vastaan.
 
Viestejä
31
Vs: Seniori SM

M40SM: Ykköskori - Kisis 22.11.2014 Killan pyhättö

Ykköskori - Kisis 81-73 ( 17-20, 20-15, 25-18, 19-20)

Ykköskori eli Kollilauma palasi ikämiesten SM-sarjaan välivuoden jälkeen ja samalla siirryttiin ikäluokkaa ylemmäs eli M40-sarjaan. Lähtökohdat eivät olleet päätä huimaavat kun poissaolijoiden määrä senkun kasvoi kun ensimmäinen ottelu alkoi lähenemään, Tero Saraste odottelee että konitohtori korjaisi olkapään, Timo Kuoppala oli ilmeisesti etelän lämmössä, Kari Alatyppö rikkoi nivusensa "Nousevan Jorman" takia ja Kolli-legenda Toni Railotie tarvitsee polkupyöräänsä apupyörät :)

Eli Kolli-rosteri oli kauden avaukseen oli: Ossi Korhonen, Jari Mäntynen, Toni Leikas, Mikko Riistama, Esa Peltola, Petteri Voutilainen ja Timo Toppinen. No näillä mennään.

Avausvastustaja Kisis on voittanut viimeisen kahden kauden aikana muistaakseni jokaisen pelin M40SM sarjassa jonka on pelannut, eikä ihme jos joukkueeseen kuuluu: K-P Klinga, Antti Isomäki, Martti Kuisma, Jari Raitanen, Riku Marttinen jne.... Eilen ei ihan kaikki onneksi päässeet mukaan joten puntit hieman tasoittui.

1.erä mentiin tasatahtiin, Kollit tekivät tasaisesti pisteitä laajalla rintamala kun Kisiksen pisteet menivät kaikki akselille Kuisma-Isomäki-Marttinen.

2.erä meni Kolli triolle Korhonen-Toppinen-Peltola ja Kisiksen kone hieman yskäisi, Kuisma joutui todella tekemään töitä koriensa eteen kun ikinuori Petteri Voutilainen piti "pojan" kurissa ja herran nuhteessa. Korhonen oli tutun tehokas molempiin suuntiin, Toppinen heitteli kääntöhypäreitä ja Peltola saattoi osua parilla isolla jakson loppuun ja näin isolle tauolle mentiin Kollien 2 pisteen johdolla.

3.erä alkoi näyttää hyvältä kun Leikas junttasi heti alkuun 3 isoa keskelle keksintöä ja Alepan kassajonosta joukkueeseen pyydetty Mikko Riistama nosteli erän loppuun muutaman tärkeän korin. Kisiksen Isomäki loukkasi jalkansa ja joutui jättämään pelin kesken.

4.erä Viimeiselle kympille Kollit lähti 9 pisteen johdossa ja lähes kaikkien pelaajiensa ollessa virhevaikeuksissa. Pää kylmänä ja ei hökyillen, takaraivossa alkoi kyteä yllätyksen mahdollisuus. Hyvin kesti kaikilla pää ja Killan koululla saatiin maistuu hyvänolon tunnetta. Huikee JOUKKUE-voitto!

Pisteet/virheet:

Ykköskori: Ossi Korhonen 20/3, Toni Leikas 17/4, Mikko Riistama 14/4, Timo Toppinen 12/5, Esa Peltola 11/4, Jari Mäntynen 5/0 ja Petteri Voutilainen 2/0

Kisis: Martti Kuisma 35/2, Riku Marttinen 16/1, Antti Isomäki 7/0, Juha Dahlström 4/0, Riku Laanti 4/1, Paul Lönnfors 4/1 ja Jari Salmi 3/0

Ottelun kolmoset taisivat mennä Kollit 7 ja Kisis 7 joten harvinainen tulos tuokin!

Erityismainintoja: Petteri Voutilaisen huikee puolustuspelaaminen jolla Kuisma pysyi aisoissa, Ossi Korhonen oli tutun turvallinen ja tehokas molemmissa päissä. Timo Toppisen kääntöhypäri toimii edelleen tarkasti, Mikko Riistaman monipuolisuus. Toni Leikaksen ajelut ja isot toimivat (kehtaa mennä junnujoukkueita taas valmentamaan, eikä pitäisi kuittailuja kuulua). Eesu Peltola veti yllättäen muutaman ison ja uhkasi tulla seuraavaankin peliin jotta saisi vähän tuntumaa lajiin ( toinen kosketus-lajiin sitten Savonlinnan OTB:n) joten vanhoilla meriiteillä mennään mutta onneksi niitä ei ole. Jarppa Mäntynen kävi kentällä tekemässä osuutensa eli iso sisään ja takaisin penkille, taisi siellä joku ajokin olla? Käsipuoli Railotie hoiti hienosti vaihtamisen :)

Kiitos myös yli 30-päiselle katsomolle, toimitsija tytöille ja tuomari kaksikko Tuomisto-Väisänen. Tapahtuma ja tunnelma oli hyvä joten tästä on kiva jatkaa muiden kiusaamista!

Seuraavaksi Kollit matkustaa 11.12.2014 Martinlaaksoon Pussihukkien vieraaksi, mielenkiintoinen "veljes"kohtaaminen luvassa.
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM40: Pussihukat-Keravan Kollit 115-59 (49-26)

Lähtöaskeleet: Kollit yllättivät edellisessä ottelussaan voittamattomana pidetyn Kisiksen, joten odotukset olivat korkealla illan ottelun suhteen. Kollit valittelivat pelaajapulaa, mutta eihän sieltä puuttunut kuin MVP-Korhonen ja Voutilainen. Jalkeilla 7 ukkoa.
Hukkia ei perinteisesti ole tarvinnut motivoida Kolleja vastaan, niinpä 8 ukkoa veti reipastahtista lämmittelyä hyvissä ajoin.

Ottelu: Huolimatta Jari Mäntysen Suurin Pudottaja-projektista Kollit olivat kotijoukkuetta paremmin syöneen näköisiä, joten ainoa taktiikka oli laittaa sata lasiin alusta lähtien. Ensimmäiset 4 minuuttia Kollit pysyivät hyvin vauhdissa mukana Leikaksen ja Toppisen koreilla, mutta tämän jälkeen kentällä oli vain yksi juoksemaan kykenevä joukkue. Hukat hurjasteli jo avausjaksolla Riihimäen 13 pisteen siivittämänä 25-14 johtoon.

Toisella jaksolla Hukkien syke pysyi korkealla ja 7 pelaajaa pääsi pisteiden makuun. Toisessa päässä Kollien hyökkäykset päätyivät blokkiin tai muutoin mahdottomaan ratkaisuun. Puoliajalla ottelu oli taputeltu ja Kollien aloitteesta tauko oli ennätyksellisen lyhyt kaksi minuuttia.

Lyhyen ison tauon jälkeen kummatkin joukkueet laittoivat surffimoodin päälle ja korin teki se joka viitsi juosta/käyttää vapaan heittopaikkansa. 31-18.

Sama touhu jatkui neljännellä jaksolla sillä erotuksella, että Kollit olivat Peltolan loukkaantumisen ja Toppisen viidennen virheen myötä niin piipussa, että ottelu entistä enemmän yhteen päähän pelaamista.

Kollien pelaajille pitää nostaa hattua hyvästä tsempistä. Herrasmiespeliä ja ajoittain kovia yksilösuorituksia nähtiin koko 40-minuuttinen. Erityisesti Alatypön ja Riistaman tsemppi tuntuu varmasti aamulla jaloissa. Toppinen nakutteli hyvällä tarkkuudella korin läheisyydestä, kun paikan sai.

Hukista Riihimäki nosteli etenkin ensimmäisellä puolikkaalla korin alta tehokkaasti. Farin tsemppasi ainoana läpi ottelun ja Kaijansinkko nautiskeli vapaista heittopaikoista hyvällä tarkkuudella. Kollien pelatessa kuollutta ja makaavaa paikkaa Mäkinen nakutteli toistakymmentä pistettä vapariviivan tuntumasta.

Hukat: Kivipuro 8, Nurminen 4, Riihimäki 26, Kaijansinkko 17, Mäkinen 20 (MVP), Farin 16, Kurittu 15, Rissanen 8
Kollit: Mäntynen 5, Leikas 11, Kuoppala 4, Peltola -, Riistama 13, Toppinen 15, Alatyppö (MVP) 11.

Entä sitten? Minä en vaan ymmärrä miten Kollit on Kisiksen onnistunut voittamaan, mutta hyvä näin. Tynkäsarja sai kivasti maustetta, kun kaikilla on nyt voittosuhde 1-1. Äkkiseltään voisi päätellä, että Korhosen panos joukkueelle on noin +50 pistettä.

Hukilla ei staroja ole, mutta koko rosteri pärjäsi tänäänkin hyvin ja juoksukunto riittää mainiosti tähän sarjaan.
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM35: Lahti – Pussihukat 123-109 (55-56)

Lähtöaskeleet: Lahti oli saanut jalkeille kaikki tehopelaajansa upeaan Suurhalliin. Hukilla sen sijaan oli perjantaina Nimenhuudon Out-boxissa kymmenkunta nimeä ja sunnuntaina niitä tuli kaksi lisää. Viidellä pelaajalla tien päälle siis ja matsi oli taputeltu jo Vantaalla. Ei näin.

Matsi: Sanomattakin on selvää, että Hukat laittoi alusta asti käsijarrun päälle ja pyrki pelaamaan 2vs2-pelejä, jotta muut saisivat huilia. Taktiikka toimi upeasti, kun kaikilla oli alusta asti pöljä heittopäivä. Toisessa päässä Gustafssonin möyrintä korin alla saatiin apupuolustuksella kelvollisesti kuriin, mutta tuomaripari Liljendahl-Sallisen herkkä linja aiheutti jo jakson puoliväliin mennessä yhteensä neljä virhettä Hukkien pitkille pojille. Kun Hukilla onnistui toisessa päässä käytännössä kaikki, hidasvauhtisella jaksolla kirjattiin silti hurjat 26-33 lukemat.

Toisella jaksolla Gustafsson käytti hyväkseen virheitä vältelleen puolustuksen ja murjoi korin alta 12 pinnaa. Toisessa päässä koko Hukkalaumalla oli edelleen Hullut päivät. Puoliaikaan mennessä tehokkaimpia olivat Riihimäki (18) ja T. Farin (15).

Ison tauon jälkeen Lahti otti muutaman riiston ja Gustafsson murjoi pari kaksipisteistä. Alkutahdit tukkapöllylle löi kuitenkin kaaren takaa kolmesti peräkkäin osunut Mononen. Tämän jälkeen kaaren takaa osui niin ikään kolmesti Mikko Kyrö ja ero olikin jo lähes 20 pinnaa. Lahti hurjasteli jakson 41-17.

Viimeisellä jaksolla ei enää voitosta pelattu, vaikka Hukat paukutti väsyneellä viisikollaan vielä 36 (!!!) pinnaa. Hukkien fiksut screenipelit Mäkiselle toimivat kerta toisensa jälkeen ja Mäkinen tehoili vielä väsyneenäkin 10 pistettä. Vaikka ero kävi hetken alle kymmenessä, oli voitto jo pedattu kotijoukkueelle.

Lahden pelaajista Gustafsson jaksoi pelata tuskastuttavan energisesti läpi ottelun. Laine ei paljoa heittänyt, mutta teki käytännössä aina halutessaan korin. Monosen ja Kyrön kolmosralli kolmannella jaksolla ratkaisi ottelun. Joukkue osui kaaren takaa kiitettävät 16 kertaa, Hukatkin mukavat 9 kertaa.

Hukkien Kurittu ei ole edes höntsareeneissä 40-minuutin kunnossa ja muutenkin jokainen match up meni Lahdelle. Siihen nähden ottelusta voi antaa 10+:n jokaiselle pelaajalle. Jokainen Hukka teki hyvällä tarkkuudella vähintään 18 pinnaa ja menetyksiä tuli käsittämättömän vähän. Tiukka (tosin tasapuolinen) tuomarilinja olisi vaatinut muutaman vaihtopelaajan, normipuolustuksella ukot olisivat loppuneet ennen puoliaikaa.

Lahti: Mononen 20, Erkkilä 4, Lampi 2, Mikko Kyrö 31, Esko Kyrö -, Gustafsson 37 (MVP) Laine 18, Ikonen 11.

Hukat (MVP): Farin 25, Mäkinen 21, Kurittu 18, Riihimäki 29, Dufva 18.

Entä sitten? Lahdella on kyllä hyvä nippu, joten vajaalla rosterilla on turha lähteä joukkuetta haastamaan.

Hukkien tilanne on kaksijakoinen. Pelikelpoisia ukkoja on pilvin pimein, mutta yhtäkkiä matkassa onkin vain viisi pelaajaa. Illan ottelussa kaikki pelasivat todella loistavasti, joten syy tappioon löytyy kotiin jääneistä. Koris on hieno peli, mutta mukavampaa parilla vaihtomiehellä.
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM35: Pussihukat – Karhulan Veikot 71-84 (32-40)

Lähtöaskeleet: Kotkan pojilla on ollut ajoittain hankaluuksia saada kilpailukykyistä joukkuetta kasaan ja se onkin hävinnyt yllättäen kaksi kotipeliään. Hukkia vastaan ottelu piti pelata jo syksyllä, mutta pelaajapulan vuoksi väännettiin vasta nyt. Hukilla on alla ainoastaan yksi voitto Passesta, joten jos ei muuta niin ainakin pronssin suhteen ottelu kummallekin tärkeä.

Matsi: Hyvin valmistautunut Hukkalauma aloitti vahvasti tekemällä useamman nätin korin heti alkuun. Karhula käynnistyi hieman hitaammin, mutta Jari Vekkilä toi joukkueen kannoille 5 pisteellään. Muutaman minuutin jälkeen Hukkien heitot menivät järjestään rautoihin, mutta puolustus toimi edelleen kelvollisesti. 11-12.

Toisella kympillä Hukkien kipsi jatkui ensimmäiset neljä minuuttia ilman korin koria. Karhulan sen sijaan paukutti pisteitä läheltä ja kaukaa koko rosterin voimin yhteensä 28 pinnan arvosta. Hukkien kipsin mursi Sell, joka teki 6 pinnaa putkeen. 21-28.

Ison tauon jälkeen Hukkien heitot menivät hyvistä paikoista huolimatta edelleen ohi. Edes M2D-pelistä avuksi rientänyt Korhonen ei saanut käännettyä kurssia, kun KaVen Ilmonen paukutti jaksolle 18 pinnaa ja venytti eron jo 20 pisteeseen.

Viimeisellä jaksolla Hukkien Kurittu laittoi kaksi isoa naruihin ja joukkue kiri jo 10 pisteen päähän, kun ottelua oli jäljellä reilut 5 minuuttia. Ylimääräistä boostia joukkue ei kuitenkaan enää löytynyt ja KaVe rallatteli lopulta melko selkeään voittoon.

Karhulan paras oli kolmannen jakson hurmoksellaan ottelun ratkaissut Ilmonen. Jari Vekkilä oli tasaisen hyvä läpi ottelun. Heikkilä johti peliä mainiosti ja muuttomiehen kokoinen Syrjänen nosteli tärkeitä koreja aina kun Hukat oli kirimässä kannoille.

Hukista ainoastaan Sell oli hyvä molemmissa päissä. Kurittu linkosi kivan pistemäärän, mutta puolustuksessa vastustaja kuittasi turhan usein. Muilla oli enempi tai vähempi heikkoa ja välillä laiskaa meininkiä. Kun joukkueessa ei yleensä vastustajan vertaa taitoa ole, pitäisi yrityksen olla pikkaisen kovempaa koko 40-minuuttisen ajan.

Hukat: Kaijansinkko 6, Mäkinen 8, Korhonen 4, Ansas 5, Sell (MVP) 11, Dufva 7, Kurittu 16, Punta -, Riihimäki 13.
KaVe: Vekkilä 18, Hyöky 9, Heikkilä 10, Ilmonen (MVP) 25, Syrjänen 11, Mika Vekkilä 4.

Entä sitten? Karhulasta nyt ei osaa sanoa onko se kova vai ei. Joukkueen rosteri elää ottelusta toiseen ja pelimiehiä riittää. Jos joukkue selviää finaaliin, se on vahvoilla mestariksi, toisaalta runkosarjassa sen voi voittaa kuka tahansa.

Hukilla ei staroja ole, joten vauhdin ja tsemppipössiksen pitäisi olla aina tapissaan, kyllä se heittokin silloin uppoaa. Tänään edes vastustajan jättimäinen Syrjänen ei hapottanut, jolloin pisteistä on turha haaveilla. Pronssi alkaa olla aika lailla kiven alla tässä vaiheessa.
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM40: Pussihukat-Kisis 88-99 (43-52)

Lähtöaskeleet: Joukkueet ovat kohdanneet M40-sarjassa kahtena kautena yhteensä viisi kertaa ja Kisis on voittanut kaikki 2-10 pinnan erolla. Tänään kumpikin joukkue oli liikkeellä ykkösrosterillaan, joten odotettavissa oli tiukka ottelu ja lopussa Kisiksen voitto noin kymmenellä.

Matsi: Paremmin alkulämmittelyt hoitanut Hukat oli tarmoa täynnä voitetusta aloitusheitosta lähtien. Etenkin Riihimäki koomasi helpotkin paikat kuitenkin ohi ja nolla pysyi sitkeästi taululla. Toisessa päässä Kuisma teki muutamaan minuuttiin 7 pinnaa ja kalasteli vielä pari virhettä päälle. Neljä minuuttia ja tilanne 0-14. Vapauttavan kakkosen teki lopulta Mäkinen, jonka jälkeen seuraavat 36 minuuttia vedettiin 6-15 pinnan erolla.

Kisiksen tehokvartetista on-päivä oli tänään Raitasella ja Kuismalla. Kertakaikkisen kovia suorituksia etenkin kauempaa korista. Toistuvasti ja läpi ottelun. Toki välillä Hukkapuolustus unohtelikin herrat turhan vapaaksi, mutta silti. Raitanen teki 30 minuutissa 32 pinnaa jääden viimeisellä jaksolla nollille. Niinpä hieman vaisummin pelannut Isomäki otti roolia ja pussitti viimeiselle kympille 8 pistettä. Klinga ei säihkynyt, mutta pitipähän pelin järjestyksessä ja siinä ohessa teki useamman nätin hypärin.

Hukista Kurittu heitti paljon kaukaa ja toi muutamaan kertaan toivonpilkahduksen kiriin, saldona 5 isoa. Kaijansinkko heitti hyvin kun joku vain muisti syöttää, saldona 6 isoa. Plussana vielä kelpo puolustus Isomäkeä vastaan. Myös Mäkinen pelasi tasaisesti nostellen lähempää koria tärkeitä koreja. Muilla tekeminen oli kovin vaikeaa ja puolustuksessa kovasti hankalaa. Puolustamista ei auttanut Iverson-Holopaisen todella tarkka tuomarilinja.

Hukat: Nurminen Harri -, Farin Tuukka 11, Kaijansinkko Mikko 19 (MVP), Järvinen Pekka -, Farin Miikka 6, Kivipuro Antti 4, Kurittu Antti 21, Mäkinen Sami 14, Riihimäki Lasse 13.

Kisis: Raitanen Jari 32 (MVP), Isomäki Antti 15, Kuisma Martti 32, Klinga K-P 14, Dahlström Juha 6, Kiljunen, Aurila, Tammi, Salmi lähinnä penkillä.

Entä sitten? Jos Kisis tekee joka kerta yli 90 pinnaa, on voittaminen kovin vaikeaa. Viimeksi tehokvartetti taisi tehdä joukkueen kaikki pisteet. Nyt laajuutta löytyi Dahlströmin 6 pinnan edestä.

Voittamalla viimeisessä ottelussaan Keravan Hukat pääsee kokeilemaan vielä kerran onneaan finaalissa. Voittoon ei ihmeitä tarvittaisi; Kisiksen tehokvartista yhden pelaajan poissaolo tai piirun verran kovempi puolustus Mika Häkkisen aukiolla päästään juhlimaan seurahistorian ensimmäistä Seniorimestaruutta. Juhlajuomat kylmään ja pari kuukautta kovaa treeniä siis. Koris on hieno peli.

Paikalla oli myös lehdistön edustaja Jyrki Huovinen, joka ikuisti tapahtumia tänne https://plus.google.com/photos/100181709314760594199/albums/6106520396980902465?banner=pwa
 
Viestejä
2 782
Vs: Seniori SM

Kuvat illan Karhulan Veikot - Pussihukat ottelusta http://mikolla.kuvat.fi/kuvat/Koripallo/Karhulan+Veikot+-+Pussihukat+8.3.2015/

Peli päättyi KaVen 103-85 voittoon, eli vielä olisi pieni sauma finaaliinkin.

IMG_0089.JPG
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM40: Kerava – Pussihukat 66-70 (38-41)

Kovasti jännän ottelun voittaja kohtaa finaalissa Kisiksen http://www.puhujuniorit.fi/index.php/seniorisarjojen-uutiset/114-sm40-kerava-kumoon-hukat-kohtaa-finaalissa-kisiksen

Kerava: Toni Leikas 17, Toni Railotie 10, Ossi Korhonen 21 (Estrella-pelaaja), Mikko Riistama 2, Jari Mäntynen 5, Timo Kuoppala -, Esa Peltola -, Timo Toppinen 4, Petteri Voutilainen 4, Santeri Virta 3
PuHu: Lasse Riihimäki 15, Mikko Kaijansinkko 9, Harri Nurminen -, Antti Kivipuro 2, Tuukka Farin (Housetek-pelaaja), Miikka Farin 5, Mikko Kurhinen 4, Pekka Järvinen -, Antti Kurittu 8
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

Sarjaennakko M35 & M40: Seniorisarjat käyntiin suurella joukolla

SM35:ssa luvassa tasainen sarja

Sarja on ollut jo vuosia tasainen ja sitä ovat värittäneet toistuvat yllätystulokset, kun rosterit ovat etenkin vieraspeleissä olleet monella joukkueella vajavaiset. Kestomenestyjä Karhulan Veikot ei saanut tälle kaudelle riittävästi pelaajia, joten Porvoolle pitäisi saada joku vakavasti otettava haastaja. Viime kaudella joukkueita oli sarjassa viisi, nyt mukana on kuusi joukkuetta.

Ennakkosuosikkina sarjaan lähtee jälleen Porvoo, jonka tehotrio Nissinen-Holme-Sonkajärvi on edelleen 1A-divisioonatasoa. Lahdella on heittää vastaan itsensä timmissä kunnossa pitäneen parivaljakon Gustafsson-Laine höystettynä Kyrön veljeksillä. Helsinkiläinen Passe on hieman hiipunut viime vuosina, mutta sielläkin on heittää kentälle III-divarissa edelleen pelaavia vanhoja liigajyriä, kuten Ketomaa, Parviainen ja Olki.

Uusia tulokkaita ovat HNMKY ja ToPo, joista viimeksi mainittu teki viime kaudella oharit eikä saanutkaan joukkuetta sarjaan.

Pussihukkien rosteri koostuu eteläistä II-divisioonapelaajista, joilla on takana vuosikymmen dirree, eikä liikaa darraa. Joukkue ei tähtiä vilise, mutta ahkera harjoittelu ja II-divari ovat hyvää harjoitusta sarjaan. Uutena pelaajana joukkue saa riveihinsä Jarno Kirjavaisen, jolle kausi on ensimmäinen seniorisarjoissa. Valistunut veikkaus on, että vastustajat eivät Kirjavaista saa kuriin ja kauden päätyttyä hän vie pistekuninkuuden ohella joukkueen finaaliin.

SM40-sarjasta tuli oikea sarja

Viime vuodet sarja on kitkutellut kolmen joukkueen voimin ja kausi on päätetty Kisiksen niukkaan voittoon.

Kisiksen kvartetti Klinga-Kuisma-Raitanen-Isomäki on edelleen aika paha vastustajille. Vuosi vuodelta ero on kuitenkin kaventunut ja viime kaudella Kerava pystyi jo joukkueen voittamaan kotipelissään.

Uusia joukkueita on peräti kolme. Fun Vantaa lähtee sarjaan lähinnä kokemusta ja elämyksiä hankkimaan, samoin lienee Espoon Akilles. ToPon joukkueesta ei ole Vantaalle saakka huhuja kuulunut, mutta eiköhän Helsingistä pelimiehiä luulisi löytyvän.

Keravan joukkueessa Korhonen ja Rönnholm ovat edustaneet (ja edelleen edustavat) Kollien edaria jotain 25 vuotta. Respect herroille, mutta ilman yllärivahvistuksia (kuten esim, Mike King) joukkue ei finaaliin kuitenkaan pääse.

Pussihukilla on yli kymmenen pelaajan rosteri, joka treenaa aktiivisesti II-divarijoukkueen kanssa. Vaikka joukkue ei tähtiä vilise, pitäisi vauhtia piisata finaaliin saakka. Jo viime kauden finaalissa taito ja kunto olisi riittänyt, mutta pää ei kestänyt. Uutena pelaajana joukkue sai riveihinsä Lihashaarniska Ansaksen, jonka kerrotaan sivutöinään pitäneen Voikkaan paperitehtaan jauhamassa sellua kuntopyörän avulla viikonlopun ajan.

Mikäli olet kovakutoinen pelimes ja sinua kiinnostaa tavoitteellinen seniorikoris pk-seudulla, klikkaa itsesi Pussihukkien kotisivuille. Huonommassa kunnossa olevat höntsääjät voivat olla muihin joukkueisiin yhteydessä. Tehdään tästä hieno kausi.
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

SM35- ja SM40-sarjat ovat käynnistyneet verkkaiseen tahtiin. M40-sarjassa uusi tulokas Espoo pöllytti jo hallitsevaa mestaria Kisistä. M35-sarjassa Porvoon ylivoima uhkaa viedä mielenkiinnon koko sarjasta jo avausottelun jälkeen.
PuHu35-Porvoo 67-100
http://www.puhujuniorit.fi/index.php/seniorisarjojen-uutiset/194-sm35-porvoo-antoi-hukille-isanpaivan-kunniaksi-isan-kadesta
 
Viestejä
421
Vs: Seniori SM

M35-sarja on käynnistynyt kuuden joukkueen voimin. Vähäisen raportoinnin vuoksi voimasuhteista ei tässä vaiheessa voi sanoa kuin että Porvoo on kova eikä Passe tai PuHu tule voittamaan tällä(kään) kaudella mestaruutta.

SM35: FC Passe-PuHu 60-73 (31-43)

PuHu: Kaijansinkko 9, Kirjavainen 15, Tuukka Farin 8, Ansas 11 (MVP), Miikka Farin 12, Riihimäki 8, Mäkinen 7.
Passe: Urpola 7, Kajander 5, Ketomaa 11, Muhonen 2, Nikiforov 6, Salmela -, Lang 4, Hiltunen 9, Arosilta 4, Pilkevaara -, Jokela (MVP) 12.

http://www.puhujuniorit.fi/index.php/seniorisarjojen-uutiset/202-sm35-puhu-on-parempi-kuin-passe
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös