Koripallo.com

Susijengin kokoonpano MM-kisoissa 2023?

Viestejä
1 322
Ottamatta kantaa pelaajiin, niin yleisesti toteaisin, että kolme pelinrakentajaa on liian vähän. Jos yksi loukkaantuu, niin jäljellä on kaksi, ja sitten kun toinen tai molemmat heistä on pelissä virhevaikeuksissa, niin ollaan vaikeuksissa. Turnausjoukkueeseen tarvitaan neljä palloa ylös tuovaa ja peliä johtamaan kykenevää pelaajaa.

Siksi Kantonen olisi hyvä valinta että pystyy paikkaamaan useata eri pelipaikkaa. Asia joka myös puoltaa Kantosen valintaa on pääkopan kestävyys kovissa paikoissa, jonka hän on mielestäni todistanut. Ne kovimmat paikat on mielestäni maajoukkueen mukana. Olen erittäin kiinnostunut näkemään Federikon, Amzilin, Grandisonin ja Gustavsonin harjoitusotteluissa ensi kesänä. Vaikka ne ovatkin vain harjoitusmaaotteluita, ne antavat jonkin verran tietoa pääkopan kestävyydestä, varsinkin jos vastassa on huippumaita tai MM-kisoihin osallistuvia maita. Kesästä tulee todella mielenkiintoinen kaikin puolin kun Suomi todennäköisesti pelaa muutaman harjoitusottelun Suomelle erittäin eksoottisia maita vastaan jotka ottavat osaa MM-kisoihin.

Monet muuten on unohtaneet Remu Raitasen nimen mahdollisena MM-kisavalintana. Kyllä, viimeiset MM-karsintapelit eivät menneet kovinkaan erikoisesti, mutta pitäisin Remua vielä mahdollisena valintana. Espanjan kakkostasolla on otteet vähän parantuneet ja oli odotettavissa viime MM-karsintaikkunassa että Remun peli voi näyttää sekavalta kun vasta totutteli pelaamaan uudessa ympäristössä Espanjassa. Se pääkopan kestävyys josta puhuin pitäisi vielä todistaa ja jos Remu MM-kisoihin haluaa niin se pitäisi todistaa kohta alkavassa MM-karsintaikkunassa tai ensi kesän harjoituspeleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
405

Itselläni on valitettavasti mennyt usko Remu Raitasen mahdollisuuksiin nousta susijengiin silloin kun parhaat ovat paikalla. Pidän häntä vähän köyhän miehen Carl Lindbomina ja nykyään kilpailu isojen miesten paikoista on paljon kovempi kuin Callen aikana. Toki olen mielelläni väärässä ja jos Remu löytää ison muodonmuutoksen varovaisesta hiipijästä aggressiiviseen pitkään pelaajaan, niin hyvä on. Tai jos oikeasti rupeaa heittämään niitä kolkkeja sisään reilusti yli 40 %:in tehoilla vaikeissa ja tärkeissä paikoissa.
 
Toi on täysin totta että Remun pitää pelata todella hyvin niissä näyttöpaikoissa mitä nyt saa, koska isompien miesten kilpailu on tosiaan koventunut ja kovenemassa entisestään. Toivottavasti Remu nähdään parin viikon päästä MM-karsintaikkunassa, kun ei meillä nyt hirveästi muita kiinnostavia pelaajia jotka ei ole varmoja valintoja MM-kisoihin ole peleihin laittaa ennen kesää. Ilmeisesti Suomi lähtee pelaamaan tulevat ottelut tosissaan kuten viime karsintaikkunassa maailman ranking pisteiden takia. Jos käy niin että Remu aloittaa jonkun pelin löysästi niin voi tulla aika pienetkin minuutit.
 
Viestejä
726
Jatkoin vähän ajatusta ja yritin luoda jonkinlaisen top-50 rankingin edelleen koripalloa pelaavista Suomen kansalaisista. AIka mahdottomaksi menee pelaajien vertailu eri sarjatasojen, pelipaikkojen ja motivaation vuoksi, mutta ehkäpä tätä voi sitten päivitellä ajan kanssa.
  1. Lauri Markkanen
  2. Sasu Salin
  3. Olivier Nkamhoua
  4. Edon Maxhuni
  5. Mikael Jantunen
  6. Alexander Madsen
  7. Alex Murphy
  8. Jacob Grandison
  9. Mustapha Amzil
  10. Elias Valtonen
  11. Erik Murphy
  12. Henri Kantonen
  13. Miro Little
  14. Daniel Dolenc
  15. Severi Kaukiainen
  16. Federiko Federiko
  17. Shawn Hopkins
  18. Topias Palmi
  19. Bojan Sarcevic
  20. Remu Raitanen
  21. Max Besselink
  22. Aatu Kivimäki
  23. Aapeli Alanen
  24. Ville Tahvanainen
  25. Ilari Seppälä
  26. Joel Mäntynen
  27. Touko Tainamo
  28. Perttu Blomgren
  29. Lassi Nikkarinen
  30. Tuomas Hirvonen
  31. Tuukka Kotti
  32. Mikko Koivisto
  33. Trey Niemi
  34. Hannes Pöllä
  35. Jesper Granlund
  36. Osku Heinonen
  37. Erik Sajantila
  38. Andre Gustavson
  39. Mubashar Ali
  40. Carl Lindbom
  41. Okko Järvi
  42. Antti Kanervo
  43. Antero Lehto
  44. Mikael Aalto
  45. Tomas Pihlajamäki
  46. Vili Nyman
  47. Thomas Tumba
  48. Juho Nenonen
  49. Roope Ahonen
  50. Joonas Lehtoranta
Hyvä lista.

Basket.fi sivultolta on linkki Federikon haastatteluun. En tiennyt että tulee futistaustalta, selittää muita parempaa motoriikkaa. Oletan tai haluan ainakin uskoa että federiko on erittäin lähellä samaa tasoa Nkamhouan kanssa.

Sitten jos katsotaan korisliigan tilastoja, niin takamiehistä erottuu 2 pelaajaa. Trey Niemi ja Sarcevic, molemmat ansaitsee aivan selvästi ainakin näyttöpaikan maajoukkueeseen. Kaukiainen varmastikin myös ainakin eurocuppien perusteella. Pelaajien fanittamiset ei kuulu maajoukkuevalintoihin, niihin ei kuulu asiat kuten mukava mies jne. Valinnat pitää aina tehdä paremmuus periaatteella faktoihin perustuen. Koriksessa oikeasti se 12. pelaaja voi joutua pelaamaan ja valitun pitää olla paras mahdollinen nimenomaan pelaamaan. Futismaajoukkueeseen valitaan noin 25 pelaajaa, siellä on aina mukana samoja pelaajia joilla ei ole koskaan millään tasolla mitään annettavaa urheilullisesti maajoukkueelle, paska ei muuksi muutu. Urheilijalla itsellään pitäisi olla myös omaa selkärankaa ilmoittaa että hänellä ei ole mitään annettavaa maajoukkueelle.
 
Viestejä
1 322
Vaikka Susijengissä tunnetusti suositaan HBA taustaa, niin kyllähän tuo Kaukiainen alkaa olla mahdoton sivuuttaa.. Eilen taas hurjat lukemat Hapoel Haifaa vastaan.
Painaa hurjia statseja, niin kotimaassa kuin Euroopassakin..

Todennäköisesti myös vuoden korisliiga pelaaja..

En katsonut peliä, mutta kivat tilastot kieltämättä. Toivottavasti saa kutsun/näyttöpaikan.

Tässä tilastot siitä pelistä:

Aika erilaiset peliaikajakaumat tai peluutusstrategiat joukkueilla.
 
Viestejä
439
Vaikka Susijengissä tunnetusti suositaan HBA taustaa, niin kyllähän tuo Kaukiainen alkaa olla mahdoton sivuuttaa.. Eilen taas hurjat lukemat Hapoel Haifaa vastaan.
Painaa hurjia statseja, niin kotimaassa kuin Euroopassakin..

Todennäköisesti myös vuoden korisliiga pelaaja..
Ketäs selviä tapauksia Susijengistä on jätetty pois HBA-taustan puuttumisen takia?
 
Viestejä
2 290
Ilahduttavaa myös voittoisten MM-karsintojen luottomiehen Ilari Seppälän kuntoutuminen. Varmasti valmennus kaavailee jatkumoa tältä osin.
 
Viestejä
1 322
Maxhunin pelaamista Crailsheimissä on ollut kiva katsoa -> Omat odotukseni ovat nousseet hänen osaltaan.
Erityisesti aikaiset syötöt ja kokonaisvaltainen hyökkäyspään pelaaminen/johtaminen hivelevät ajoittain silmiä.

Näyttää siltä että Maxhunin potentiaali riittää Saksaa kovempaan liigaan kun noin dominoi siellä nyt.
 
Viestejä
439
Hieman OT, mutta ilolla tervehdin Brose Bambergin valtakauden loppumista Saksassa. Tai pitäisikö sanoa niin päin että iloitsen useampien suurkaupunkien (Berliini, Munchen, Rein-Ruhr eli Bonn) organisaatioiden saamista kilpailulliseen kuntoon. Saksa on kuitenkin suomalaisilla usein se yleisin kohde Euroopan kovista liigoista, ja Maxhunikin on varmasti hyötynyt Saksan liigan tason noususta. Välttämättä ei tarvi edes liigaa vaihtaa vaan seuraavana askeleena voisi olla juuri Berliini, Munchen tai Bonn.
 
Viestejä
39
Itselläni on valitettavasti mennyt usko Remu Raitasen mahdollisuuksiin nousta susijengiin silloin kun parhaat ovat paikalla. Pidän häntä vähän köyhän miehen Carl Lindbomina ja nykyään kilpailu isojen miesten paikoista on paljon kovempi kuin Callen aikana. Toki olen mielelläni väärässä ja jos Remu löytää ison muodonmuutoksen varovaisesta hiipijästä aggressiiviseen pitkään pelaajaan, niin hyvä on. Tai jos oikeasti rupeaa heittämään niitä kolkkeja sisään reilusti yli 40 %:in tehoilla vaikeissa ja tärkeissä paikoissa.
Pitäisikö Remunkin viettää kesä Jani Parkkisen bunkkerissa?
 
Viestejä
1 928
Aika yllättävää olisi, jos olisi mukana.
Ensin pitäis Fiifin tehdä comeback jossain kovemmassa sarjassa, Korisliiga-tasoisessa vähintään. Toki meininki Norjassa vaikuttaa nyt siltä, että tosissaan tekee paluuta. Ihan kiva ois nähdä vaikka täällä Ison kirkon suunnalla ens kaudella, mut toki vielä enemmän toivon hänelle jotain astetta kovempaa ympäristöä vaikkapa europelien kera.
 
Viestejä
439
Suomen kokoonpano viimeisissä MM-karsintapeleissä kootaan Euroopassa pelaavista miehistä, mutta Yhdysvaltain yliopistosarjoista on tunkemassa MM-kisoihin useita pelaajia. Heistä Tuovi kertoi tavanneensa äskettäisellä Yhdysvaltain-matkallaan Federiko Federikon, Mustapha Amzilin, Ville Tahvanaisen ja Andre Gustavsonin. Tahvanaisen ja Gustavsonin yliopistopelit päättyvät tähän kauteen, mutta Federiko ja Amzil voivat halutessaan jatkaa yliopistosarjoissa.

Yliopistovalmentajat toivovat nykyisin pelaajiltaan opiskelua kesälukukaudella, jotta opinnot veisivät vähemmän energiaa pelikauden aikana. Tämän vuoksi yliopistouraansa jatkavat pelaajat eivät aina ole olleet maajoukkueen käytettävissä kesäisin, ja viime vuonna Suomen aloitusviisikon Olivier Nkamhoua joutui kitkerästi palaamaan Tennesseehen juuri ennen EM-kisoja.

– Tarkoitus on leirittää alkukesästä haastajamaajoukkuetta, eikä aloittaa vasta heinäkuun lopussa. Lisäksi ensi kesänä pelataan universiadit. Vahvasti juteltiin, että he olisivat mukana koko kesän ja siitä, miten opintoja voi hoitaa etänä. He ovat motivoituneita ja ymmärtävät, että jos MM-paikasta haluaa tapella, pitää olla mukana koko kesä, Tuovi sanoi.

Tuovi kertoi keskustelleensa myös Federikon ja Amzilin valmentajien kanssa, ja molempien pelaajien pitäisi päästä maajoukkueen mukaan koko kesäksi.

– Meillä on hyvä kontakti ja heillä ymmärrys maajoukkuetoiminnasta. Susijengin menestys on nostanut tietoisuutta tästä, Tuovi sanoi.
jne. Onkohan luvattu että pääsee treenaamaan ja pelaamaan NBA-tähden kanssa?
 
Viestejä
2 182
Hyvä juttu, että kundit pääsevät koko kesäksi mukaan. Eiköhän siellä ole kuultu jutut Hardylta ja muilta: kun vaan päästätte Susijengin mukaan, ottavat pojat tuollaisen markkasmaisen kehitysloikan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös