Koripallo.com

Susijengi EM-kisoissa 2022

Viestejä
430
Suht hyvä arpaonni.. 2. ja 3. korin Tsekki ja Puola ovat sellaisia joukkueita, jotka eivät äkkiseltään kuullosta hirveän pahoilta verrattuna vaihtoehtoihin. Ja molemmat maat voivat olla 1-2 poissaololla jopa yllättävän heikkoja.
Tsekki on kuitenkin edellisten MM-kisojen kuutonen, Puolakin kasi. Paljolti tuossa MM-kisojen yllätyksessä oli Tsekin kohdalla kyse Satoranskyn pelaamisesta hurmoksessa koko kisojen läpi. Materiaali muutoin ei Tsekillä ole hirveän laaja, vaikka sikäläisen hieman jännästi organisoidun liigan joukkueista ainakin Nymburkista onkin aina kelvollisia pelureita käytettävissä maajoukkueen tarpeisiin. Puolalla sitten löytyy viisikollinen Euroopan huippuliigojen pelaajia.

Molemmat siis ehdottomasti voitettavissa ja oikeastaan pitääkin voittaa jos jatkoon omin avuin mielii, mutta Tsekillä kotikenttäetu ja arpoisin että Puolankin faneja on enemmän paikalla mitä Suomen. Ekstrapoloin aiempien vuosien perusteella että alkulohkosta mennään jatkoon kommervenkillä millä hyvänsä, mutta tie katkeaa puolivälieriin, koska pelaajamateriaali on yksinkertaisesti liian heikkoa niin kauan kuin useampi ukko maajoukkueesta tarpoo Viron liigan tai Japanin kakkosdivarin kaltaisissa puoliammattilaissarjoissa.
 
Viestejä
31
Serbia on selkeä ykkönen sillä tulee olemaan 12 pelaajaa joista todennäköisesti jokainen on NBA tai Euroliiga pelaaja. Jokic, Bogdanovic, läpimurtoa tekevä Pokusevski, Marjanovic, Bjelica ovat tällä hetkellä NBA:ssa. Sitten on Teodosic, Micic, Milutinov, Micov, Lucic ja monta muuta kovaa Euroopassa. Serbialla isompi taistelu rosteri paikoista kuin lohkon voitosta...

Tsekki elää Veselyn ja Satoranskyn pelaamisella. Muutama hyvä roolipelaaja esim Hruban tai Schlib jotka heittivät Suomen kumoon MM-karsinoissa tai sitten järkälemäinen Balvin.

Puolalla on Ponitka ja Waczynski sekä 2017 kotikisojen Suomi-Puola ottelun lopussa loistavasti näytellyt Slaughter. Muutama muu hyvä roolipelaaja kovista sarjoista.

Israelillä on kaksi hyvää takamiestä, Casspi, tulevaisuuden lupaus Avdija sekä Euroliiga pelaajia Maccabistä.

Hollanti on sitten kasa yllätyksiä, esim karsinnoissa isoa roolia ottanut Yannick Franke joka myös pelaannut Loimaalla.

Serbia on ykkönen ja Hollanti vika, mutta muuten sitten riippuu loukkaantumisista ja pelaamisen tasosta miten sijat 2-5 menevät.
 
Viestejä
430
Tsekki elää Veselyn ja Satoranskyn pelaamisella. Muutama hyvä roolipelaaja esim Hruban tai Schlib jotka heittivät Suomen kumoon MM-karsinoissa tai sitten järkälemäinen Balvin.
Vesely ei ole pelannut maajoukkueessa 2015 jälkeen. Onhan se ihan mahdollisuuksien rajoissa, että tekee vielä paluun mutta kun syyt oli ensi alkuun melko selittelyä ja sitten ennen 2019 MM-kisoja ei tainnut tulla mitään steitmenttiä, niin vaikea uskoa että Vesely 2022 EM-rosterissa olisi. Schilb alkaa puolestaan olla jo vanha, EM-kisojen alkaessa 38, ja palasi viime kaudella Tsekin liigaan vain kohtalaisilla tehoilla. Toki Satoranskyssa ja Balvinissakin on ihan tarpeeksi pideltävää.
 
Viestejä
499
Hollannilla ainakin karsinnoissa mukana myös Loimaan Bisonsia kaudella 2015-16 edustanut Yannick Franke. #knoppi
 
Viestejä
214
Pelipäivätkin sitten julkaistiin.


Serbia kohdataan kolmantena, yhden välipäivän jälkeen. Seuraavana päivänä sitten etukäteen aika ratkaisevan tuntuinen Tsekki-matsi. Lähdetäänkö joka matsiin täysillä, vai vedetäänkö serbejä vastaan laajemmalla rosterilla, jotta potkua riittää myös Tsekki-matsiin?

Lohkonahan tämä on erinomainen.

Praha kohteena voi houkutella Susijengi-faneja taas todella ison joukon: edullisempi kuin vaihtoehdot, hyvä kulttuurikohde.

Serbia on varmaankin Espanjan lisäksi kisojen ykkössuosikki. Se, että toinen näistä on Suomen lohkossa ei välttämättä ole huono asia. Jos Suomi sijoittuisi Serbian jälkeen toiseksi, tiedetään, ettei Serbia sitten ihan heti tule sijoitusotteluissa vastaan. Eli Suomen kannalta voisi olla hyväkin, jos Serbia voittaisi lohkon puhtaalla pelillä.

Serbian jälkeen Suomen tavoite pitäisi olla lohkon 2. sija ja näin mahdollisimman edullinen jatkokaavio.

Tsekki lienee kotijoukkueena pahin kisaaja 2. paikasta. Veseleyn osallistumista spekuloitiin. Totta, että hän ei ole pitkään aikaan pelannut maajoukkueessa ja nytkin tainnut olla loukkaantumishuolia. Toisaalta, jos joskus, niin varmastikin kotikisoissa, hän pukee edustusasun vielä kertaalleen päälleen. Saa nähdä.

Puola on varmasti vaarallinen, mutta myös voitettavissa hyvällä pelillä.

Israeliin pätee sama kuin Puolaankin. Perinteinen korismaa, eli ei sieltä varmastikaan huonoa joukkuetta tule kisoihin.

Hollanti etukäteen heikoin lenkki, mutta ei näissä kisoissa huonoja joukkueita ole, eli kyllä tässäkin matsissa jouduttaneen tekemään täysi päivätyö voiton eteen.

Hienoa, että nyt päivät ovat tiedossa ja pitkästä aikaa on taas jotain mitä odottaa myös Susijengin osalta.
 
Viestejä
417
Onko mitään hajua milloin ensimmäiset Suomen pelien lippu-paketit tulevat myyntiin?
Syksy?
Apartamentos varattu 1-9.9.2022 8 yöksi....
Booking.comista löytyy edullista apartamentosta, koska viellä yli vuosi kisoihin. Yleensä ilmainen peruutus vasta kk tai jopa 1 vrk ennen tapahtumaa, joten varatkaa ajoissa kämppää....
Menopaluu lennot 200e-300e. Lento-aika n. 2h. Almanakka ei yllä viellä näin ajoissa lento-varauksiin mutta yritetään niitä myöhemmin.
Toivotaan Prahaan Bilbaota vastaavaa vaellusta
 
Viestejä
3 497
Onko mitään hajua milloin ensimmäiset Suomen pelien lippu-paketit tulevat myyntiin?
Syksy?
Apartamentos varattu 1-9.9.2022 8 yöksi....
Booking.comista löytyy edullista apartamentosta, koska viellä yli vuosi kisoihin. Yleensä ilmainen peruutus vasta kk tai jopa 1 vrk ennen tapahtumaa, joten varatkaa ajoissa kämppää....
Menopaluu lennot 200e-300e. Lento-aika n. 2h. Almanakka ei yllä viellä näin ajoissa lento-varauksiin mutta yritetään niitä myöhemmin.
Toivotaan Prahaan Bilbaota vastaavaa vaellusta

Itsekin tarkastelin tarjontaa. Halvalla pääsee jos haluaa: lennot tosiaan n 200-250/hlö, majoitus 100-200/hlö mahdollinen autovuokra ( jos löytyy selvä kuski) 100/hlö. Liput selvästi suurin kustannus iltahuvien lisäksi.
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 347

Susijengiin kutsutut pelaajat, kesä 2021


NimiPituusSyntynytSeura
Mubashar ALI2131997Florida Memorial (NAIA, USA)
Roope AHONEN1871990CB Breogan (ESP)
Aapeli ALANEN2011996free agent
Mustapha AMZIL*2082001Dayton (NCAA, USA)
Max BESSELINK*2002002Santa Clara (NCAA, USA)
Michael BESSELINK1991999BC Nokia
Perttu BLOMGREN*1952001Vilpas Vikings, Salo
Daniel DOLENC2051993free agent
Thomas EXAUCIA*1962001free agent
Jacob GRANDISON1981998Illinois (NCAA, USA)
Jesper GRANLUND1982000Longwood (NCAA, USA)
Andre GUSTAVSON1931999Richmond (NCAA, USA)
Shawn HOPKINS1951995Tampereen Pyrintö
Shawn HUFF1981984Helsinki Seagulls
Tuukka JAAKKOLA2091999Cal Poly (NCAA, USA)
Mikael JANTUNEN2052000free agent
Okko JÄRVI1931996free agent
Antti KANERVO1921989Helsinki Seagulls
Henri KANTONEN1981997Aix-Maurienne (FRA)
Ville KARVONEN1991996Lahti Basketball
Severi KAUKIAINEN1851998Karhubasket, Kauhajoki
Aatu KIVIMÄKI1861997Vilpas Vikings, Salo
Mikko KOIVISTO1941987Vilpas Vikings, Salo
Petteri KOPONEN1941988free agent
Tuukka KOTTI2051981Helsinki Seagulls
Carl LINDBOM2061991Antibes Sharks (FRA)
Alexander MADSEN2081995free agent
Lauri MARKKANEN2131997free agent
Edon MAXHUNI1881998free agent
Alex MURPHY2061993CB Granada (ESP)
Erik MURPHY2081990free agent
Juho NENONEN2021987Vilpas Vikings, Salo
Lassi NIKKARINEN1871997Helsinki Seagulls
Olivier NKAMHOUA2032000Tennessee (NCAA, USA)
Matti NUUTINEN2001990Ura Basket, Kaarina
Topias PALMI1951994Vanoli Cremona (ITA)
Tomas PIHLAJAMÄKI1942000Tampereen Pyrintö
Hannes PÖLLÄ2111998free agent
Remu RAITANEN2061997Kobrat Lapua
Sasu SALIN1911991Iberostar Tenerife (ESP)
Ilari SEPPÄLÄ1881993Aix-Maurienne (FRA)
Ville TAHVANAINEN1932000Bradley (NCAA, USA)
Touko TAINAMO*2022001Denver (NCAA, USA)
Elias VALTONEN2001999Tigers Tübingen (GER)
Henri VENTONIEMI2071995Lahti Basketball
Jamar WILSON1851984Kataja Basket, Joensuu
 
Viestejä
50
Mielenkiintoisia nimiä, esim Mubashar Ali on täysin uus tuttavuus. Näyttää Floridassa pelailevan. Onks kellään tarkempaa tietoa, minkälaisesta& tasoisista pelurista kyse. Olisko kaverista jo oddseja EM kisa joukkueeseen esim 3. Sentteriks
 
Viestejä
3 967
Tämähän nyt oli jokerikorttien jokerikortti. En kyllä muista ikinä nähneet nimen Jacob Grandison Susijengin tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa. En kyllä tiedä hänestä mitään, mutta toissa kaudella Illinoin yliopistossa aika vahvan näköiset 14/5/3 -keskiarvot: Jacob Grandison Stats, News, Bio | ESPN

Mielenkiintoinen kaveri, pelasi tosiaan kovassa joukkueessa ja aloitti viimeisestä 17 matsista 16:ssa. Illinois lähti lopputurnaukseen korkealla sijoituksella, mutta putosi yllättäen jo toisella kierroksella. Viime kauden tilastot heikommat kuin edellisen, mahtaisiko olla puolustuksen erikoismies? 198-senttinen hyvä puolustaja ois hieno lisä Susijengiin, toki korejakin saa tehdä. :)
 
Viestejä
214
Onhan tuo lista komeaa luettavaa Suomi-koriksen kannalta.

47 pelaajaa, jotka ovat halukkaita osallistumaan leiritykseen. Ja suurimmalla osalla ihan hyvä syykin olla 'maajoukkueleirityksessä' jo nyt. Loput sitten mukana enemmän tulevaisuuden potentiaalin takia, mutta sekin tosi hyvä juttu. Osoittaahan se, että meillä on iso joukko urheilullisilla motiiveilla korista pelaavia pelaajia.

Jokaiselle mukana olijalle varmasti optimaalinen tapa hoitaa lajinomaista kesäharjoittelua ja näin parantaa tilannettaan syksyllä kauden alkaessa, vaikka ei pääsisi pelaamaan vielä yhtään harjoitusmatsiakaan. Nuorille hyvä mahdollisuus mitata sitä, miten pärjää Susijengi-veteraaneja vastaan, joista osa on varmasti ollut heidän idoleitaan mini-ikäisinä. Veteraanien ei taas auta levätä laakereillaan, sillä nuoret todennäköisesti tuovat hyvää vauhtia ja kilpailua treeneihin.

Ehkä korona-rajoitusten pelko on ollut yksi syy, että rinki on kasattu näinkin isoksi, mutta ei se tällaisena välikesänä ole muutenkaan ollenkaan huono ratkaisu.

Toki on oletettavaa, etteivät kaikki pelaajat ole täysillä koko kesää mukana mutta toivottavasti jokainen olisi ainakin merkittävän osan treeneistä, ja matseistakin, riveissä. Esimerkiksi Lauri olisi kiva nähdä vähän enemmän mukana kuin viime kesänä, vaikka taitavat nuo NBA-sopimuskuviot olla vähän hankalaan aikaan tässä mielesssä.

Joku kyseli Thomas Murphyn ja Lehtorannan perään. Myöskin Hirvonen puuttu. Muuten on aika vaikea nähdä ketä enää tuosta listasta puuttuisi, ja mukana nytkin jo useampi uusi ja yllättävä nimi. Eli ei tarvi tämän kesän jälkeen koripallo.comissakaan spekuloida sillä, miksei sille ja sille pelaajalle annettu edes kesäleirimahdollisuutta.:)
 
Viestejä
1 105
Vastahan siitä tosiaan puhuttiin, että eihän meillä kohta ole Susijengiin oikein ketään sen jälkeen, kun vanhat jää pois. Sitten jostain kaivetaan suomalaiselle korisyleisölle pimennossa olleita 213 cm senttereitä, Grandisonin Jaskoja ja tutummistakin pelaajista on noussut potentiaalisia maajoukkuepelaajia.

Onpahan kunnon porukka saatu kesäleirille. Hyvää työtä tulevaisuutta silmällä pitäen!
 
Viestejä
1 105
Grandisonista ei näytä pikaisesti katsottuna löytyvän oikein mitään viitettä, että olisi koskaan Suomessa pelannut tai muutenkaan täällä vaikuttanut. Kansallisuutensa mainitaan olevan USA joka paikassa. Olisiko kenties kaksoiskansalainen, jompi kumpi vanhemmista Suomesta tms.? Eipä siinä, jos on pelimies niin varmasti kelpaa mukaan ja miksipä ei hänelle itselleenkin maajoukkuepaikka, vaikka yhteys maahan olisikin ohut. Maajoukkuepaikka on silti maajoukkuepaikka ja usein urheilijalle kunnia-asia, ja sellaistahan ei amerikkalaisten omasta maajoukkueesta monelle heru. Ja monelle amerikkalaiselle sukujuuret vanhaan mantereeseen ovat muutenkin tärkeä ja vaalittava asia.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös