Koripallo.com

Chicago Bulls: Rebuild

Viestejä
2 182
Minulla on sellainen tunnelma, että jenkkien korisfoorumeilla ollaan huomattavasti vähemmän kiinnostuneita siitä mitä Suomen korisfoorumilla kirjoitetaan kuin toisinpäin...

En nyt siis keksi miksi pitäisi uhrata sekuntiakaan energiaansa sille mitä joku jossain jenkkifoorumilla kirjoittelee. Pahimpia fanipoikia, joiden lajiymmärrys lienee murto-osa siitä mitä keskimääräisen Koripallo.comin kirjoittelijan.
 
Viestejä
1 342
Täällä on kirjoitettu siinä hengessä että Bulls ei ole koskaan halunnut että Lauri menestyisi. Väitän että ei pidä paikkaansa ja tässä oma näkemys noin kronologisesti miten meni.

2018 syksyllä Lauri oli ehdottomasti Bullsin hypetetyin pelaaja ja valittu Rookie First tiimiin. LavIne oli saanut juuri uuden sopparin, mutta suuri osa esim faneista oli sitä mieltä että väärin mätsatty, hänhän loukkaantumisesta tulleena oli pelannut melko huonon (lyhyen) kauden. Olin silloin syksystä katsomassa useita pelejä vaikka Lauri sattuikin olemaan kyynärpäävaivaisena. Kaikista ulkoisista merkeistä Laurista odotettiin supertähteä. Vaikkapa Madhouse Store UC:n kyljessä oli täynnä kaikenlaista Lauri-kamaa, ja aivan varmasti silloin Laurilla myytiin eniten kaikkea oheistuotetta. Niken Magnificent Mile Storessa Lauri oli koko seinän kuvassa ja paitoja räkkitolkulla. Lavinesta ei näkynyt juuri mitään saati Dunnista. Oli aivan selvää että Bulls puski Lauri tulevaisuuden kasvona jolla myydään lippuja ja tavaraa. Tulokaskaudella oli kritiikkiä Hoibergille, että nokkimajärjestys pitää olla ja Lauri ykkönen. Hoiberg tuumi että "pojat selvittelee keskenään". Mutta Laurikin todisti, että hänelle oli silloin settejä suunniteltu iso joukko.

Vähän tämän jälkeen Boylen astui ohjaksiin, ja synnytti melkoisen turbulenssin, josta Lauri selvisi kuitenkin aika hyvin. Boylen hidastutti aluksi aiemman pace&space Hoiballin kävelyvauhdiksi. Siitä sitten palautui suht normaaliksi ja lopulta tuli se kuuluisa Februlauri, joka nostatti taas odotuksia. Dramaattinen muutos tuli kuitenkin syksyllä -19 uusien apuvalmentajien myötä, kun puolustus alkoi pelata systemaattista hard hedgeä p&r:a vastaan ja hyökkäyksessä Lauri jumitettiin passiiviseksi kaarella päivystäjäksi. Tässä putosivat tatsit melkein puoleen ja Lauri statistiksi. Miksi näin kävi, on vaikea ymmärtää. Vaikuttiko Garpax Boyleniin vai päinvastoin, vai oliko koko johto ja valmennus vaan aivan ulalla verrattuna käytettävissä olevaan materiaaliin tai yleensä?

Onko Lauria kehitetty oikein, ei varmaan. Se kehittyminen ammattilaisliigoissa taitaa kuitenkin pääosin olla kunkin itsensä varassa kun aikaa pelikaudella harjoitteluun ei juuri ole. Lauria ei ole nähty videoissa, missä Tatum ja Embiid ovat samalla "kesäleirillä" huippuvalmennuksessa ja hinkkaavat jotain yksittäistä juttua . Luin jostain keskisuomalaisesta lehdestä kesällä -19 artikkelin missä Laten "henk koht valmentaja" vieraili Jykylässä muutaman päivän kesän alussa ja "teki ohjelman". Googlailin hemmon taustoja, ja aika vaatimattomalta vaikutti asiakaskunnan suhteen. En yhtään epäile etteikö Lauri harjoittelisi tunnollisesti mutta luulisin että suomilomat kannattaa jatkossa unohtaa ja investoida johonkin kunnon nimeen joka laittaa vähitellen muutaman uuden asian kuntoon.

Mutta alkuperäiseen aiheeseen: Laurista odotettiin vähintään AS-tason hemmoa Chicagossa ensimmäisen kahden vuoden aikana. Moni asia ei ole kuitenkaan tukenut tätä käytännössä ja Boylen osaltaan aiheutti roolin muuttumisen. Suomalaisesta näkökulmasta meillä on yksi seurattava pelaaja. Markkinalla on kuitenkin yli 400 vertailukohdetta, eikä yhteen kaveriin muodostu mitään henkistä sidettä, oli nyt mistä oli. Ja uutta tulee sisään joka vuosi. Suomalaisen seuraajan kulmasta Laurille sattuvat jutut ovat dramatiikkaa, siellä business as usual.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
296
Siitä vähän iloa palstan suolaisille Lavine-vihaajille. Viimeksi Lauri oli avauksessa Sunsia vastaan, kun Lavine missasi pelin. Tuloksena 16/10, 34 minuutissa. Eli nyt olisi näytön paikka tarjolla.

 
Viestejä
60
2B6603C6-A0BE-4CF2-A8B1-BB90274EFCA1.png
 
Viestejä
996
Vaikka lavine on eri paikan pelaaja kuin markkanen nii on kumma jos ei nyt pelimiinutit kasva ollenkaqn. Sitten viimeistää käy selväksi että johto rajoittaa markkasta tarkoituksella ja vaikka donovan haluaisi pelata enemmän markkasta niin joku minuuttirajoitus on silti päällä
 
Viestejä
557
White aloittaa ja Arci tulee penkiltä. En usko, että Laurin minuutit paljoakaan kasvaa ja tuskin roolikaan.

Ainahan johto on vaikuttanut siihen kuka saa peliaikaa ja paljon. Toisissa joukkueissa enemmän ja toisissa vähemmän. mm. en usko, että Donovan teki päätöstä peluuttaa kauden alun aloitusviisikkoa vaan se tuli ylempää. En myöskään ole ihan varma oliko Donovanin päätös alkaa pelaamaan iso korista pallon liikuttamisen sijaan. Luultavasti ylempää on tullut käsky, että Vucevic tarvitsee paljon kosketuksia palloon. Se miten Vuc saa kosketuksen niin se voi olla Donovanin päätös.
 
Viestejä
7 517
White aloittaa ja Arci tulee penkiltä. En usko, että Laurin minuutit paljoakaan kasvaa ja tuskin roolikaan.

Ainahan johto on vaikuttanut siihen kuka saa peliaikaa ja paljon. Toisissa joukkueissa enemmän ja toisissa vähemmän. mm. en usko, että Donovan teki päätöstä peluuttaa kauden alun aloitusviisikkoa vaan se tuli ylempää. En myöskään ole ihan varma oliko Donovanin päätös alkaa pelaamaan iso korista pallon liikuttamisen sijaan. Luultavasti ylempää on tullut käsky, että Vucevic tarvitsee paljon kosketuksia palloon. Se miten Vuc saa kosketuksen niin se voi olla Donovanin päätös.


Olisikohan niin onnellinen tilanne, että Lauri pääsisi pelaamaan vähät minuuttinsa Archin kanssa ilman, että white on kentällä? Kunnon rähinä vaan kakkosvitjalle päälle...
 
Viestejä
33
Viestejä
296
Ei näyttänyt Laurin olemus/ilme kovin iloiselta viimeisen vaihtoon tulemisen jälkeen. Markkasen pitäisi vielä kuukausi jaksaa tätä nöyryytystä. Sitten helpottanee.
 
Viestejä
411
Nyky-Markkanen vaikuttaa henkisesti ihmeen murtuneelta ja lyödyltä. Huokuu epävarmuutta, ja uskon puutetta omaan tekemiseen, eikä ole millään tavoin 'sisällä pelissä', pelasi kentällä ihan mikä kokoonpano tahansa. Syötöt Laurille ovat – aika ymmärrettävästi – nykyisellään vähissä eikä niiden kanssa välttämättä käy kovin hyvin. Esim. Thad Young on kokonaan lakannut etsimästä Lauria syötöillä. Epäonnistumiset ruokkivat nyt epäonnistumisia.

Monta vuotta sitä on katsonut loppuun kaikki Chicagon ottelut, ne karmeimmatkin, joita on alkanut seuraamaan – viimeiseen asti sitä on kuitenkin aina toivonut näkevänsä jotakin posiitivistakin. Viime yön matsia en enää pystynyt katsomaan loppuun. Siinä kolmannen neljänneksen loppupuolella, kun Lauri lyhyessä ajassa oli ensin räveltänyt korin alla saamansa syötön, sitten ei ihan yltänyt pariin levypalloon, ja lopuksi tuli korin alla avopaikassa blokatuksi kymmenen senttiä lyhyemmän Xavier Tillmanin toimesta, oli pakko vaan lopettaa. Korpesi ja masensi liikaa. Voi olla, että tätä käynnissä olevaa syöksykierrettä on turvallisempi jatkossa seurata pelkistä statseista.
 
Viestejä
557
Ei siellä hirveästi näkynyt Bulls pelaajia, joita peli kiinnosti. Jos ei joukkueen ainoaa pelaavaa allstar pelaajaa kiinnosta mikään muu kuin omat tilastot niin miksi muiden pitäisi yrittää. Vucevic:n on/off luku on 20. Tämä on todennäköisesti ylivoimaisesti huonoin luku NBA historiassa niillä pelaajilla, jotka pelaavat yli 50% joukkueen minuuteista.

Jokainen pelaaja Bulls:ssa nyt tietää, että Vucevic:ia ei kiinnosta ja häntä ei kiinnosta laittaa mitään voittamisen eteen. Silti joukkue yrittää kasvattaa hänen tilastojaan. Joten on aika selvää, ettei joukkueen valmennus tai FO:kaan halua voittaa. He tuntuvat haluavat vain myyvän lippuja ensi kautta varten. Katsokaa mitä meidän 2 all star pelaajaa tekee. Tuollainen suhtautuminen joukkueen FO:ssa ja valmennuksessa tappaa jokaisen motivaation pelata.

Joten pelaajat käyvät juoskentelemassa sen 20 minuuttia ja sitten kotiin.
 
Viestejä
1 390
Markkasen peli näytti taas vähän pirteämmältä kun pääsi tekemään muutakin kuin seisomaan kolmosen viivalla. Mutta pelin jälkeisessä haastiksessa ei kyllä innostus loistanut kasvoilta että joko Markkasella on mielenkiinnot muualla tai sitten haastis ei vaan kiinnostanut pätkääkään.
 
Viestejä
2 089
Minusta Markkanen on aina haastatteluissa samanlainen.

Suomen Robocop joka jargonoi vastaukset läpi muistaen mainita sanat ”effort, appreciate it,learn together” jne jne.

Ja mikäs sen mukavampaa!
 
Viestejä
411
Koska tämän ketjun nimi kerran on Bulls: Rebuild...

Jos minä olisin Karnisovas – ja jos lähdetään siitä, että Bullsilla ei tänä vuonna ole ykköskierroksen varausta käytössä (eli ei pääse varaamaan vuoroilla 1–4) – minä tekisin ensi kaudeksi sellaisen peliliikkeen, että

säilyttäisin joukkueen nykyisen isomman kaluston
– Vucevic
– Theis (Vucen ja Laurin apupuolustajaksi)
– Markkanen
– Williams (katsotaan miten kehitys jatkuu)

ja pistäisin uuteen uskoon ihan koko takakentän ja vähän muutakin. Treidaisin/waiwaisin
– Lavine
– White
– Satoransky
– Valentine
– Ardiciacano
– Young (renesanssi meni, uuden miehityksen jälkeen menettänyt tehonsa, mutta vielä arvokas pelinappula)

Näiden tilalle hankkisin pelaajia, jotka ovat tunnettuja nimenomaan kyvystään rakentaa peliä ja liikuttaa palloa aina parhaaseen paikkaan. Viime off-seasonilla haaveilin vielä, että Chicagoon saataisi joku kolmikosta Chris Paul, Mike Conley tai Ricky Rubio... mutta kun kyseessä olisi nyt tämän mittaluokan täysremontti, niin ehkä näiden herrojen ikä jo vähän huolettaa. Ainakin yrittäisin saada joukkueeseen (ehkä yhden tällaisen pomminvarman veteraanipointin lisäksi) jonkun nuorehkon takakentän pelaajan, joka osaa pelata pelinrakentajana samalla kun omaa riittävästi omaa korintekouhkaa (min. 15 pojoa per peli). Joitakin tyyliin:
– De'Aaron Fox
– Malcolm Brogdon
– Darius Garland
– Dejounte Murray
– Lonzo Ball
– Tyrese Haliburton
Kun Lavine ja Young ovat vaihtonappuloina yrittäisin siis saada haaviin yhden tai kaksi vähintäänkin tämän tason takakentän pelaajaa.

Säilyttäisin käyttökelpoisina ja puolustustaitoisina rootatiopelaajina
– Temple
– Brown Jr.
Muut kaiken maailman Aminut, Javonte Greenet etc. ostasin ulos, jos ei muu auta. Dotson voisi lievästi kiinnostaa. Ja Feliciostahan kai päästään automaattisesti jo muutenkin eroon.

Sitten kattosin, mitä vielä puuttuu ja kun täyttäisin ohueksi jääneitä pelipaikkoja, asettaisin siinäkin ensisijaiseksi kriteeriksi peliälyn ja maineen hyvänä palloa liikuttajana. Ehkä tarvitsisin vielä yhden edullisen 5 paikan pelaajan, jonka tarvitsee ennenkaikkea olla vain hyvä puolustaja, ja kova repimään levypalloja.

Ja sinä se. Reduild valmis. Menestys taattu.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös