Koripallo.com

Koripallo.Com NBA Fantasy 2019-2020: Omistettu Koben Muistolle

Viestejä
9 123
Viimeinen runkosarjaviikko lähtee tänään käyntiin. Sitten päästään säälipleijareihin ja varsinaisiin playoffseihin. Mestari selvillä maaliskuun lopussa. Ennakko tulee tietenkin pudotuspeleistä, todennäköisesti tämän viikon sunnuntaina tai säälien aikana. Katsotaan miten ehtii. Nyt jo voi sanoa, että peli on TÄYSIN auki. Ei oikeastaan voi ketään selkeää suosikkia asettaa, vaan kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa yksittäisellä viikolla. Muistetaan, että joukossamme on vain kolme entistä mestaria eli mahdollisuus kokonaan uuden mestarin saamiseksi on varsin korkea. Toki siihen tarvii Ossin, Kikin ja Kottiin kaatamisen, joka on kuitenkin aika solid kolmikko... Eli välttämättä Hall Of Fameen ei ole asiaa uusilla nimillä.

Kauden viimeinen Team Recap tähän kohtaan, kun joukkue on ns. valmis.

KAAKINMAAN KIISTATTOMAT TEAM RECAP

PG:
Damian Lillard, Trae Young, Spencer Dinwiddie

Dame Dollan terveydentilasta paljon kiinni. Joko Kiistattomat on 85 jengi poffs tai sitten 90 jengi TAI 95 jengi. Jos Lillard jatkaa siitä mihin jäi ennen loukkia niin ollaan hyvissä. Toisessa äärilaidassa sitten paluu liian aikaisin, pari peliä 80 fapo tienoilla ja shutdown. Jännän äärellä.

Trae Young on tämän myötä joukkueen ykköstähti. Aiemmat 50 fapon DUDit ovat nykyään 80 fapon dudeja, jonka kanssa voidaan elää. Spenska on avauksen pointti Irvingin lopetettua kauden kesken. Se voi tarkoittaa mitä tahansa 80-90 fapon tienoilta. Olisin ehkä sittenkin ottanut hänet mieluummin penkiltä. Lattia olisi ollut silloin korkeammalla.

SG: Donovan Mitchell, Buddy Hield, Will Barton / Brown, Dinwiddie

Mitchelliltä odotetaan sitä 85-90 operointia. Hieman harmittaa, että 31 pisteen peli on alle 80 fapo. Jotenkin pitäisi saada ne menetykset kuriin. Buddy Hield loistava penkiltä, mutta Waltonilla näköjään munaa jättää Buddy penkille alle 20 minsan tarpeen niin vaatiessa. Tuskan hikeä...

Barton solid AF.

SF: Kelly Oubre Jr., Troy Brown Jr., Jae Crowder / Barton

Haywardi tosiaan treidattiin täältä kuumana pelaajana, mutta jos ei olisi treidattu niin en olisi Crowderia silmäillyt waiverilta. Eli eiköhän tässä omille asetuta. Crowder on todistanut olevansa menestysjoukkueessa motivoituneena penkiltä todellinen kontribuuttori. Nyt Heatissa sarakkeet näyttäneet: 147, 129, 87, 75, 111. Samaa on luvassa jatkossakin, mutta toki sinne väkisin pari dudiakin tulee. Toivottavasti ei kriittiseen vaiheeseen.

Oubrella on 2 viikkoa aikaa löytää forminsa, joka ollut pari viikkoa kateissa. Eiköhän se sieltä joukkueen liideriltä löydy. Troikka Brown ei ikävä kyllä hyötynyt McRaen treidistä. Beal shutdownia odotellessa.

PF: Davis Bertans, Larry Nance Jr., James Johnson / Oubre

Sama täällä kuin Crowderin kanssa. Jos Hayward olisi jengissä niin ei mahtuisi Johnson kentälle suurimpana osana päivistä. Niin kauan kuin KAT ei pelaa saadaan Johnsonilta takuuvarmaa +80. Olen aika varma, että sopivia vastustajia vastaan +25 mins bench tarkoittaa hyvänä heittopäivänä jotain 130-150 fapon pelejä. Nimenomaan pelejä, ei peliä... Book it. Kunhan vaan KAT ei palaa...

Nance vaihtelee hyviä ja huonoja pelejä Cavsin ruuhkaisella etukentällä. I like my chances mitä maaliskuuhun tulee. Love on shutdown kandidaatti.

Bertans on hyytynyt ja tarkoitan hyytymisellä 90 fapon pelejä. Missä ne 110+ putket viipyy, kun niitä tarvitaan? Maaliskuussa varmaan sitten. Vain fantasyssa treidaat Tristan Thompsonin Bertansista ja TT:stä tulee jättioperaattori penkiltä käsin DRUMMON TREIDIN JÄLKEEN! JÄLKEEN! MIETI!!!

C: Rudy Gobert, Jarrett Allen / Nance

Rudylla vähän hiljaisempaa, mutta kohta alkaa ryhtiliike taas. Ei hätää, 110-115 fapo takuu. Allenin minuutteja säännöstellään (NIINPÄ TIETENKIN), mutta aika kovaa per minutes nakutusta tulee kuitenkin. Luotetaan mieheen tietysti.

Näillä mennään siis. Semmoiselta 85 meiningiltä tuntuu tällä hetkellä, mutta jengi voi ottaa kuumaa koska tahansa. Hyvä fiilis, kyllä tässä tosissaan taas kerran mestaruudesta kamppaillaan. Jännän äärellä.
 
Viestejä
9 123
Playoffs Ennakkoa Part 1 "Sääliplayoffs"

Hompan LA Leakers vs. Pejton


Edellisten neljän viikon pistekeskiarvot: 88 vs. 86 / 79 vs. 78 / 82 vs. 79 / 83 vs. 77

Keskiarvojen perusteella Homppa on selkeä suosikki, voittanut jokaisen neljästä viikosta eli kaikki helmikuun aikaiset vertailut. Homppa myös tasaisempi, tosin molemmilla kaksi edellistä viikkoa aika haitaria. Toissa viikolla sarjan hännillä, viime viikolla kärkipäässä.

Loukkaantumistilanne:

Homppa lähtee taisteluun täysin terveenä. Pejtonilla on Reddickin vaihto edessä, koska pelaaja on ulkona seuraavat pari viikkoa. Samoin Dedmon on injurissa ja neljättä peliä sivussa eli luultavasti siinäkin saattaa olla tarvetta vaihdolla. Pejtonin tilanteen tekee monimutkaiseksi se, että claimeja on jäljellä 6 ja dolsuja 12. Noh, pari on varaa tälle viikolle käyttää.

Kuntopuntari:

Hompalla Last 14 5 janaria yli 100 fapo. Last 30 4 jamppaa. Näistä Aaron Gordon ollut aivan huikeassa tikissä ja käytännössä yksin nostanut Hompan keskiarvoa sen viisi pojoa ainakin. OG Anuoby myös yli 100 jamppa viimeiset 5 peliä. Mielenkiintoista nähdä onko "sustainable" tuo tahti hänellä.

Hompan Top5 lisäksi löytyykin lähinnä Lonzo Ball, joka operoi. Loppurosteri keikkuu spektrin toisella laidalla eli leveyttä ei ole. Tämän viikon seuranta kohdistuukin siis kahteen asiaan:

A) Miten Top6 onnistuu pitämään tasonsa yllä?
B) Nouseeko Bottom8:sta tasonnostajia ja kuinka monta?

Pejtonilla kärki on kapeampi, 4 jamppaa operoi sadan fapon kortteilla. Sen jälkeen hieman leveämpi midcard/lower midcard, mutta joukkueen peräpää absolut shittiä Hompan tapaan. Pejtonin ongelma on ainakin se, että harvempi janari tuolta omistaa minkäänlaista potentiaalia parantaa tekemistään.

Pejtonin bullet points:

A) Jatkaako Brad Beal hirmuvirettään?
B) Saako pejton korvattua Dedmonin ja Reddickin solid operaattoreilla?

Otteluohjelmat ja pelimäärät:

Pejtonilla pelit hyvissä ja korvaamalla loukkiäijät niin ei tarvi flexiäkään käyttää. Top pelaajien pelimäärät: 4-4-4-4 eli absolut mint.

Hompalla myös pelit mintissä. Top pelaajien pelimäärät: 3-4-4-4-4 eli mintissä.

Arvio:

Pejtonin täytyy onnistua waivernostoissa SICKisti. Muuten Hompan kärkipään leveys on yksinkertaisesti liikaa pejtonin inasen paremmalle leveydelle. Hompan peräpäässä enemmän potentiaalia ylisuorittaa vrt. pejton, yksityiskohta joka voi olla merkitsevä tekijä.

Homppa etenee puolivälieriin Kikkeriä vs.

Tranceyn Chiefs vs. Killesin tuntuiset:

Edellisten neljän viikon pistekeskiarvot: 77 vs. 80 / 84 vs. 73 / 82 vs. 86 / 82 vs. 87

Killes vienyt 3-1 viikot ja nakuttanut yhtä fiaskoviikkoa lukuun ottamatta 80 paremmalla puolella. Muutaman viikon takainen nousukiito on taittunut kahdelle edelliselle viikolle kuitenkin. Tranceyn tekeminen on paljon tasaisempaa, mutta 77 pisteen keskiarvo heittää huolen huntua etenemisen päälle.

Loukkaantumistilanne:

Tranceylta sivussa Jösse varmuudella pari peliä aivotärähdyksen vuoksi, Millsap luultavasti nilkan takia ja Ibakallakin polvivammaa. Ibaka on solid producer, mutta kaksi muuta pelaajaa waivermiinus tasoa. LeVertillä scare päällä käsivamman takia, mutta ei vielä mitään tägejä.

Killes muutoin täysin terve, mutta Curryn paluu ei tunnut tapahtuvan aikataulussa. Ei luultavasti pelaa säälipoffs-viikolla.

Kuntopuntari:

Killesillä tietenkin Giannis sekä Whiteside ainoat "Top Operators". Rubio antanut Last14 yllättävästi myös +100.

Kärjen takana onkin sitten todella selvä pudotus sinne 80 fapo tasolle. Kevin Love on Last30 osalta 90, mutta selkeässä laskusuunnassa Dre-treidin myötä eli lasketaan 80 fapon janariksi. PG13 voisi olettaa myös pystyvän 90 fapo operointiin. Todella paljon pelaajia, joilta saattaa se 1-2 peliä tulla isoa jytkyä, mutta voivat samalla tavalla myös kadota kuvasta seuraavassa pelissä.

Tranceylla aika identtinen tilanne. Collins ja Jokic operoivat, heidän perässään mennään sitten sinne 80 tasolle. Löytyy kuitenkin Last30 kaivamalla Hayward sekä CP3 joilta voi sentään odottaa 90+ operointia any given week. LeVertin Last14 89 tuntuu enemmän suonenwedolta kuin real dealilta.

Tranceyn apukaarti ei omaa samanlaista jytkähtelypotentiaalia yksittäisiin peleihin, mutta on singerimäisen solidia. Kumpaa sitten arvostaa kerrasta poikki viikolla enemmän? Hankala spekuloida.

Otteluohjelmat ja pelimäärät:

Tranceyn pelimäärät näyttää 50 peliä ilman flexiä. Todennäköisesti ainakin toinen, Millsap tai Jösse, kannattaa vaihtaa pelaavaan pelaajaan. Tai sitten ottaa flexi sisään ja seurata tilannetta alkuviikko.

Otteluohjelma Tranceyn top dogeilla: Collins 3, Jokic 3. NOT GOOD. CP3 ja Hayward 4 peliä.

Killesilläkään ei pelimääriin viikko kaadu, vaikka Curry ei pelaisi.

Otteluohjelma Whitesidelle ja Giannisille: 4-4. Peaking at the right time. Tämä oli varmaan laskelmoitu treidejä tehtäessä. Love 4 peliä, Rubio ja PG13 3 peliä.

Arvio: Pakko tämä on Killesille arvioida. Top operatorseilla +2 peliä Tranceyn vastaaviin, jonka lisäksi second wave miehet ei tunnu häviävän kauheasti vertailussa Tranceyn vastaaviin. Killesillä etu näiden jälkeen, johon sitten waiverplussat molemmilta. Trancey tietää mitä saa, mutta Killesillä on katto korkeammalla. Potential over performance omissa kirjoissa eli Killes jatkoon Ninttoa vastaan.
 
Viestejä
2 333
Central Park Knickerbockers: puolivälieräennakko ja välitilinpäätös kaudesta 2019-2020

sport-basketball-basketball_player-playing_basketball-basketball_matches-coaches-smb060511_low.jpg


Keskuspuiston Pussihousujen murheet on puolivälierien alla kenties kevyehköjä muutaman muun managerin ongelmiin verratuna, mutta riittäviä ollakseen murheita.

Neljän varsin terveen viikon jälkeen toissa viikolla penkille jäi sairastelujen takia kahdeksan peliä ja menneellä viikolla yhdeksän. Kun katsoo tulevan puolivälieräviikon pelimääriä, niin samanlaiseen sairastupaprosenttiin ei vain yksinkertaisesti ole varaa: terveenä ollessaan Pussihousut saisi Ossia vastaan kasaan 42 peliä, mutta esim. 34 peliä tuskin puolivälierässä riittää.

Pientä tervehtymistä onkin onneksi ollut ilmassa. Tällä hetkellä seuraavan pelin suhteen epävarmoja ovat enää VanVleet ja Temple, eikä kumpikaan ole ”out indefinitively” vaan mennään ennemin day-to-day pohjalta. Tosin VanVleetilta on mennyt jo viisi peliä ja Templelta kolme tuolla ”katsotaan ensi peli” -meiningillä. Jos kukaan muu ei joudu sairaslomille, kummaltakin on varaa menettää yksi alkuviikon peli.

Toinen huolenaihe on ollut runkopelaajien viimeaikainen alakulo tai vähintäänkin huonojen päivien lisääntyminen. Eritoten Khris Middleton on ollut loukkaantumisensa jälkeen varjojen mailla ja Steven Adamskin on viimeisimmän kovan jaksonsa jälkeen taantunut lähemmäs 70 fapon keksiarvoa. Viime viikoilla joukkueen tasaisimpia ja kovatasoisimpia suorittajia ovatkin olleet yhden dollarin waivermiehet Coby White ja Eric Paschall (on Kikin Jarret Alleniin vaihtama CJ Collumkin tykittänyt hyvin). Miten kestäviä nuo tehot ovat?

Viime viikko toki oli ihan ok. viikko joillekin tähdille pitää vähän matalampaa profiilia, mutta nyt pitäisi alkaa taas nousta normaalitasolle. Siakam, Robinson ja McCollum eivät kolmestaan vie ketään finaaliin vaikka saisivatkin satunnaisia ylläriapuja joiltakin kevään mahdollisilta ylisuorittajilta.


Ossilla on puolivälierässä varaa nostella halutessaan niin Flex kuin vaihtaa mahdollisesti alisuorittavia pelaajia / lisätä pelimäärää viikon kuluessa – eli Ossi saanee tuon 40 peliä täyteen helposti. Mulla on koko loppukaudeksi jäljellä yksi waivernosto. Mutta kyllähän sitä täytyy yrittää, rajallisilla resursseillakin, kurkottaa myös hiukan kauemmas. Olenkin päätynyt siihen, että pitää riskeerata sen verran, että jätetään joku paukku myös siihen mahdolliseen tilanteeseen, että pelit jatkuu ja joku / jotkut todella loukkaantuu. Flex jääköön siis nostamatta, eli näillä mennään tämä viikko. 40 peliä on silti edelleen mahdollinen.

Tässä yksi iso kysymys tiivistyy Brooklynin Garret Templeen. Atkinson antoi veteraanille viime aikoina paljon peliaikaa ja vastuuta jonka myötä pistekeskiarvot oli aika maukkaita. Nyt kun Temple on palaamassa kolmen loukkien vuoksi huilatun pelin jälkeen kokoonpanoon, jää nähtäväksi, minkä kokoista roolia miehelle on Brooklynin rosterissa tarjolla. Kysymys on siinä mielessä polttava, että Netsillä on alkavalla viikolla neljä peliä eli noin kymmenesosa Pussihousujen pisteistä on Templen harteilla.

Vastapainona voi toki sanoa, että viime viikot ovat menneet kohtuu hyvin. Keskuspuiston kolmen viimeisen viikon (neljän siis) pistekeskiarvo on 87,9 ja hiukan kehnolta tuntunut viime viikkokin meni lopulta 85,5 keskiarvolla. Että on tässä mahdollisuutensa.

5c25dbcea94463bca33a8fd9c77a50c6.jpg


Viime vuonna olisin varmaan tässä tilanteessa käyttänyt viimeisen nostoni flexiin alkavalla viikolla ihan vain varmistaakseni, että se 40 peliä tulee täyteen ja eteenpäin pääsemisen mahdollisuudet saisi korkeammiksi. Nyt siis otetaan tietoinen riski puolivälieriin jäämisestä jotta mahdollisessa välierässä / finaalissa olisi edes jokin pelivara.

Muita reflektioita.

Jos opin ekasta kaudestani, ettei pidä maksaa ylihintaa yksittäisistä waivernostoista (tai siis sain vähän tuntumaa siihen, mikä on liikaa), niin ehkä tänä vuonna opin myös, ettei pidä vaihdella miehistöään niin paljoa, ettei jää kauden loppuun enää transaktio-oikeuksia (tai niitä dollareitakaan).

Positiivisella mielellä olen myös siitä, että jos ekalla kaudella draft meni varsin hyvin, mutta kausi kaatui huikean alun jälkeen loukkaantumisiin ja siihen, etten oikein osannut operoida joukkueeseen tarpeeksi tasokasta uutta verta, niin tänä vuonna olen saanut loppukaudesta aikaiseksi ihan kohtuu hyviä liikkeitä ja pystynyt jopa nostamaan jengin tasoa. Toki se on vaatinut vielä melkoisen paljon yritystä ja erehdystä (esim. waivernostot on jo nyt melko lailla done).

Onhan tässä fantasyssa ns. ”learning curve” hiukan jyrkempi kuin keskiverto tietokonepelissä, mutta vaikka aika ajoin muu elämä asettaakin melko isojakin rajoitteita sille, kuinka paljon tähän voi panostaa, on tää kipuaminen ollut myöskin varsin antoisaa. Siitä kiitos koko jengille.

A lot of fun.
 
Viestejä
9 123
Pidetään homma simppelinä. Kiitokset 4 joukkueelle, jolla taso ei tällä kertaa riittänyt. Hoetje, Trancey, pejton ja Zubru tekivät vaihtelevalla aktiviteetilla töitä joukkueensa menestyksen eteen. Tällä kaudella ei ollut heidän vuoronsa. Sen verran voitaneen kuitenkin sanoa erikseen, että Tranceyn kausi ei kaatunut 80 fapon Isaacin loukkiin vaikka niin väittikin. Jos näin helposti olisi "Done", niin minun ei pitäisi olla runkosarjan 2. sijalla ja hyvissä asemissa pudotuspeleissä Bagleyn (90 fapo jantteri) ja Oubren (90) fapo jantteri loukkien jälkeen. Kyllä se syy kannattaa ihan peilistä löytää, jos homma ei pelitä. Silloin voi seuraavaksi kaudeksi oppia jotain ja pärjätä ehkä hieman paremmin.

Mutta sitten Puolivälieräennakot...

Nintto vs. Killes

Nintto Kuntopuntari:
86,64 - 89,15 - 87,27

Killes Kuntopuntari: 89,56 - 79,99 - 73,24

Kuntopuntarin perusteella Nintto on erittäin hyvissä. Ilman KAT pystynyt operoimaan 89 ja 86 keskiarvot. Killes heräillyt oikeaan aikaan, mutta onko 89 fapo todellinen taso kuitenkaan? Kuntopuntari antaa hiuksenohuen edgen Nintolle vaikka viimeisin viikko menikin Killeksen suuntaan.

Pelimäärävertailu:

Nintolla 39 peliä, jos kaikki paitsi KAT pelaavat. Jaylenilla toivoa päästä kehiin tällä viikolla, mutta missaako silti tiistain pelin? 38 peliä kertoisi tarpeesta operoida waiveria. Vaatii siis waiversuhmurointia Bridgesin ja/tai Miltonin merkeissä.

Killesiltä napsaistaan ennakkoarvioissa kaikki Gianniksen pelit pois ja yksi Currylta. Tämä jättää ihanan tuntuiset 39 peliin eli waiverille joudutaan ehkä sielläkin jossain vaiheessa. Killes 3 taalaa jäljellä, joten waiver bullettien kanssa varmaan extratarkkaa.

Pelimäärissä kuitenkin edge Killesille.

Otteluohjelmavertailu:

Killes ykköskoirat Whiteside (3), Love (3), Rubio (2) ja Curry (3-1=2). Potentiaalisilla tasonnostajilla PG13 (3) ja Bledsoe (3).

Nintolla Porzingis (3), Crisu Wood (2), Smart (4) ja Julle (3). Potentiaaliset tasonnostajat Hormooni-Al (2) ja DeRozan (3).

Kärkipelaajien osalta Nintto voittaa keskiarvovertailun Porzin ansiosta sen 10 pistettä. Pelimäärät Nintto 12 - 10 Killes kärkimiesten osalta. Potentiaaliset tasonnostajat Nintolle selkeästi ja pelimäärät Killekselle yhdellä.

Otteluohjelmien vertaaminen tuo edun Nintolle.

Roolipelaajien esiinmarssi:

Nintolla Shake Milton on ollut prime roolipelaaja pari viime viikkoa, mutta en luota ollenkaan sustainabilityyn. Holmesin Rich palasi takasin, mutta puolivälierät voivat olla liian pian. Jaylen Brown loukista palatessaan menköön nyt sitten vaikka tälle osastolle tuomaan leveyttä. Näiden kolmen jälkeen lähinnä Elf Paytoniin voisi asettaa toiveita. Muiden osalta on paras keskittyä rukoilemaan.

Killeksellä Naz Reid, Kevin Huerter ja Joe Ingles paljon solidimpi kaaderi, joilta odotusarvo selkeästi positiivinen Ninton kolmikkoon verrattuna. Kent Bazemore on myös esiintynyt edukseen viime aikoina ja vienyt Buddy Hieldiltä peliaikaa.

Etu Killes.

Loukkaantumistilanne:

Jaylen Brown vs Speth Curry. Curry tietenkin pahempi menetys. Oletus kuitenkin, että molemmat missaavat yhden pelin. Tietenkin poikkeus suuntaan tai toiseen voi swingata otteluparia ratkaisevasti.

Etu Nintto.

FLEX:

Shaq vs. Jeff Green. Who knows? Even Steven.

Arvio:

Se, joka saa enemmän pelejä kuin toinen on vahvoilla.

Se, joka välttää loukkaantumiset paremmin on vahvoilla.

Porzi vs. Whiteside, jos Porzi on 10 fapoa per peli parempi lisättynä kärkinelikkojen EDGE 12-10 = Nintto on ennakkosuosikki.

Giannis wild cardina. Yksikin peli... ONE GAME! Ja Killes jatkoon.
 
Viestejä
9 123
Koripallo.Com NBA FANTASY VIRALLINEN KORONATIEDOTE:



KORIPALLO.COM NBA FANTASY JULISTAA DEFCON 1 HÄTÄTILAN! KORIPALLO.COM NBA FANTASY JULISTAA DEFCON 1 HÄTÄTILAN!


Toimivana ja valtuutettuna LiigaManagerina julistan koko KP.Com NBA Fantasya koskevan hätätilan voimaan välittömästi tästä hetkestä lähtien. Tämä tarkoittaa kokoontumiskieltoa managereiden kesken, kaikenlaisen yhteydenpidon rajoittamisen ainoastaan puhelimitse tai eri viestintäkanaviin (Discord-Chat, superchat jne.).

Poikkeuksena vielä toistaiseksi lauantaihöntsät, joihin osallistuessa toteutetaan erityistä protokollaa kanssakäymisen osalta. Tästä lisätietoja osallistujille tapahtumapaikalla. Varatkaa mukaan nenäliinoja, käsidesiä sekä kumihanskat.

Kokoontumiset treidineuvotteluiden, illanistujaisten tai muiden sosiaalisten tapahtumien osalta fantasymanagereiden kesken ovat muutoin kielletty.

Fantasyn pelaaminen jatkuu toistaiseksi normaalisti. Seuraamme NBA:n virallisia tiedotteita ja sopeutamme oman toimintanne heidän ohjeistuksien mukaisiksi. Tämä voi johtaa monenlaisiin lopputuloksiin kauden päättymisen osalta, joista ei tässä vaiheessa voi antaa tarkempaa selontekoa. Pyrimme toimimaan mottomme "Fantasy ei pysähdy koskaan" mukaan, mutta tässä poikkeuksellisessa tilanteessa myös fantasy voi pysähtyä ja jäädä tämän kauden osalta ratkaisemattomaksi.

Päätökset tehdään maltilla, harkiten ja yleistä paniikkia välttäen. Päätöksistä vastaa LiigaManageri Kik Jams konsultaatioapunaan direktoraatin jäsenet Lätkä-Antti (terveyshuoltovastaava) sekä Nintto (urheilutoimenjohtaja). Ylimääräisessä konsultatiivisessa roolissa toimii tasa-arvovastaava pejton, jonka työtehtäviin kuuluvat myös resurssipuolen ylläpito (kasvonaamarit, käsidesi).

Jos fantasymanageri sairastuu koronaan on hänen viivästymättä informoitava tästä LiigaManageria. Koronan sairastaminen ei estä osallistumista fantasyyn, mutta käynnistää varamiesprotokollan toimeenpanon.

Toivon kaikilta osallistujilta malttia, huolenpitoa omasta ja läheisten terveydestä sekä reipasta fantasyhenkeä. Yhdessä selviämme myös tästä koettelemuksesta.

Fantasy ei pysähdy koskaan.

Ja jos tämä on viimeinen viestini Teille ennen menehtymistäni koronaan...

tenor.gif


Olette paras fantasyporukka, jota olisin koskaan voinut ympärilleni toivoa. Euroopan Kovin.

Paremman ja tasa-arvoisemman fantasyn puolesta,
LiigaManagerinne
Kik Jams
 
Viestejä
9 123
The NBA has suspended the 2019-20 season indefinitely.
The move is immediate and it comes in the wake of Rudy Gobert testing positive for COVID-19.

Kp.COM NBA Fantasy on nyt Shutdown Modessa toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

Pitäkää huoli itsestänne.

tenor.gif
 
Viestejä
2 333
Yritys miettiä parasta mahdollista KpCom NBA-fantasyn ratkaisua kaudelle 2019-2020

66128-107420.jpg


Kausi voidaan tietenkin julistaa päättyneeksi ratkaisemattomaan. Voidaan myös julistaa voittajaksi vaikka kauden kokonaispisteissä johdossa oleva manageri (Kik Jams) tai runkosarjan voittaja Fantraxin tilastoinnin mukaan (Nintto).

Mutta olisihan tuo aika latteata.

Itse kannatan kauden viemistä loppuun, toki vain siinä tapauksessa, että NBA-kausi myös pelataan loppuun. Jälkimmäiseen uskon melko vahvasti: siellä on niin monella miljonäärillä niin paljon fyrkkaa tehtävänä / tappioita korjattavana, että olisi erikoista, jos kautta ei jotenkin pelattaisi loppuun. Eli pelejä varmaan tulee jossakin välissä.



Miten sitten jatkettaisiin fantasya? Olen sitä mieltä, että se mikä on pelattu, on pelattu, ja sen tulisi pysyä voimassa. Ei siis mitään nollaamisia (vähän kyllä itseä kirpaisee kun viime yönä oli ihan puskista kaksi lisäpelaajaa penkillä: ihan kuin ei olisi jo muuten ollut noita huolia pelien määrän kanssa).

Voidaanko kisaa jatkaa tuosta vaan, eli kun pelit jatkuu, niin aloitetaan viikon neljännestä päivästä ja jatketaan kuin olisi vain ollut kovin pitkä keskiviikon ja torstain välinen tauko? Voihan olla, että joukkueet tekee ”loman” aikana uusia päätöksiä ja esim. joitakin pelaajia hyllytetään loppukaudeksi ja toiset saattaakin ilmestyä pelikuntoisina kentälle kun aikaa kuluu tms. Tällaisia seikkojahan manageri ei ole voinut nähdä etukäteen kun on rakentanut jengiään kauden loppua varten. Suora jatkaminen lienee siis ongelmallista.


Jollakin tavoin tuohon pitäisi päästä kiinni reilulla tavalla. Tulee mieleen ainakin kaksi ratkaisumallia.

Ensimmäisessä jokainen manageri saa tehdä positioperjantai-tyyppisen hakemuksen (hakemuksia?), miksi jokin hänen pelaajansa ei ole enää sinä roolissa / kunnossa jossa hän täytti paikkansa vähintään siinä määrin, ettei manageri ollut heittänyt tätä waiverille jo ennen kauden pysähtymistä. Eli perustella, miksi tilanne on muuttunut tauon aikana. Direktoraatin hyväksymien hakemuksien mukaan manageri saa sitten heittää pelaajan / pelaajat ”KoronaWaiverille” ja osallistua jatkokauden aloittavaan ekstra KoronaWaiver-mylläkkään.

Toisessa vaihtoehdossa jokainen saa automaattisesti jonkin määrän osallistumisoikeuksia ylimääräiselle KoronaWaiver -kierrokselle. Montako, olisi varmaan sitten direktoraatin päätettävissä. Kaksi tai kolme per joukkue voisi kuulostaa asialliselta? Jokainen voisi sitten päättää, osallistuuko kisailuun, vaihtaako yhden vaiko useamman pelaajan.

Lähtökohtaisesti jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa omaan korvaani paremmalta. "Positioperjantai"-henkinen hakemusten väsäily toisi toki vähän yritystä hommaan, mutta on tunnetusti kontroverssi-hautomo ja luultavasti vähentäisi pelaajien vaihtuvuutta - ja samalla jännittävää pelaamista managereilta.


Tuosta kumpaankin ratkaisumalliin sopivasta KoronaWaiverista voisi saada itse asiassa hauskan ja kiinnostavan lisämausteen kauteen. "Pakko on paras muusa" ja "tee välttämättömyydestä hyve" jne. Tylsästä tilanteesta voisi siis yrittää ottaa kaiken irti.

On mielestäni ilmeistä, että koska KoronaWaiverit olisivat todellinen yllätys ja poikkeustapaus johon kukaan ei ole voinut varautua ennakkoon, kaikkien managerien tulisi voida lähteä niihin samalta viivalta. Eli KoronaWaivereilla tulisi olla ihan oma erillisbudjettinsa ja claim-limiittinsä joka on kaikille sama (ne joilla on enemmän rahaa säästössä / claimeja varastossa voivat edelleen käyttää tuota etuaan loppu play-offseissa, eli se ei ole heiltä pois).

Mielenkiintoinen lisä ”koronaWaivereille” voisi olla sellainen, että jokainen manageri joka aikoo osallistua niihin, joutuisi heittämään omat pelaajansa waiverille vaikkapa edellisenä päivänä (esim. 24 tuntia ennen deadlinea) ja nämä yhden managerin poisheittämät pelaajat voisivat siten olla toisten managerien nostettavissa muiden waiverilla olevien pelaajien ohella.

Periaatteessa KoronaWaiverit voisivat sitten varmaan mennä niin kuin normiwaiveritkin, eli jokainen tarjoaa sen minkä tän erikoisbudjetin mukaan parhaaksi katsoo ja isoiten tarjonnut saa pelaajan itselleen.

Tässä tilanteessa, kun noita KoronaWaiver-dollareita ei voisi siirtää myöhemmin käytettäväksi (niiden tulisi mielestäni ehdottomasti olla "kertakäyttöisiä"), managereille voisi antaa reilusti rahaa, että eroja syntyisi (jos jokainen saa kaksi KW-dolsua yhtä vaihdettavaa pelaaja vastaan, tulee ihan liian monta tasapelitarjousta). Jos jokainen osallistuja saisi vaikkapa 10 KWD:tä jokaista pois antamaansa pelaajaa vastaan, voisi seurata mielenkiintoisia taktisia päätöksiä. Vaihdanko kolme pelaajaa jotta voin sijoittaa yhteen tyyppiin 28 dollaria ja otan sitten lopuilla mitä käteen jää / vaihdanko vain yhden ja tyydyn siihen mitä kympillä saa?

Toki managereille voisi antaa myös jonkin vaihdettavien pelaajien määrästä riippumattoman rahasumman, vaikka sen kympin, vaihdoitpa sitten yhden tai kolme pelaajaa. Valuutan sitominen vaihdettavien pelaajien määrään kuulostaa kuitenkin mielestäni kiinnostavammalta ajatukselta koska se avaa useampia vaihtoehtoja pelattavaksi.


Sitten tämän KoronaWaiver-kierroksen jälkeen voitaisiin jatkaa play-offeja. Itse kannattaisin tosiaan sitä, että jatketaan ekan mahdollisen peliviikon torstaista – ja siis siitä mihin jäätiin – mutta koska olen hiukan häviämässä pelien määrässä, niin mulle kelpaa kyllä sekin, että aloitetaan nyt kesken jäänyt peliviikko alusta ekana mahdollisena maanantaina, jos sellaista taajaan vaaditaan.


Nämä ajatukset ovat monin tavoin keskeneräisiä, mutta toivottavasti direktoraatti saa niistä joitakin kipinöitä pohdintaansa kauden loppuunsaattamisesta.
 
Viestejä
9 123
HUOMISEN 2010-LUVUN NBA FINALS SÄÄNNÖT:

NBA-Wisa alkaa huomenna klo 21 aikaan. Klo 21.05 viimeinen deadline paikalla olemiselle.

1. Kierros - 7 SECONDS OR LESS STEAL IT ROUND:

Kaikki halukkaat osallistujat saavat vastatakseen 7 Seconds Or Less kysymyksiä. 7 sekunnin aikana vastaus, oikeasta vastauksesta 1 piste. Jos vastaus on väärin tai vastausta ei tule on muilla osallistujilla mahdollisuus varastaa 0,5 pistettä Kik Jamsin "AIKA" huudon jälkeen. Tähän heillä on aikaa ylimääräiset 3 sekuntia. Toisen "AIKA" huudon jälkeen tulevia vastauksia ei huomioida.

Kysymyksiä on tällä hetkellä yhteensä 18, joka tarkoittaisi 6 kilpailijalle jokaiselle kolmea kysymystä. Sopeutamme kysymysten määrän kilpailijoiden määrään, joko vähentäen tai lisäten niitä huomenna kisan alettua.

Yksi vastaus per manageri.

1. kierroksen parhaat (riippuu osallistujamäärästä kuinka monta etenee jatkoon) siirtyvät toiselle kierrokselle...

2. Kierros BEST OF 7 ROUNDTABLE ROUND:

KAIKKI managerit osallistuvat samaan aikaan, ei vuoroja. Esitän kysymyksiä, jossa on vähintään 2 vastausta. Jokainen oikea vastaus ansaitsee managerille yhden pisteen. Oikeiden vastausten määrä ilmoitetaan ennen kysymystä. Yksi vastaus per manageri, jossa oltava ilmoitettu määrä vastauksia tai vähemmän. Vastaukset PRIWAAN Kikkerille.

Kysymyksiä yhteensä 7, joista 4 on 2-3 oikeaa vastausta sisältävää 8 SECOND HALF COURT VIOLATION ROUNDTABLE kysymyksiä.

Kysymyksistä 3 on 4-6 oikeaa vastausta sisältävää 24 SECOND SHOT CLOCK ROUNDTABLE kysymyksiä.

Kaksi parasta manageria etenee finaaliin 3. kierrokselle:

3. Kierros Best Of 7 NBA TIETOWISA FINALS DUEL:

7 kysymystä 7 seconds or less, nopein oikea vastaus voittaa. Yksi vastaus per kisaaja, "AIKA" huudon jälkeen jatkoaika 5 sekuntia, jonka aikana 1 lisävastaus. Toisen "AIKA" huudon jälkeen GOOGLE TIME ja nopein oikea vastaus voittaa, unlimited vastaukset.

Ensin 4 kysymykseen oikein vastannut on NBA Finals 2010-luku VOITTAJA.
 
Viestejä
9 123
IMG_20200318_081532.jpg


Koulukadun höntsät ja puulaakikoris STILL GOING STRONG!!! Kunnes tämä tulkintavirhe korjataan niin leikitellään ajatuksella unlimited höntsäämisestä KP.Com NBA Fantasyn managereiden kesken. Kesällä Koulukadulla ratkaistaan Team Ninton ja Team Hompan välillä absolut kuninkuus 4v4-katukoriksessa.

Tätä varten työstetäänpä nyt "Kp.Com NBA Fantasy Streetball Draft" 12 fanttasiamanagerin joukosta. 6 pelaajaa per tiimi, kapteenit draftaa.

Alla "scouting reportit" kaikista pelaajista Draftin tueksi. Näiden pohjalta Nintto sekä Homppa valitsevat omat joukkueensa tähän topiciin vuoron perään draftaten. Draftin jälkeen TIETENKIN Draft Analysis ja Team Recap omista jengeistä, jonka lisäksi fantasyasiantuntijat antavat omat objektiiviset analyysinsa.

SCOUTING REPORTS:

Homppa - 189 cm / 93 kg


+ Tremendous physical attributes
+ Can play multiple positions
+ Can also be primary ballhandler if needed
+ Post potential against this competition
+ Lockdown D?
+/- Profiled as long gun late in career, but can he outplay Nintto (Career 33% vs. Career 34% 3pt)
- Low IQ?

Nintto - 185 cm / 85 kg

+ Superior playmaker, can create for himself with ease AND for others
+ BBall IQ off the charts
+/- Has worked on his post moves, but still a work in progress
+/- Shooting can come and go
- Defensive toughness against Homppa might be a problem?

Trancey - 183 cm / 90 kg

+ Overall Toughness, defensive ability
+ Reliable midrange shot
+ Can hit the three most of the time
+ Do-it-all type of a player
- Knees are always day-to-day
- Sometimes tries to do too much

Kik Jams - 175 cm / 85 kg

+ Has ability to heat up microwave badge style from the three
+ Can run screens and shoot, can catch and shoot, can pull up from three
+ Playmaker, ballhandler ability
+ High IQ both attack and defense
- Can be bullied on D due size, slows down on D fast
- Mental toughness if things don´t go right
- Injury prone, durability issues
- Long distance shooting very streaky

Dimes - 175 cm / 110 kg

+ Absolut bulldozer, has variety of post moves
+ Can handle the ball and be secondary playmaker
- Struggles with his jumper, has been improving lately though
- Can check out of the game if not "feeling it"
- On the slower side with his perimeter defense

pejton - 185 cm / 100 kg

+ Lockdown D
+ Has shown ability to execute pick-and-roll plays
+ Rebounding
+ Can stretch the floor...
- ...Can´t hit his outside shots
- Mentally weak
- Can´t handle the ball, can´t dribble
+/- Has started strict diet to get under 80kg size, is it good for his set of skills though?

Zubru - 180 cm / 90 kg

+ Physical specimen, has good all around athletic skills, can go all day
+ Good off the ball player
+ Team player, willing to do everything
+ Does not force the issue, limits his errors
+ Mentally tough, can rise to the occasion
+ Improved desicion making, handles, shooting...
- Still needs work on his basketball skills, movement, positioning
- Can´t be trusted to carry the offensive load

Killes 187 cm / 97 kg

+ Master of Cutting, off the ball genius
+ Has "All World" Level Bball IQ
+ Pedigree of a decent Divisional Level Player
+ Can bang inside defensively due his size
- Long hiatus
- 3 Point shot was never reliable, now even less?

Kottii 183 cm / 97 kg

+ Has morphed into a long distance shooter, can knock down the three?
+ Runs screens to get open
+ Smart player, has divisional experience and still plays
+/- The most un-scouted player in the pool, threat or possibility?
- Defensive issues?
- Physical condition deteriorating?

Hoetje 180 cm / 90 kg

+ Strong, physical player
+ 5 fouls
- Has no basketball skills
- Zero endurance

spud 180 cm / 80 kg

+ Peak aerobic condition, can go all day long
+ Has seen a lot of basketball, very familiar with the sport
- Scouting reports indicate that spud has limited playing experience

Vitali ? / ?

+ Veteran presence
- Veteran presence

Seuraavaksi arvotaan draftijärjestys Discord Chatissa. Tämän jälkeen topiciin varaukset vuoron perään tulevien päivien aikana "Due Dilingence" mejningillä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
11
With the first pick of the first (last?) Koripallo.com goes Koulukatu draft, team Nintto selects...

Trancey

Pitkän ja hartaan prosessin jälkeen valinta kohdistuu Tranceyyn. Ennen kaikkea 2 seikkaa oli Tranceyn puolella: yksi harvoista pelaajista kenen heittotaito nousi scoutissa esiin (positiivisella tavalla [kind of]). Toinen oli koko, kun kaikilla kookkaammilla pelaajilla oli aika paljon kysymysmerkkejä ilmassa. Lisäksi Tranceyn valinta jättää operointivaraa seuraaville pickeille eniten, joukkuetta voi lähteä muovaamaan best available player mentaliteetilla.

lataus.jpeg

Trancey ja Nintto juonimassa koulukadulla
 
Viestejä
404
With the first pick of the first (last?) Koripallo.com goes Koulukatu draft, team Nintto selects...

Trancey

Pitkän ja hartaan prosessin jälkeen valinta kohdistuu Tranceyyn. Ennen kaikkea 2 seikkaa oli Tranceyn puolella: yksi harvoista pelaajista kenen heittotaito nousi scoutissa esiin (positiivisella tavalla [kind of]). Toinen oli koko, kun kaikilla kookkaammilla pelaajilla oli aika paljon kysymysmerkkejä ilmassa. Lisäksi Tranceyn valinta jättää operointivaraa seuraaville pickeille eniten, joukkuetta voi lähteä muovaamaan best available player mentaliteetilla.

katso liitettä 1068

Trancey ja Nintto juonimassa koulukadulla
Näytti kaikilla olevan painoissa vähän ylimääräistä...Lihasta vai läskiä? En paina 90 kiloa ainakaan vielä.
Raportista puuttui, että "commands double team in post" ja "offensive rebound chaser" koulukadulla.

Kiitos koutsille luottamuksesta, I won't let you down.
 
Viestejä
12
With the 2nd Pick, Team Homie selects KOTTII

Kottiin long range game oli iso osa joukkueeseen valintana. Ilman pomppuja tulevat pisteet ovat korvaamattomat, sekä tuo kentälle lisää tilaa. Mahdolliset puolustuksen puutteet pystytään peittämään olemalla äänekäs ja sijoittumalla oikein. Fyysinen kunto tulee varmasti olemaan riittävällä tasolla kun pelin intensiteetti syöttää jatkuvasti adrenaliinia. Kaukoheittovoima on indispensable.

KOTTII WELCOME TO THE TEAM!
 
Viestejä
12
With the third pick, Team Homie selects KILLES

All-around puolustuksessa ja jälleen pisteitä vain liikkumalla ja vähän pomppuja. Ei tarvitse henk.koht ottaa paineita pinnoista koska Killes pystyy hyvin liikkumaan korin läheisyydessä ja viimeistelemään. Puolustuksessa voidaan vaihtaa kaikki, äärimmäisen hyvän kokoinen joukkue. Myös yksi tärkeimpiä asioita Killeksen valintaan, ULTRA COMPETITIVE! Tieto-wisoissa jo todistettu halu voittaa siirtyy warmasti koulukadulle ja henkinen vahvuus on uskomaton. Winners Win!

Homppa ja Killes Draftin jälkeen walmistautumassa.
 

Liitteet

  • ojtrump.jpg
    ojtrump.jpg
    61,8 KB · kertaa luettu: 434
Viestejä
11
With the 4th and 5th picks team Nintto selects...

OSSI JA PEJTON

Ultimate tag team. Advanced scouting reportit kertovat poikien olevan SICK kunnossa karanteenin loppuessa. Ossi handlaa post skoraamisen ja Pejton nappaa vastustajan kuumimman pelaajan pihteihinsä. Spacing ei tule olemaan ideaali mutta lets be honest: tämä peli ei tule olemaan kaunista. Haluan joukkueeseeni tutkaparin joka tuntee toisensa kuin taskunsa ja on pelin koittaessa timanttisessa tikissä.

cc8f42cfa959fe4a83290f09b94cd17e.jpg

Ossi ja Pejton tulos peleille
 
Viestejä
12
with the 6th and 7th picks team Homie selects Kik Jams & SPUD

KIK tuo takuuvarmaa pallonkäsittelyä ja heittotaitoa mikä tuo lisää tilaa Killekselle ja itselleni korin läheisyydessä. Puolustuksessa smarts elin tärkeää. Myös kotikenttäedun merkitys on ratkaiseva ja Kik kotikoreihin pamauttaa varmasti +40% kolkit. Henkinen kantti korvaamaton.

SPUDin valinta välitön vastaus Ninton Pejton pickiin. Pejton juoksee päivät pitkät kentällä, Spudille tämä ei myöskään ole mitään. Myös nopeisiin hyökkäyksiin lähdettäessä Spudin tuoma nopeus nousee isoon arvoon. Spud myös paljon korista nähneenä tietää missä olla ja mitä tehdä. Super high IQ joukkue jälleen vahvistuu!


Homppa ja joukkue media päivänä.
b2045f3e90e71a332d8b6687f4d194be--gary-payton-karl-malone.jpg
 
Viestejä
9 123
Hieman muukalaislegioonan hajuahan tässä on + vastustajalla valtava kotikenttäetu + yhteenpelaamista SATOJA tunteja, mutta talenttietu on kiistaton. Ainakin haluan uskoa Kottiin ja Killeksen leveilyihin omien taitojensa osalta.

Nintolla vielä kaksi pikkiä jäljellä ja Hompalle jää ylijäämäpelaaja. Boardilla edelleen Lätkä-Antti, hoetje ja Vitali, josta ei koronakriisin alettua ole elonmerkkejä nähty...
 
Viestejä
9 123
Raporttien mukaan NBA:n paluu voi olla mahdollista. Tästä tulossa lisää tietoa 1.6. mennessä tai viimeistään kesäkuun puoleen väliin mennessä. Uumoiltu kauden käynnistysvaihe olisi näin ollen kenties heinäkuun puolessa välissä. Oli miten oli, fantasy on aina valmiudessa palata sorvin ääreen mikäli edellytykset liigan puolesta ovat kunnossa.

Ensin reunaehtoja kauden jatkumiselle:

- Fantasyssa kausi jatkuu VAIN 8 playoffs-joukkueella. Muiden jengit ovat jäädytetty ja pois pelistä pelaajineen rest of the way.
- Liigan pitää jatkua täysimittaisena siltä osin, että kaikki joukkueet ovat mukana runkosarjan loppuun viemisessä.
- Pelejä pitää olla riittävästi, jotta ensimmäinen pudotuspelikierros saadaan vietyä loppuun ennalta suunnitellun mukaisesti ja...
- ...pelejä täytyy olla riittävästi, että välierät ja finaalit saadaan vietyä loppuun joko ennalta suunnitellusti tai pelimääriä vähentämällä ja/tai vetämällä neljän parhaan joukossa finaalit "Fatal 4 Way" tyylisesti.

Tämän lisäksi pyrimme palauttamaan tilanteen vastaamaan mahdollisimman hyvin kesken jäänyttä tilannetta pudotuspeleissä. Tästä johtuen olen käynyt läpi pelaajat, jotka EIVÄT ole loppukauden aikana enää käytettävissä NBA Fantasyssa. Waivereiden osalta lista on seuraava:

Kyrie Irving
Clint Capela
Kelly Oubre
Jonathon Isaac
Brandon Clarke
Derrick Rose
Evan Fournier
Marvin Bagley
Jeremy Lamb
Kris Dunn
Frank Kaminsky
Dwight Powell
Rodney Hood
Blake Griffin
Al-Faruq Aminu
Zach Collins
Jusuf Nurkic
Jalen Brunson
Kevin Durant
Klay Thompson

Listaa jatketaan, mikäli joku nimi on unohtunut tai lisää informaatiota tulee. Lista on tarkasti syynätty, joten oletettavaa ei ole muutoksia olevan tulossa.

Lisäksi rosterit on käyty läpi loukkaantumistilanteiden johdosta ja seuraavat pelaajat EIVÄT ole käytettävissä loppukauden aikana:

Ben Simmons
Karl-Anthony Towns

Muita keskeytyshetkellä loukkaantuneita oli myös, mutta kaikkien osalta paluu oli lähellä. Draymond Green oli seuraavaksi vaikein tapaus päättää, mutta virallisesti oli listattu day-to-day.

Lisäksi muuttunut tilanne ja kulunut aika voi vaikuttaa tasapainoon joukkueissa muutenkin epätasapainottavasti. Tämän johdosta järjestetään kauden jatkuessa "Waiver Draft" eli ennen kauden virallista jatkumista jokainen fantasymanageri saa halutessaan valita joukkueestaan kaksi pelaajaa, joiden tilanne on heidän mielestään heikentynyt tauon aikana ja laittaa heidät mukaan "Waiver Draft Menettelyyn". Pakko ei ole, mutta halutessaan voi.

Esimerkiksi, jos KAT tekisi paluun, olisi Nazr Mohammedin sekä James Johnsonin arvo isossa laskussa. Killes ja Kik laittaisivat nämä pelaajat waiverdraftmenettelyyn, jolloin heidän alkuperäinen arvonsa kauden keskeytyshetkeltä (Last 14 ja Last 30 arvot kaikista rostereista ovat tallessa) lasketaan ja pelaajat laitetaan arvojärjestykseen. Tämän arvojärjestyksen mukaan draftataan maksimissaan kaksi kierrosta waiverpelaajia sisään. Jokainen waiverille tiputettu pelaaja on draftattavissa muihin joukkueisiin.

Pudotettavan pelaajan arvo lasketaan hänen oman arvonalentumansa ja joukkueen koko rosterin kokonaisarvonalentumsien/nousemisen (+1 jos pelaajan arvo rosterissa noussut, -1 jos laskenut) perusteella. Voi esimerkiksi käydä niin, että joku manageri saa koko waiverdraftin pickit #1 ja #2, jos häneltä löytyy kaksi pelaajaa joiden arvo on laskenut eniten.

Waiver Draftin jälkeen jäljelle jääneistä pelaajista pääsevät vielä erikseen varaaNintto ja Ossi tuossa järjestyksessä Simmonsin sekä Townsin korvaajat.

Kauden lähdettyä käyntiin jatketaan nykyisillä flexeillä ja max. 2 waiversiirrolla per jengi puolivälierät loppuun.

Tasapuolisemman ja rehdimmän fantasyn puolesta,
LM Kik Jams
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös