Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
2 415
"Päätöksiä" ei toki tehdä heinäkuussa, mutta jos Williams on ollut tuon oletetun top-kolmikon ulkopuolella Bulsin ykkös-ehdokas jo tuolloin, niin kommentti käy järkeen - enkä ymmärrä, miksi AK valehtelisi jos näin ei ollut (ei kai olisi ollut yhtään sen huonompaa imago-politiikkaa, jos olisi sanonut että "seurattiin pelaajia viimeisille metreille ja lopulta päädyttiin Williamsiin"?).

Tottakai tuo esittämä kommentti olisi paljon vaisumpi kommentti ja ei samalla nostaisi jalustalle sitä asiaa kuinka tyytyväisiä ollaan draftiin.

Että ihan en ymmärrä nyt mitä ajat takaa. Että olisivat halunneet Deni Avdian mutta ottivat omaksi pettymyksekseen Williamsin ja sitten selittelevät jälkikäteen, että otimme ja saimme sen jonka oikeasti halusimme?

Ajan sitä takaa, että pitkän kesän ajan pöydällä on ollut todennäköisesti lukuisia eri skenaariota ja Williamsin suora draftaaminen on ollut vain yksi mahdollinen toimintasuunta. Todennäköisesti on ollut myös useampia mietintöjä alempaan pickiin treidaamiseksi, kun Williams olisi todennäköisesti ollut saatavilla alemmallakin pickillä.. Mutta nyt press conferencessa halutaan hehkuttaa tehtyä valintaa ja luoda sellaista kuvaa, että edes mitään muuta ei mietitty. Totta hitossa on mietitty useampia erilaisia skenaarioita.

Varmasti Williamsista on pidetty jo pidemmän aikaa pelaajana, mutta uskoisin että jotain muuta strategiaa (alemmas treidaaminen?) olisi haluttu tehdä ennemmin kuin käyttää suoraan 4. pick Williamsiin.

Vai olisiko niin, että olet nyt itse ottanut AK:n turhan kirjaimellisesti?

Se kommenttini: " Älkää nyt oikeasti ottako kaikkea ihan kirjaimellisesti." oli tarkoitettu tähän yhteyteen ja myös yleisenä kommenttina monelle kirjoittajalle täällä.

Jos esim. GM sanoo "We will address all the questions about the roster in free agency.", niin tuo lause on ihan yhtä tyhjän kanssa ja se ei käytännössä tarkoita mitään.. Free agencystä voi tulla jotain pelaajia tai sitten ei mitään. Ei tuollaisesta kommentista voi vetää sellaista johtopäätöstä että kohta tulee joku tekijämies free agencysta. Nuo ovat juuri tuollaista klassista tyhjän puhumista, joita kerrotaan toimittajille.. Tuollaiset kommentit ovat ihan samaa kategoriaa kuin "we take the best player available in draft" -jargonit, jotka ei tarkoita mitään.

On tuossa varmaan perääkin, mutta väittäisin, että Templen kohdalla ei olla ainakaan kovin kaukana totuudesta.

Ja millä perusteella tämä nyt juurikin on Templen kohdalla totuus? Ai niin, pakko sen on tietysti olla totuus kun GM on niin sanonut. :D

No joo. Temple on kai ihan kouluttautunut kaveri ja NBPA:n edustaja. Eli voi pitää kutinsakin.
 
Viestejä
2 333
Kun nyt on alettu vääntää tikusta asiaa, niin jatketaan toki. Olen tainnut joskus aiemminkin todeta, että ollaan aika usein pääsääntöisesti asioista samaa mieltä, mutta ainahan sieltä voi kaivaa jutun jatketta.

Ajan sitä takaa, että pitkän kesän ajan pöydällä on ollut todennäköisesti lukuisia eri skenaariota ja Williamsin suora draftaaminen on ollut vain yksi mahdollinen toimintasuunta. Todennäköisesti on ollut myös useampia mietintöjä alempaan pickiin treidaamiseksi, kun Williams olisi todennäköisesti ollut saatavilla alemmallakin pickillä.. Mutta nyt press conferencessa halutaan hehkuttaa tehtyä valintaa ja luoda sellaista kuvaa, että edes mitään muuta ei mietitty. Totta hitossa on mietitty useampia erilaisia skenaarioita.
Totta hitossa tosiaan. Aivan varmasti on. Mutta nyt puhut jo Williamsin suorasta treidaamisesta nelosena - et enää siitä, että Williams oli Bulls-johdon toive #1 (mahdollisesti kärkikolmikko poislukien). AK ei sanonut, että he olivat draftaamassa Williamsia jo heinäkuussa nimenomaan nelosvarauksella, vaan ainoastaan, että halusivat hänet jo silloin.

Veikkaan toki itsekin, että on ainakin tiedusteltu alaspäin treidaamisen mahdollisia saamisia. Toisaalta se viimeisten draftia edeltäneiden päivien Williams-hehkutus (jonka mukaan mm. Detroit oli miehen perässä) varmaan vahvisti fiilistä, että mikäli mies takuulla halutaan, ei ehkä kannata treidata alaspäin ellei vastine ole riskiin nähden todella hyvä (ilmeisesti ei ollut).

Jos esim. GM sanoo "We will address all the questions about the roster in free agency.", niin tuo lause on ihan yhtä tyhjän kanssa ja se ei käytännössä tarkoita mitään.. Free agencystä voi tulla jotain pelaajia tai sitten ei mitään. Ei tuollaisesta kommentista voi vetää sellaista johtopäätöstä että kohta tulee joku tekijämies free agencysta. Nuo ovat juuri tuollaista klassista tyhjän puhumista, joita kerrotaan toimittajille.. Tuollaiset kommentit ovat ihan samaa kategoriaa kuin "we take the best player available in draft" -jargonit, jotka ei tarkoita mitään.
Olen jälleen ehdottomasti samaa mieltä, ettei tuollainen lupaus tarkoita, että free agencysta noin vain taiotaan joku supermies. Toisaalta luulisin kyllä, että eritoten joukkueidenvälisistä kaupoista on neuvoteltu jo tovi - tai neuvottelut on vähintään loppusuoralla tässä vaiheessa. Nyt sitten kai katseltiin viime päivät vähän sitä, miten vähemmän ennakoitavissa olevat päätökset (esim. useita tarjouksia saaneiden vapaiden agenttien päätökset) vaikuttaa rostereihin. Siksi kaiketi kaikkia treidejä ei julistettu heti ekana päivänä, vaan niitä tippuu nyt päivä kerrallaan?

Jos siis presidentti sanoo, että "hoidamme tämän free agencyssa", niin itse ainakin luen tämän niin, että tätä on jo tutkittu viimeiset kuukaudet ja ilmassa on keskusteltuna jo seitsemän erilaista skenaariota - ja nyt katsellaan mikä niistä saadaan saatettua maaliin. Ihmisillä on tietenkin sitten aina melko katteettomia odotuksia siitä, millaisia nämä potentiaaliset ratkaisut ovat. Johan tuolla on nähty niin Westbrookin kuin Hardeninkin olevan matkalla Chicagoon... suunnilleen vaihdossa Felicioon, Youngiin ja Satoon (kun vaan saadaan palkat mätsäämään Trade Machinessa). o_O

Ja millä perusteella tämä nyt juurikin on Templen kohdalla totuus? Ai niin, pakko sen on tietysti olla totuus kun GM on niin sanonut. :D

No joo. Temple on kai ihan kouluttautunut kaveri ja NBPA:n edustaja. Eli voi pitää kutinsakin.
Itse ainakin olen kuullut tuota aika monesta tuutista - lähinnä jokaisesta joka on käsitellyt Templen ominaisuuksia ja sopivuutta Bullsiin. Viimeksi törmäsin tänään juttuun jossa Bradley Beal hehkutti Templeä yli kaiken tärkeimmäksi mentorikseen ja hienoimmaksi joukkuetoveriksi urallaan.

Osa lienee hypeä ja saman yhden jutun toistamista mikä on eritoten tolle blogi- ja podcast-maailmalle tyypillistä, mutta kyllä tässä näyttäisi musta olevan ihan faktojakin takana.
 
Viestejä
278
Mistä muuten edes tulee tämä käsitys, että Williams olisi ollut saatavilla myöhemmällä varauksella? Siitä ettei pyörinyt mockeissa koko aikaa vitosen tienoilla? Enemmänhän journalistit raportoi, että useampi joukkue olisi ollut kiinnostunut siirtymään korkeammalle vuorolle saadakseen Williamsin, joten ehkä hän ei olisikaan ollut saatavilla myöhemmin.
 
Ihan samalla logiikalla voisi kysyä, että mistä tulee käsitys että Williams ei olisi ollut saatavilla myöhemmällä varauksella? :p

Aika monessa draft arviossa Bulls saa melko huonon "arvosanan" draftista juuri perustuen siihen, että Williams otettiin noin korkealla pickillä. Draft -arviot useimmiten perustuvatkin lähinnä pelaajan sopivuuteen joukkueeseen ja "value of the pick", eikä niinkään pelaajan talenttiin.

Tämä oli myös melko hauska kommentti:

“Reaction if GarPax took Patrick Williams at No. 4: FIRE EVERYONE RIGHT NOW Reaction when Arturas Karnisovas takes Patrick Williams at No. 4: Very cool, can’t wait to see the rest of the vision!”

:D

Lisäksi lopuksi haluan korostaa sitä, että Williams näyttää oikein potentiaaliselta pelaajalta, mutta mitään tarkempaa arviota en pysty tekemään kun en ole edes nähnyt yhtään peliä häneltä.
 
Viestejä
278
Ihan samalla logiikalla voisi kysyä, että mistä tulee käsitys että Williams ei olisi ollut saatavilla myöhemmällä varauksella? :p

Aika monessa draft arviossa Bulls saa melko huonon "arvosanan" draftista juuri perustuen siihen, että Williams otettiin noin korkealla pickillä. Draft -arviot useimmiten perustuvatkin lähinnä pelaajan sopivuuteen joukkueeseen ja "value of the pick", eikä niinkään pelaajan talenttiin.

Toki. Mitä tässä oikeastaan hain takaa on se, että "olisi ollut saatavilla myöhemmin" on mielestäni hieman laiska arvio varauksesta perustuen siihen, ettei kukaan tiedä kenen kanssa taaksepäin vaihtaminen olisi pitänyt tehdä ja olisiko sitä mahdollisuutta edes ollut.

Lisäksi lopuksi haluan korostaa sitä, että Williams näyttää oikein potentiaaliselta pelaajalta, mutta mitään tarkempaa arviota en pysty tekemään kun en ole edes nähnyt yhtään peliä häneltä.
Tämä! Minulle riittää tässä vaiheessa se, että Bulls ja Karsinovas sai ilmeisesti haluamansa pelaajan. Ihan sama vaikka varattiin mahdollisesti hieman liian aikaisin. Arvioidaan/kritisoidaan päätöstä tarkemmin sitten, kun on jotain muutakin kuin YouTube-pätkiä käytössä.
 
Viestejä
840
Miten Dotsonia seuranneet arvioisitte hänen tasoaan vs. Arcidiacono. Onko jo nyt jollain osa-alueella edellä? Siis muullakin kuin fyysisesti.

Minulla ei rehellisesti ole mitään hajua kaverin taidoista, mutta kovilla yliopistotilastoilla kovasta opinahjosta ei voi olla huono pohja.
 
Viestejä
1 342
Tuolla ketjussa aiemmin postasin yhden videon. Monessa mockissa oli aivan kakkoskierroksen alkupuolella ja kyllä kai pidettiin varmana varauksena. Syytä mikä pudotti kokonaan ei tunnu löytyvän mistään. Ehkä se että on lopultakin pieni kaveri, ei tykkää heittää, jne. Mutta nopeampaa kaveria vastahyökkäykseen lähdettäessä tuskin löytää ja puolustuspäässä kuuluu olevan erinomainen pallollisen puolustaja. Tässä on sellainen mielenkiintoinen asetelma, että toissa vuonna oli pitkään menossa UNC:n pointiksi. SItten Coby White päätti vähän puskista hyväksyä tarjouksen, ja Dotson "joutui" Kansasiin. Näillä kahdella oli melkoista kilpailua jo HS aikoina, ja Dotson oli twiitannut UNC:n White-valinnasta tyyliin "everyone seems to think one can play PG" josta tuli sitten beeffiä näiden välillä. Homma sitten näyttävästi "sovittiin", mutta se on varmaa että jos Dodson pääsee pelaamaan NBA:han yhtä aikaa Cobyn kanssa, näyttöhalut ovat tapissa.

Tässä yksi hyvä analyysi Dotsonista ennen draftia. Ainakin itse pidän tätä merkkinä siitä Dotson oli Bullsin 2. kierroksen listalla suht korkealla ja kun jäi ulos nappasivat saman tien. Hyvä olla taustalla kasvamassa jos Satolle tai Cobylle jotain käy, tai onko Coby edes PG. Jos Arcin paras puoli on taistelu niin varmaan samalla tasolla. Muusta on vaikea sanoa ennen kuin pelaa tällä tasolla. Ehkä tästä tulee Bullsin Nunn.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 415
Ehkä se että on lopultakin pieni kaveri, ei tykkää heittää, jne.

Juu. Näistä se syy todennäköisesti löytyy. Lisäksi Dotsonin viime kauden 3-% oli todella heikko eli n. 30%, mitä ei hyvällä katsota tuollaisen alimittaisen pointin osalta.

Dotsonilla on myös two-way deal eli pääsääntöinen pelipaikka tod. näk. löytyy Windy City Bullsista. Toki varmasti muutamia näytön paikkoja saa ykkösmiehistössäkin.

Edit. Mutta Dotson on kuitenkin ihan hyvä signaus draftaamattomista pelaajista.
 
Viestejä
1 342
Epäillään harjoitusleirisainaukseksi, ja vasta jos sen läpäisee tulee sopimuksesta jatkuvaa rahaa. Rosterihan alkaa olla täysi, joten ilman luopumista(? waive) ei paikkaa taida löytyä. Iso mies, mutta jätti hieman sellaisen tuntuman viimeiseltä Bullsreissulta että koossa osa on pehmeää tavaraa. Se olis varmaan Kornet josta luovutaan, jos luovutaan, koska Feliciohan alkaa olla arvokas treidin palkantäytteenä. Siitä tulikin mieleen että tätä jättikokoista kömpelöä vauvaa tarvitsee seurata korkeintaan vuosi, jos nyt mahtuu lainkaan pelaamaan. Mutta eihän tämä Felicio liigan huonoin sopimus ole, jos katsellaan verrokkina vaikka Charlotte Batum-kuviota.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
2 415
Mutta eihän tämä Felicio liigan huonoin sopimus ole, jos katsellaan verrokkina vaikka Charlotte Batum-kuviota.

Joo. Felicion palkka on nykyään jo ihan mitätön summa eikä muodosta juuri mitään merkittävää cap hittiä Bullsille. Felicion palkka siis ensi kaudella n. 7,5M ja joukkueiden salary cap 109M. Nba:sta löytyy lukuisia paljon huonompia soppareita, jotka tosissaan muodostavat ongelmaa joukkueelle. Bullsilla on omansa eli Otto Porterin 28,5M ensi kaudesta. Toki nyt Porterin max sopparissakin on jo viimeinen kausi eli sekään ei aiheuta ihan niin suurta hammasten kiristystä Bullsin johtoportaassa.

Nykyään jo mid-level exceptionkin (non-tax payer) on 9,258M eli enemmän kuin Felicion palkka.
 
Viestejä
2 415
Dotsonilla on myös two-way deal eli pääsääntöinen pelipaikka tod. näk. löytyy Windy City Bullsista. Toki varmasti muutamia näytön paikkoja saa ykkösmiehistössäkin.

Ilmeisesti nyt ei olekaan mitään suunnitelmia, että G-Liigaa oltaisiin aloittamassa ja myös two-way dealien säännöt on sorvattu vähän eri muotoon. Eli Dotson nyt ainakin tulee viettämään Bullseissa enemmän aikaa ja ehkä näytön paikkojakin tulee enemmän.

With the status of the G League season uncertain, two-way contracts received a facelift. And they’re a definite boon for the player. Before, two-way contracts allowed 45 days of NBA service time, but that included practice days, travel, etc. Now, two-way contracts allow for 50 days of NBA service time, but it only includes games. So Dotson can be practicing with the Bulls and that doesn’t use up any of his service days.
 
Viestejä
2 333
Noah Vonleh! :oops: :cool:

Myönnän heti, että jotenkin pidin miehen pelistä jo Bullsissa ja Bulls-kauden jälkeen tekikin sitten Knicksissä puoli kautta todella hyvää jälkeä kunnes päätyi Fizdalen koirankoppiin. Sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa.

Jos pitäisi valita Kornetin ja Vonlehin välillä, ottaisin Vonlehin joka kerta.

Mutta erikoinen valinta kyllä.
 
Viestejä
2 333
Epäillään harjoitusleirisainaukseksi, ja vasta jos sen läpäisee tulee sopimuksesta jatkuvaa rahaa. Rosterihan alkaa olla täysi, joten ilman luopumista(? waive) ei paikkaa taida löytyä.
Offseason rosterissa saa olla 20 pelaajaa. Eli yksi kai vielä norvellin lisäksi periaatteessa mahtuisi ilman että ketään tarvitsee heittää samantien pois.

Itse kautta varten on sitten toki rosteria kevennettävä.
 
Viestejä
1 342
Jep ,sitä tarkoitin että Vonlehillä (ja myös Norwellilla) on matkaa 15 miehen kausirosteriin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös