Koripallo.com

Elisa Viihde & koristelevisiointi

Viestejä
676
Katselin eilisen kärkikamppailun uudestaan, kun eilen aina välillä vähän ruutu pimeni. Nämä monikameratuotannot tehdään ilmeisesti suhteellisen pienellä porukalla, mutta yksi pieni kehittämiskohde olisi. Ohjaaja on ilmeisesti ottanut oppia Ylen vastaavasta, joka tykkää viimeisessä vapaaheitossa näyttää korirengasta lähikuvana, jolloin jää näkemättä mitä pelaajat tilanteessa tekevät ja varsinkin jos heitto menee ohi. Nyt viimeisessä tilanteessa Gibbsin toinen vapari seurattiin lähikuvana pallon kaarta, jolloin ei näe, että kuinka sulkeminen epäonnistuu ja koska Gibbs lähtee viivalta liikkeelle. Itse ainakin tykkäisin, kun vaparitilanteet niin Ylellä kuin Elisaviihteellä näytettäisiin niin, että pelaajat näkyvät.
 
42

Viestejä
3 353
Nyt viimeisessä tilanteessa Gibbsin toinen vapari seurattiin lähikuvana pallon kaarta, jolloin ei näe, että kuinka sulkeminen epäonnistuu ja koska Gibbs lähtee viivalta liikkeelle.

Laaksohan pressivideolla heitti (puolileikillään?) että Gibbs olisi lähtenyt liian aikaisin, mutta kyllä pallo rautaan osui ennen kuin Gibbs alueelle. Sai pallon kun Ballard onnistui oman puolustajansa viemään pois tieltä.
 
Ok, mutta silti se olisi kiva nähdä, aivan mielenkiinnosta, sekä myös junnuille (ja miksei myös isommille) opiksi. Ohjaajalla on iso merkitys katsojan kokemuksen suhteen. Joskus tulee liikaa hidastuksia, kun peli on käynnissä ja tosiaan nämä vapaaheittotilanteet tuntuvat olevan iso ongelma.
 
Viestejä
1 105
Minkähän takia tuolla Sportin Betassa sanotaan Katajan kotipeleissäkin aina, että "automaattikameratuotanto" kun ei se ole? Tai ei se minun silmääni mitenkään automaattiselta näytä, kun siellä parin kaverin tiimi siellä kameran kanssa heiluu.
 
Viestejä
529

Selvästi parempi kuvanlaatu kuin muissa peleissä, ehkä joku dokkari tekeillä tulevista mestareista, mistä minä tiedän?
 
Viestejä
4 028
Onkohan Elisaviihteen tulevaisuudelle mitään merkitystä sillä, että jäähokin mestis siirtyy Ruutuplussalle? Lienee jonkin verran katsojia mestikselläkin ja lähetykset ovat usein paremmin toteutettuja kuin korisliigalla. Toivottavasti korisliigallakin suunta on eteenpäin, vaikka joskus vuosia sitten tällainen palvelu olisi ollut luksusta. :)
 
Viestejä
2 238
Onko jollakin varmaa tietoa???:

Lähden reissuun. Näkeekö ulkomailla korisliigan matsit fanseatin kautta?

EU alueen ulkopuolella?

Teenkö täällä Suomessa tilauksen vaiko vasta paikanpäällä?
Ketä tietää VARMAKSI ja on omakohtaista kokemusta?
 
Viestejä
1 496

Elisa viihteen kautta olen tänä talvena katsellut onnistuneesti Itävallassa, Briteissä ja Norjassa (sehän on EU:n ulkopuolinen maa... :)).
Fanseatilta olen katsellut viime kaudella pelejä ainakin Meksikosta käsin...
 
Ok. Kiitos. Eikait se auta ku kokeilla ja katsoa miten käy. Kokeilen siis ekaks ihan Viihteen kautta ja jos ei onnistu ni sit tilailen Fanseatin ja kokeilen sillä miten käy. :)

Kerron sit reissun jälkeen miten kävi.
 
Älä tilaa fanseatia vaan hanki vpn. Siitä on muutakin hyötyä.
 
Viestejä
2 238
Mikäs olis paras tollasist vpn palveluista? Mikäli noit ei saa mainostaa täällä niin laita viestiä. Ja jos pikku priiffin viittit laittaa samal? Kiitos.
 
Viestejä
1 105
Mikäs olis paras tollasist vpn palveluista? Mikäli noit ei saa mainostaa täällä niin laita viestiä. Ja jos pikku priiffin viittit laittaa samal? Kiitos.

Minulla on ollut F-securen Freedome vuosikausia käytössäni ja mielestäni se on toiminut ihan hyvin. Esim. ilmaiseen Opera-nettiselaimeenkin sisältyy myös jonkinlainen VPN-toiminto, mutta muistelen että se oli kyllä aika hidas kun joskus kokeilin. Voinut parantuakin tietysti. En osaa muuten näitä vertailla, koska en ole käyttänyt muita palveluja.

Minulla on itselläni F-securen Total-paketti, jossa on Safe-virustorjunta ja sitten Freedome-VPN. Maksoi 5 laitteelle 2 vuodeksi satasen, kun ostin vertaa.fi halvimmalla tarjouksella. F-securelta suoraan ostettuna olisi maksanut vain yhdeksi vuodeksi saman verran, eli tarjouksia kannattaa etsiskellä. Pelkän tuon Freedomen saa sitten tietysti paljon halvemmalla, halvin löytämäni tälleen nopeasti etsittynä on 20 e / 1 laite / 1 vuosi, sitten vähän laitemäärästä yms. riippuen hinnat siitä ylöspäin.

VPN on sinänsä ihan järkevä hankinta etenkin liikkuvampaan käyttöön, koska se salaa käyttäjän laitteesta lähtevän tietoliikenteen, mikä esim. julkisia wifi-verkkoja käytettäessä on oikeasti turvallisuustekijä. Toimintaperiaate on se, että oma laite ottaa salatun yhteyden vpn-palvelimeen, jonka kautta välittyy tietoliikenne omalta laitteelta vastaanottavalle palvelimelle, esim. Elisa Viihteeseen. Matkailija hyötyy tästä niin, esim. Yle Areenaan tai Elisa Viihteeseen voi ulkomailtakin saada yhteyden, kun Suomessa oleva VPN-palvelin on väliportaana, jolloin nämä maantieteellisesti rajoitetut palvelut toimivat normaalisti.

Valitettavasti Netflix estää VPN:n käytön nykyisin, ei voi enää katsella eri maissa olevaa Netflix-tarjontaa VPN:n kautta eri maalaiseksi naamioituna.
 
Viestejä
1 283
Elisa viihde ei näytä tänään URA-KTP ottelua? Eikös tuolta pitänyt näkyä kaikki ottelut? En ostanut palvelua sen takia että voin
katsella ykkösdivari jääkendoa!
 
Viestejä
6 444
Freedomelle peukkua. Hidastaa hiukan lähetysten käynnistymistä, mutta pelittää hyvin. Viisi lisenssiä vuodeksi kahtena edellisenä Black Fridayna alle 30 Eur eli laitetta kohti ei juuri mitään.

Off-topic: Isot pojat kertovat, että Windscriben VPN toimii Netflixien kanssa.
 
Ton Freedomin osti. Ainakin Ylen Aamu tv näkyi hienosti aamupalalla.

Kiitoksia neuvoista
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös