Koripallo.com

Susijengin tulevaisuus - miten otetaan seuraava askel?

Viestejä
306
L.T.I:ltä osuva kysymys. Omnian hyvistä puolista olisi mukava kuulla. Menettäneet suomalaisseurat varmaan kertovat mielellään sen toisen puolen.
Jokin aika sitten Urheikuruudussa oli juttu Omniasta. Aika harvoin, jos koskaan, junnupelaaja haukkuu edellisen valmentajansa kuin siinä. Tyylitöntä, mutta kuvaavaa.

Miro Little (04) on mj-paikkansa ansainnut. Tuleva joukkue HBA.
 
Viestejä
137
Onkohan kyse muustakin kuin ainoastaan siitä, että etabloituneimmissa seuroissa ollaan näreissään siitä, että heidän pelaajiaan houkutellaan toisaalle? Koska pelaajista, erityisesti lahjakkaista sellaisista, pitäisikin olla kilpailua. Jos pelaaja lähtee muualle, tarkoittaa se sitä, että on kokenut löytävänsä muualta paremmat olosuhteet kehittymiseen. Terve kilpailu pelaajista mielestäni kehittää myös seurajoukkueiden välistä kilpailua parantaa olosuhteita ja kehittää valmennusta. Toki kaikella on rajansa, ja onhan pelaajarekrytoinnissakin mahdollista toimia vaikka kuinka epäasiallisesti ja epäeettisesti.

Edit: nämä ovat siis ainoastaan allekirjoittaneen pohdintoja, en tunne tilannetta.
 
Viestejä
54

Samaa mieltä.
Läheltä seuranneena voin sanoa, että Omniassa valmentaja on todella innostunut kehittämään pelaajiensa taitoja ja myös kiinnostunut heidän tulevaisuudestaan. Hän on vaativa ja treenit ovat kovia, mutta kaikilla on samat mahdollisuudet, jos vain jaksavat treenata. (Vaikka jokaisella valmentajalla taitaa olla omat suosikkinsa.)
Mielestäni erittäin tervetullut vaihtoehto suomalaiseen korikseen. :)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
40
Kiitos vastauksista!

Yhtään tosiaan Omnian tapausta tuntematta, yleisesti, kyllähän tuota kasautumista vaan kilpailullisessa urheilussa tapahtuu. Nuoremmissa ikäluokissa vaikkapa Hnmky tuntuu kasvavan kovasti muista seuroista. Eikä siinä mitään niin kauan kuin kasvu perustuu johonkin muuhun kuin tyhjiin lupauksiin, rahaan tai Hummereihin. Olennaista lienee, ollaanko aidosti valmiita ja kykeneviä panostamaan nuoreen pelaajaan pidemmälläkin aikajänteellä.

Tuota urheiluruudun pätkää ei valitettavasti enää pääse katsomaan. Fiksuihin käytöstapoihin ei kuulu toisten seurojen tai valmentajien julkinen haukkuminen, mikäli sellaiseen tosiaan on sorruttu.
 
Vielä tuohon urheiluruudun pätkään liittyen: Aiheena oli rasismin kohtaaminen suomalaisessa urheilussa.
Siinä muutama poika kertoi omia kokemuksiaan. Valmentajien/seurojen nimiä ei mainittu, eikä valmentajista oikeastaan puhuttu mitään. Lähinnä siis pojat kertoivat, miten eriarvoinen kohtelu on näkynyt heidän arjessaan/harrastuksessaan.
 
Viestejä
306
Sen verran Los Lobosta muistuttaisin, että kyllä siinä jutussa valmentajista puhuttiin.
Minulle jäi mielikuva, että yksi juniori aika suoraan syytti valmentajaansa rasismista: Ei riittävästi peliaikaa, ei oikeudenmukaista kohtelua.
Valmentajan tiesivät kaikki jotka syyttäjän tunsivat

Mielikuvat ratkaisevat. Puolustetaan oikeutta, ei vääryyttä.
 
Viestejä
214
Lahjakkuuksien tunnistamisesta.

Vaikka tämä on Susijengin-ketju, ei Susiladiesin, niin onnittelut täälläkin upeasta voitosta eilen naisille.

Kuierin, Lahtisen, Lehtorantojen ja kumppaneiden lisäksi taas muutama läpimurto. Janette Aarnio esimerkiksi, 18 (vai 19) vuotiaana todella kova matsi. Piti oikein käydä katsomassa, että kukas hän onkaan. Tyttö pelasi WU16 SM sarjaa jo 13-vuotiaana. Kaudella 2017-18 voitti SM-kultaa SEKÄ WU16 ETTÄ WU19-sarjoissa, ja valittiin vielä MOLEMMISSA vuoden pelaajaksi. Onpas ollut kova suoritus. Sen jälkeen mennyt pari viime kautta HBA:ssa.

Tästä tuli mieleen, että esimerkiksi suomalaisten miesten puolen (ja naisten puolen ehkä vielä enemmän) superlahjakkuudet ovat usein pulpahtaneet pintaan hyvin nuorena. He ovat pelanneet SM-sarjaa/Korisliigaa isoissa rooleissa jo 16-17-ikäisinä, ja maajoukkueessakin ekat matsit usein jo 18-vuotiaina tai jopa nuorempina.

Suomen miesten maajoukkueessa omassa mittarissani tällaisia 'supertähdiksi' kehittyineitä ovat seuraavat nimet. Nimen perässä ikä, kun pelasi SM-sarjaa, sekä ikä, kun pelasi ensimmäisen maaottelunsa. Näissä saattaa olla pieniä epätarkkuuksia, kun en nyt kaikkia ehdi päivämäärälleen tarkistaa.

* Kari Liimo, SM-sarjassa 1. matsi 15-v; 17-v PPG 13,8; 1. miesten mo 17-v
* Jorma Pilkevaara,SM-sarjassa 1. matsi 16-v; 16-vuotiaana PPG 11,6 ; 1. miesten mo 17-v
* Kari-Pekka Klinga, SM-sarjassa 1. matsi 17-v; 18-v aloittava takamies; 1. miesten mo 19-v
* Hanno Möttölä, SM-sarjassa 1. matsi 18-v ja heti 10+ PPG ja 7+ RPG; 1. miesten mo 18-v
* Teemu Rannikko, SM-sarjassa 1. matsi 16-v; 17-v aloittava takamies; 1. miesten mo 17-v
* Petteri Koponen, SM-sarjassa 1. matsi 16-v; 18-v aloittava takamies; 1. miesten mo 18-v
* Sasu Salin, SM-sarjassa 1. matsi 16-v; 18-v aloittava takamies; 1. miesten mo 18-v
* Lauri Markkanen, ei SM-sarjassa (HBA); 1. miesten mo 18-v
* ??

Naisissa Lea Hakala pelasi ensimmäistä kertaa 15-v ja heti 19,4 pistekeskiarvolla, joilla näytöillä heti 15-v ikäisenä myös maajoukkueeseen. Awak Kuier pelasi Korisliigaa 16-v, avainpeluri 17-v, ja maajoukkueessa 17-v.

Maajoukkueeseen ja ammattikoripalloilijaksi on monia eri reittejä ja pelaajat kehittyvät eri tahtia. Onko kuitenkin niin, että jos pelaajasta tulee 'supertähti' maajoukkueeseen, niin he erottuvat muista viimeistään siinä 16-17-vuoden iässä?

Toki ajat ovat muuttuneet koripalloilun ammattimaistuessa ja urheilullisuuden lisääntyessä, mutta kyllä esimerkiksi Luka Doncic on nykyäänkin maailmantason esimerkki erittäin nuorena miesten sarjoihin nousseesta supertähdestä.

Löytääkö joku suomalaisen (tai eurooppalaisen) esimerkin koripallon 'supertähdestä', 'generational talent'-tason pelaajasta, josta ei vielä 16-17-vuotiaana tiedetty, että tästä tulee poikkeuksellinen peluri?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
214
Sanotaan yksi kaveri Euroopan ulkopuolelta: Joe Ingles, Utah Jazz. Aika uskomaton käyrä tilastoissa, vielä kolmenkympin jälkeenkin. Tämä ei ehkä ollut vastaus kysymykseen, mutta hyvä muistutus siitä, että kehitystä voi tapahtua vielä vanhempanakin.
Loistava tapaus niin koriskentällä, kuin sen ulkopuolellakin.
 
Viestejä
598
Sen verran Los Lobosta muistuttaisin, että kyllä siinä jutussa valmentajista puhuttiin.

Jotain sen tyylistä oli että jos on samanikäinen valkoihoinen suomalainen ja tumma kaveri, niin monella oli kokemuksia tunne että valkoihoinen pääsee helpommin aloitusviisikkoon. Kyseessä ihan sama ilmiö joka on tapahtunut työnhaussakin tilanteissa joissa on tutkittu vastausprosentteja jos hakijan nimi on suomalaisen, romaanin tai ulkomaalaisen kuuloinen ilman että työntekijä tietää mitään muuta.

Jos tuota tapahtuu työnhaussa, niin todennäköisesti tuota tapahtuu osittain tiedostamatta myös muussa elämässä ja ihan hyvä muistutus että suomessakin on piilossa epätasa-arvoa joko tietoisesti tai tiedostamatta. Hyvä että nostivat asian esille, koska kyllä omia oikeuksia pitää uskaltaa puollustaa ja silloin joku joka tekee tuota vahingossa voi herätä korjaamaan tapojansa.
 
Viestejä
2 534
Lahjakkuuksien tunnistamisesta.
......
Löytääkö joku suomalaisen (tai eurooppalaisen) esimerkin koripallon 'supertähdestä', 'generational talent'-tason pelaajasta, josta ei vielä 16-17-vuotiaana tiedetty, että tästä tulee poikkeuksellinen peluri?
Kelpaako naisten puolelta esimerkiksi vaikka Taru Tuukkanen? Monta maaottelua hän oli pelannut jo tuossa iässä?
 
Viestejä
54
Jotain sen tyylistä oli että jos on samanikäinen valkoihoinen suomalainen ja tumma kaveri, niin monella oli kokemuksia tunne että valkoihoinen pääsee helpommin aloitusviisikkoon. Kyseessä ihan sama ilmiö joka on tapahtunut työnhaussakin tilanteissa joissa on tutkittu vastausprosentteja jos hakijan nimi on suomalaisen, romaanin tai ulkomaalaisen kuuloinen ilman että työntekijä tietää mitään muuta.

Jos tuota tapahtuu työnhaussa, niin todennäköisesti tuota tapahtuu osittain tiedostamatta myös muussa elämässä ja ihan hyvä muistutus että suomessakin on piilossa epätasa-arvoa joko tietoisesti tai tiedostamatta. Hyvä että nostivat asian esille, koska kyllä omia oikeuksia pitää uskaltaa puollustaa ja silloin joku joka tekee tuota vahingossa voi herätä korjaamaan tapojansa.
Juurikin niin. Asia, joka on ihan aiheellisesti nostettu esiin. Turha silloin on vaieta, kun nimenomaan kysytään, onko kokenut epätasa-arvoista kohtelua.
 
Viestejä
214
Kelpaako naisten puolelta esimerkiksi vaikka Taru Tuukkanen? Monta maaottelua hän oli pelannut jo tuossa iässä?

Hyvä esimerkki.

Naisten maajoukkueen 'Tuukka Kotti'. Nuorten maaotteluita vain muutama, mutta naisten maajoukkueessa tulikin sitten tehtyä tosi mittava ura. Debyytti naisissa 19-vuotiaana, eli ei ihan untuvikko muiden ns. 'supertähtien tapaan', mutta heti junnusarjojen jälkeen kuitenkin. Ei siis mikään 'nenonen' tai 'dolenc' myöskään.

Tuukkaa en 'supertähti' kategoriaan laskenut, vaikka maaotteluissa miesten ennätys. Tämä sen takia, että hän on kuitenkin aina ollut joukkueessaan enemmänkin roolipelaaja, vaikkakin Susijengin huippuaikoina selvä aloituksen mies.

Tuukkanen kuuluu tähän 'supertähti' osastoon, vaikka Hakala (ja tulevaisuudessa Kuier) ovatkin omassa kastissaan. Hyvä ura jenkeissä ja ammattilaisena Euroopassa, maaottelumäärä, sekä tärkeä rooli joukkueissaan, myös pisteidentekijänä, oikeuttaa tähän statukseen.

Tuukkasella yksi tosi mielenkiintoinen statsi: Korisliigassa debyytti 31-vuotiaana! Löytyykö ketään, joka tuli vanhempana Korisliigaan? Ulkomaalaisvahvistuksia ei lasketa. Ehkä näistä HBA-nuorista, jotka menevät jenkkeihin ja sieltä Eurooppaan ammattilaisiksi löytyy tässä statsissa Tuukkaselle haastaja joskus tulevaisuudessa.:)

Gerald Lee tai Greg Joyner taitaa olla vanhin maajoukkueessa debyytin tehneistä.
 
Viestejä
2 534
Lahjakkuuksien tunnistamisesta olisi vielä lisää asiaa. Pituuskasvua pystyy ennustamaan, mutta tekijä jota monet korostaa on työn teon merkitys. Tavallaan lahjakkuus menee hukkaan, jos ei ole valmis kovaan työntekoon. Kehittyääkseen jokaisen pelaajan on oltava valmis tekemään töitä. Miten pystyt ennustamaan lopettaako joku pelaaja uransa varhaisessa vaiheessa?
 
Viestejä
4 028
Jotain sen tyylistä oli että jos on samanikäinen valkoihoinen suomalainen ja tumma kaveri, niin monella oli kokemuksia tunne että valkoihoinen pääsee helpommin aloitusviisikkoon. Kyseessä ihan sama ilmiö joka on tapahtunut työnhaussakin tilanteissa joissa on tutkittu vastausprosentteja jos hakijan nimi on suomalaisen, romaanin tai ulkomaalaisen kuuloinen ilman että työntekijä tietää mitään muuta.

Jos tuota tapahtuu työnhaussa, niin todennäköisesti tuota tapahtuu osittain tiedostamatta myös muussa elämässä ja ihan hyvä muistutus että suomessakin on piilossa epätasa-arvoa joko tietoisesti tai tiedostamatta. Hyvä että nostivat asian esille, koska kyllä omia oikeuksia pitää uskaltaa puollustaa ja silloin joku joka tekee tuota vahingossa voi herätä korjaamaan tapojansa.

Tästä hyvä esimerkki on 32 NFL:n aloittavan pelinrakentajan paikkaa.
 
Viestejä
167
Tästä hyvä esimerkki on 32 NFL:n aloittavan pelinrakentajan paikkaa.
Hmm, onkohan mun sarkasmitutka rikki vai ymmärsinkö jotenkin väärin?
Viime kauden MVP Lamar Jackson? Cam Newton, MVP 2015? Kaikkien jenkkisarjojen kalleimmalla pelaajalla Patrick Mahomesilla toki vain isä on afrikanamerikkalainen, hänkin baseball-ammattilainen.
 
Ei ollut, tummien on ollut vaikea päästä tuohon rooliin, koska katsojat ovat valkoisia. Tämä on tietysti asia, josta ei välttämättä hirveästi ääneen puhuta. Ja toki tiedän, ettei asia ole noin yksiselitteinen.

Oikeassa olet siinä, että viime vuosina tilanne on hieman muuttunut, mutta en tiedä onko se vieläkään täysin tasainen nuorten pelinrakentajien osalla. Collegen pelinrakentajista minulla ei nykyään ole tietoa, mutta onhan nuo tummat QB:t usein aika hyviä juoksemaan pallon kanssa. Ja en ko. lajista perusjuttuja enempää tiedä, valkoisten pelinrakentajien prosentuaalinen osuus vaan vuosien varrella tullut huomioitua.

Ja toki valkoinenkin voi olla hyvä QB, ei siinä mitään. :)

Enkä tiedä, kannattaako tämmöisiä kirjoitella, suuntaan tai toiseen.

Toisaalta, taas olen "onnistunut" siirtämään keskustelun kauaksi otsikosta. :D
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös