- Viestejä
- 1 555
Tänään vihdoin saadaan kausi myös Pyrinnön osalta käyntiin. Mutta lähtökohdat ja varsinkin odotukset ovat kaudelle vähäiset. Siitä on kuulkaas kuitenkin aika kauan, kun viimeksi Pyrintö on jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle. Se tapahtui viimeksi kaudella 2006-2007. Kesän hankintojen ja vaisun pre seasonin perusteella on vaikea silti olla sijoittamatta Pyrsää sarjan hännille. Vaikka Smithin paluu rutkasti uskottavuutta joukkueeseen lisää.
Muutama tärppi ennen kauden ensimmäistä peliä:
Kobrat-pelistä olisi hienoa saada avausvoitto, sillä seuraavat pelit Vilpasta ja Gullseja vastaan eivät välttämättä ennakkoon paljoa lupaa. Illan pelin suhteen Veikkaus on kyllä positiivisella mielellä ja nostaa Pyrinnön selkeäksi suosikiksi. Kilpinen loukkaantui Bisons-pelissä eikä pelaa tänään.
Veikataan avaukseen kohtuu väljää Pyynikkiä 600-700 katsojan tienoille.
Muutama tärppi ennen kauden ensimmäistä peliä:
- Näyttäisi siltä, että kaukoheitot eivät tule olemaan joukkueen vahvuus. Oskun lisäki joukkueesta ei löydy luotettavia heittäjiä. Pienemmän peliajan suomalaisista silloin tällöin joku nousee esiin. Mutta uudet jenkit eivät tuolla saralla vakuuta. Esimerkiksi joukkueen ykköspointiksi hommattu Thorpe ei saanut pre seasonilla yhtäkään kolmosta sisään.
- Thorpe ja Lawrence ovat muutenkin niitä, jotka saavat paljon parantaa tähänastisesta mikäli kauden loppuun meinaavat Pyynikillä pelata.
- Brooks aloittaa jenkkiviisikosta divarijenkkinä, mutta saanee mahdollisuutensa pelata myös korisliigassa.
- Toivottavasti Pyrsä reagoi ajoissa jos näyttää siltä, että näillä rookiejalmareilla ei homma toimi
- Pihlajamäelle veikataan monen taholta läpimurtokautta. Toivottavasti näin, mutta heittoprosentteja pitää kauttaaltaan parantaa ja oman heiton pakottamisen soisi jäävän vähemmälle.
- Liikkuvaa ja urheilullista Pyrsöä on lupailtu. Katsotaan miten pitkälle se näillä jampoilla riittää.