Koripallo.com

Susijengin kokoonpano MM-kisoissa 2023?

Viestejä
2 184
Useimmat pelaajat eivät collegessa ehdi suorittaa kuin maksimissaan kandidaatin tutkinnon, ja senkin usein jostain aika höpöhöpö-aineesta (a'la sports management). Sillä ei vielä ainakaan Euroopassa kovin moni ovi aukea. Jos taas suorittaa siihen päälle (kuten Gustavson) MBA (kauppatieteiden maisteri) tutkinnon ja vielä jostain hyvähköstä koulusta, on sille työuralle lähtiessä ihan eri tapaan arvoa.
 
Viestejä
439
Ottaako Lauri 100 % heitoista tuon viisikon ollessa kentällä? Poistuuko yksikään vastustajan puolustaja 3s alueen läheisyydestä pl. se yksi tyyppi joka on jatkuvasti Laurin iholla?

Mikke otti EM-kisoissa yhteensä 10 kolkkia 7 ottelussa. Seurajoukkueessaankin alle 2 / peli. Olli on koko maajoukkueurallaan tainnut ottaa 7 kolmosta ja collegessa 1,3 / peli. Fede vielä vähemmän heittäjä kuin edellä mainitut kaksi, sillä en tiedä onko kilpaurallaan ottanut yhtään kolmosta - ei ainakaan tällä kaudella eikä junior collegessa. Eikä näistä kukaan mikään keskimatkan heittäjä ole, vaan pinnat tulevat layupeista ja donkeista. Tuntuma että noilla kundeilla PPP olisi ~0,5.

Ehkä se voisi toimia jos nämä meidän pojat olisivat fysiikaltaan Shaq, Steven Adams ja Dwight Howard, mutta siellä MM-kisoissa ei taideta kyllä kenenkään yli kävellä puhtaalla korinalusvoimalla, peluutetaan sitten ketä tahansa.
En nyt sulata ihan tuota etteikö korista voisi vielä nykyäänkin pelata ilman vähintään neljää kaaren takaa olevaa uhkaa (paitsi ehkä NBA:ssa, siitäkin Cavs on eri mieltä), erityisesti kun yksi uhka on maailman parhaita. Varsinkin MM-kisoissa voi tulla edelleen vastaan moninaisempia hyökkäys- ja puolustusmuotoja kuin Euroopassa tai NBA:ssa.

Toki jos oletetaan ettei Mickellä ole kolkkia ja Ollilla midaria niin tuolla viisikolla tulisi ongelmia. Micke on kuitenkin heittänyt kolmoset viidessä edellisessä Susijengi-pelissä 6/13, neljä viimeisintä noista peleistä vielä sellaisia, joissa Micken vartioimiseen on laitettu eniten paukkuja laitureista. Gravitaatio Laurin suuntaan avaisi paremmin tilaa tässä suhteessa, kun Lauriin olisi pakko laittaa se vastustajan iso kaveri joka kuitenkin kykenee puolustamaan kaarella.

Ollin rooli tuossa viisikossa voisi olla lähinnä midarien ottaminen+toisena isona levyreiden kauhominen. Tennesseessä Olli on kuitenkin pelannut kohtuu paljonkin nelosena melko heittotaidottoman Aidoon tai täysin heittotaidottoman Plavsicin pelatessa viitosta, joten ei sinällään uudentyyppinen rooli täyttää Federikon rinnalla. Heittovoiman loppuessa mahdollisesti kesken sitten Madsen Ollin tilalle.

Melkein puolustuksellisesti tuo olisi mielenkiintoisempi, koska vastustaja joutuisi pelaamaan neljällä 3-5 paikan pelaajalla ellei joukkueesta löydy isoa kakkosta ottamaan Lauria kaarella. Tämä todennäköisesti veisi vastustajalta enemmän heittovoimaa, mitä nuo neljä isoa Suomelta. Eikä neljän ison viisikko olisi tietenkään mahdollinen ilman allstar-Lauria tai järkevä peluuttaa pitkiä pätkiä peleistä, enemmänkin sekoittamaan pakkaa ja rytmiä hetkellisesti tai kokeilemaan mitä kaikkea Markkasen avulla voikaan tehdä.
 
Viestejä
2 184
En nyt sulata ihan tuota etteikö korista voisi vielä nykyäänkin pelata ilman vähintään neljää kaaren takaa olevaa uhkaa (paitsi ehkä NBA:ssa, siitäkin Cavs on eri mieltä), erityisesti kun yksi uhka on maailman parhaita.

Toki jos oletetaan ettei Mickellä ole kolkkia ja Ollilla midaria niin tuolla viisikolla tulisi ongelmia.
Ei tarvitse olla neljää. Jos nyt edes Laurin lisäksi yksi. Ja oikeasti ei MM-kisoissa voi laittaa kentälle kuin max. yhden pelaajan, jolla ei ole heittouhkaa.

Ja ei, Jantusella ei ole kolkkia siinä määrin, että ottaisi niitä huomattavasti yli kaksi per peli yhtäkkiä MM-kisoissa. Eikä Ollilla midaria.

Ja miksi vastustajan pitäisi välittää mitään Suomen tekemisistä ja vastata siihen samanlaisella viisikolla? Laittavat neljä heittäjää kentälle ja pistävät joka hyökkäyksestä avoimen heiton sisään, kun Fedestä tai Ollista ei ole kaarella MM-tason pelaajien perässä juoksemaan tietystikään.
 
Viestejä
2 184
nkamhoua.png


federiko.png
 
Viestejä
17
Suomella on vaikka kuinka paljon pelaajia kolmospaikalle, kun nykykoriksessa voidaan pelata pienilläkin viisikoilla. Jantunen, Valtonen, Palmi, Salin Kantonen, Murphy.
Mielestäni näistä vain Valtonen ja Salin voidaan laskea kansainvälisen tason kolmospaikan pelaajaksi. Jantunen voi tuurata pieniä minuutteja kuten Kantonenkin, mutta eivät ole optimaalisia tälle pelipaikalle. Sasukin voi jäädä hieman pieneksi kookkaita laitureita vastaan. Lauria voidaan toki peluuttaa myös kolmospaikalla, mutta silloin spacing Laurin ympärillä usein kärsii. Oma ennusteeni on, että Grandisonilla on parhaat mahdollisuudet päästä mukaan kisajoukkueeseen uutena kasvona. Huffin lopettaminen ja jos Valtosen viimeaikainen taantuminen korintekemisessä jatkuu, on Grandison vahvuudet juuri sitä mitä susijengi tarvitsee.
 
Viestejä
726
No vaikka sillä perusteella veikkaan, että neljää isoa ei oteta kisoihin kun näin ei ole tehty viime aikoinakaan.. Viime vuoden em-kisoissa oltiin kahdella isolla eli Lauri ja Madsen. Toki vähän pakon sanelemassa tilanteessakin.

Lisäksi koko Suomen pelaaminen on viime aikoina perustunut enemmän juoksemiseen ja vauhtiin, joten en usko että yhtäkkiä ensi kesälle tehtäisiin muutos isompiin viisikoihin. Eli uskoisin että ensi vuoden kisoissakin nähdään paljon Lauria vitospaikalla.



Suomella on vaikka kuinka paljon pelaajia kolmospaikalle, kun nykykoriksessa voidaan pelata pienilläkin viisikoilla. Jantunen, Valtonen, Palmi, Salin Kantonen, Murphy.



Taas keksit ihan omiasi.. Kukaan ei ole väittänyt, etteikö uusilla pelaajilla olisi mahdollisuutta ansaita pelipaikkaa kisoihin. Kysymys on vaan siitä, että kuinka todennäköistä se on ja kuinka monta uutta mahdollisesti olisi tulossa kisoihin mukaan?

Oma veikkaus on että kisojen 12 pelaajan joukkoon saattaa nousta yksi uusi pelaaja (näistä edellä mainituista vaihtoehdoista). Mutta rooli tulee olemaan hyvin pieni ja todennäköisesti ei mahdu 9-10 perusrotaatioon.



Tottakai pelaajat pitää valita "paremmuuden" perusteella. Mutta samalla kisajoukkueen valintaan pitää vaikuttaa myös näytöt aikaisemmista tosipeleistä.. Edes kesän harjoituspelit eivät ole yhtä hyvä näyteikkuna pelaajille kuin vimeksi pelatut karsintapelit ja em-kisat. Pelaajan antamissa "näytöissä" pitää painaa enemmän näytöt tosipeleistä kuin harjoituspeleistä.

Ja tottakai lopullista kisajoukkuetta valittaessa vaikuttaa paljon rosterin koostumus. Joku toinen pelaaja saatetaan valita, kun rosterista uupuu kyseisen roolin pelaaja.



Eli siis oletat.. Mitään konkreettista näyttöä tuosta ei vielä ole. Kesällä se sitten nähdään paremmin.

Näyttää taas siltä, että kesällä tulee olemaan paljon mm-kisorosteriin pettyneitä forumilaisia. :)
Suomella ei ole ollut tasokkaampia isoja pelaajia useampia valita, nyt siihen alkaa tulla muutos. Markkasen peluuttaminen sentterinä olisi suurta typeryyttä, Federiko on kaiken lisäksi ihan puhtaasti sentteri ja sellaisen puuttumista itketty vuosikaudet. Joukkueen pelaaminen muuttuu pelaajamateriaalin mukaan. Pelaajista ne jotka ovat vaarassa pudota maajoukkueesta ovat järjestään sellaisia joilla ei ole mitään annettavaa kisoihin. En edes ymmärrä mitä ihmeen näyttöjä he ovat aikaisemmin antaneet kenenkään mielestä? Se että roikut mukana joukkueessa koska materiaali niin kapea ei tarkoita ollenkaan että olisit sen tasoinen mikä kuuluisi olla.

Jokaisen joka toivoo susijengin pärjäävän paremmin ja tulevan paremmaksi joukkueeksi on syytä toivoa että nämä jenkeissä pelaavat nuoret osoittautuvat sen tasoisiksi että maajoukkue vahvistuu, jokaisen kuuluu olla pettynyt jos niin ei sattuisi käymään. Pelaajien fanittamiset ei ainakaan itseäni kiinnosta ollenkaan, ei heidän taustansa ihonvärinsä osaavatko puhua jotain kieltä tai mitään kieltä, ainoastaan heidän osaamisensa merkitsee. Arvokisoissa ei riitä tasona se että on suomalaisista korisliigapelaajista top 10 pelaaja ja juuri tämä on se mikä on nyt realistisin missä maajoukkue voi parantua. Voi olla että Suomelle tulee vielä lähivuosina toinenkin nba-pelaaja, tällä hetkellä se ei ole realismia ja varmuudella voi sanoa ettei se suomalainen pelaaja ole tällä hetkellä korisliigassa.
 

XOX

Viestejä
402
Jos MM- kisat menee hyvin, niin ehkä yksi tai useampi pelaaja siirtyy NBA:han.
 
Viestejä
463
Useimmat pelaajat eivät collegessa ehdi suorittaa kuin maksimissaan kandidaatin tutkinnon, ja senkin usein jostain aika höpöhöpö-aineesta (a'la sports management). Sillä ei vielä ainakaan Euroopassa kovin moni ovi aukea. Jos taas suorittaa siihen päälle (kuten Gustavson) MBA (kauppatieteiden maisteri) tutkinnon ja vielä jostain hyvähköstä koulusta, on sille työuralle lähtiessä ihan eri tapaan arvoa.
Jos Gustavson rahan kautta päätöksensä peliuran jatkamisesta/päättämisestä tekee, niin valinta tullee olemaan helppo. Vaikkei Richmondin MBA ihan UPennin Whartonin tai MIT:n Sloan koulujen tasoinen pikakaista korporaatiomaailmaan kermaan taida olla, niin kyllä hän Amerikassa tulisi tekemään sellaista tiliä jo heti valmistumisensa jälkeen, että vain muutaman suomalaisen koripalloilijan vuosipalkat olisivat edellä. Älykkäästi on Gustavson koripallon tuomat mahdollisuudet käyttänyt hyväksi ja vaikkei peliäkään Susijengissä tai ammattilaisena tulisi pelaamaan, niin mielestäni ehdottomasti onnistunut tarina näiden suomalaisten NCAA-pelaajien joukossa.
 
Viestejä
463
Koripallofanina näin toivon, mutta oliko niin, että Gustavson suorittaa tuota MBA:ta kahden vuoden pituisena? Koska monet tuota tutkintoa suorittavat tulevat takaisin opiskelemaan yritysmaailmasta tai opiskelevat töiden ohessa, on noissa suoritustavoissa usein joustoa. En vaan tiedä, miten koko kesän pituinen tauko opiskeluista onnistuisi. No, ei siinä ehkä ongelmaa olisi, varsinkin kun etämahdollisuuksiakin tuohon pakettiin todennäköisesti kuuluu. Gustavsonin pitäisi kuitenkin todella kovat näytöt leirityksessä antaa, jotta hänet MM-kisoihin valittaisiin. Mutta kyllä hän olisi upea palanen tuohon Suomen Universiadi-joukkueeseen.

PG Gustavson
SG Grandison/Tahvanainen
SF Amzil/Granlund
PG Nkamhoua/Tainamo
C Federiko

TIetääkö muuten kukaan, ketkä muut suomalaiset opiskelevat pelaamisensa ohessa? Luulisi, että monet nuorista korisliigapelaajista suorittaisivat jotain tutkintoa, kun etäopiskelumahdollisuudet ovat nykyään niin monipuoliset.
 
Viestejä
102
Jos Gustavson rahan kautta päätöksensä peliuran jatkamisesta/päättämisestä tekee, niin valinta tullee olemaan helppo. Vaikkei Richmondin MBA ihan UPennin Whartonin tai MIT:n Sloan koulujen tasoinen pikakaista korporaatiomaailmaan kermaan taida olla, niin kyllä hän Amerikassa tulisi tekemään sellaista tiliä jo heti valmistumisensa jälkeen, että vain muutaman suomalaisen koripalloilijan vuosipalkat olisivat edellä. Älykkäästi on Gustavson koripallon tuomat mahdollisuudet käyttänyt hyväksi ja vaikkei peliäkään Susijengissä tai ammattilaisena tulisi pelaamaan, niin mielestäni ehdottomasti onnistunut tarina näiden suomalaisten NCAA-pelaajien joukossa.
Itse aloin jo viime kesänä pohtia, että mikähän mahtaa olla Gustavsonin motivaatio koripalloa kohtaan, kun hän päätti jäädä vielä vuodeksi Richmondiin. Nyt takana on tilastollisesti viisi melkein täysin identtistä kautta, eikä kehtitystä ole 5 vuoden aikana juurikaan tapahtunut. Voi hyvinkin olla, että Gustavson on jo pidemmän aikaa tiedostanut, että koripalloilu päättyy Richmondiin. Tämä selittäisi ainakin osittain Gustavsonin kehityskaarta (tai oikeastaan sen puutetta). Gustavsonin uraa ei ole kuitenkaan mitkään isommat loukkaantumisetkaan varjostaneet.

Itse olen hieman skeptinen sen suhteen, mitä Gustavson pystyisi tuomaan Susijengiin. Gustavson ei omista käytännössä ollenkaan heittouhkaa ja hän on ylipäätänsä kehno skoraaja ja pelinrakentaja. Tällä kaudella aloittavana takamiehenä Gustavson on ottanut keskimäärin 4 heittoa per ottelu, joista 2 heittoa kaaren takaa. Ja vaikka tänä vuonna ne muutamat kolmoset mitä Andre on ottaanutkin ovat osuneet ihan kivasti (37%) niin koko college ajan kolmosten heittoprosentti on kuitenkin 30.9%.

Ja toki se syy miksi Gustavsonia peluutetaan paljon Richmondissa on hänen puolustuspeli osaamisensa ja siinä hän onkin ihan hyvä. Mutta tästä olenkin hieman skeptinen sillä se, että olet ihan hyvä puolustussuunnan pelaaja atlantic 10 konferenssin, 170 rankatussa koulussa ei vielä oikeen mitenkään kerro, että pärjäisit kansainvälisen tason huippuja vastaan.

Mutta kyllä Gustavson kesällä (halutessaan) saa täyden mahdollisuuden osoittaa kuuluvansa mm-joukkueeseen ja hyvä niin! Lisäksi olisi kyllä hienoa nähdä kaveri universiadeissa, koska meillä olisi mahdollisuus lähettää sinne oikeasti erittäin kilpailukykyinen joukkue. Mutta ymmärrän kyllä mikäli koulu vie voiton…

Kuten Lev Rubin sanoi, niin vaikka Gustavsonin koris ura päättyisikin tähän kauteen niin on tämäkin hieno menestys tarina meidän ncaa pelaajalta. Hienoa, että koris on mahdollistanut tämänlaisen mahdollisuuden, mikäli tossut jää nyt naulakkoon!
 
Viimeksi muokattu:

Hx

Viestejä
61
Samaa mieltä Simpin ja Lev Rubinin kanssa Gustavsonista. Me penkkiurheilijat tietysti toivomme pelaajien kehittymistä koviksi ammattilaisiksi, mutta pitää muistaa se, että siellä collegessa on koko ihminen, ei pelkästään koripalloilija. Jos kiinnostusta on, 4-5 vuoden aikana ehtii luomaan vahvat siteet tulomaahan ja paikkakuntaan, ei pelkästään opiskelemalla vaan myös luomalla sosiaalisia verkostoja, hankkimalla ystäviä, kontakteja, ehkä puolisonkin. AG:n koripallon ulkopuolisesta elämästä en tiedä mitään, mutta eikös hänen veljensä myös aloittanut nyt syksyllä jossain pohjatason NCAA D1-joukkueessa (North Alabama?).
 
Viestejä
577
Katsoin eilen Federikon pelin. Poika on kyllä kehittynyt älyttömästi Suomesta lähdön jälkeen, palloscreenin puolustus kaarella on erinomaista. Mutta kyllä tuossa aikaa kuluu ennen kuin kaveri MM-rosterissa on.
Jos lasketaan että 4-5 paikoille valitaan 5 pelaajaa, niin Markkanen, Madsen, Jantunen, Nkhamboua ja Murphy ovat vielä toistaiseksi pari valovuotta edellä. Jos loukkeja tulee, Feden mahdollisuudet paranee. Kesän harjoitusryhmässä hyvä lisä.
 
Viestejä
463
Joo, kahdessa edellisessä pelissä Federiko ei ole näyttänyt MM-kisapelaajalta. Näitä edeltävissä neljässä-viidessä pelissä hän taas mielestäni näytti parhaalta suomalaiselta NCAA-pelaajalta. Ei Nkamhouankaan suoritukset tällä kaudella joka pelissä ole vakuuttaneet. Eilispäivän pelissäkin Barnes penkitti miestä paljon.
Suomalaisena toivoisi, että nämä pelaajat saisivat pelata hieman vapaammin, mutta aika harva NCAA-joukkue pelaa tällä hetkellä tavalla, jossa pelaajien vapaus nähtäisiin myönteisenä käyttövoimana. Kaikki suomalaiset käytännössä pelaavat aika suljetussa systeemissä, ahtaassa roolissa. Federikon osalta ihmettelen etenkin, että hänelle ei käytännössä anneta palloa ollenkaan low-post tilanteisiin. Hän on kuitenkin ihan ok syöttäjä ja varsinkin näitä lyhempiä joukkeita vastaan on älytöntä pyörittää palloa pelkästään kaarella ja ajaa epätovoisiin tilanteisiin, ahtaisiin taskuihin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös