- Viestejä
- 2 819
Vs: Uskotko Suomen nousuun A-divisioonaan?
Todetaan aluksi ilmoitusluontoisena asiana, että alkavalla koripallokaudella laatimani matsiraportit jäävät työkiireiden johdosta vähiin. Työnnän kuitenkin vanhaan tapaan lusikkaani soppaan aina ajan salliessa.
Tuoreimmassa muistissa on tietenkin Suomen ja Islannin välinen EM-karsintaottelu. Pressitilaisuudessa Dettmann suomi joukkuettaan kurittomuudesta, eikä varsin suotta. Täällä ruoditut 23 pallonmenetystä olivat Suomen tasoiselle joukkueelle aivan liikaa. Jo puoliajalla tuli ajateltua, että ero olisi venähtänyt jo viidentoista minuutin pelin jälkeen yli 20 pisteen, jos peliajatus olisi pysynyt koossa. Ensimmäiset seitsemän minuuttia ja viimeiset seitsemän minuuttia riittivät tällä kertaa voittoon, mikä oli tietysti kohtuullisen lohduttavaa. Formulakansalle voisi kuitenkin sanoa, että tuskin Mika Häkkinen olisi ajanut F1-mestaruuteen käsijarru päällä. Formuloita inhoaville sanotaan leffavertaus: Suomen peli oli kuin kaksituntinen toimintaleffa, jossa oli hyvä alkuräjähdys, erinomainen seksikohtaus ja hyvä loppumätkintä, mutta kokonaisuus oli puiseva, dialogi tönkköä ja juoni olematon.
Peliesitykseen vaikutti tietysti se, että Suomi pelasi ilman kahta parasta pelaajaansa ja ykkössentterikin kävi kentällä sen vajaan neljän minuutin ajan. Hannon ja Teemun läsnäolo kentällä tuo automaattisesti varmuutta muuhunkin porukkaan. Islantia vastaan kentältä puuttui vakituinen johtohahmo, jollainen Teemu tai Hanno olisi ollut. Oli tietysti hienoa nähdä, että Suomella on kuitenkin melko laaja materiaali: Koponen, Matinen, Kotti, Huff, Virtanen, Muurinen ja Sten pelasivat jokainen vahvasti hetkittäin. Mikä ilahduttavinta, mainituista kavereista neljä nostaa tulevalla kaudella kotimaisen korisliigan tasoa.
Tasaisimmasta esityksestä vastasi ilman muuta Kotti, jonka läsnäolo korin alla oli heiveröiselle islantilaisjoukkueelle aivan liian vahvaa. Vaikka Möttölän loukkaantuminen on huolestuttavaa, olen kuitenkin onnellinen siitä, että Kotti sai "näytön paikkansa" joukkueen kärkihahmona. Huff nousi puolestaan erinomaisesti esille lopullisessa irtiottovaiheessa tavalla, joka sai janoamaan lisää. Shawnissa on ilman muuta potentiaalia nousta hyökkäyksessä suurempaankin rooliin kuin nopeiden hyökkäysten erikoismieheksi.
Petteri puolestaan aloitti matsin loistavasti. Skidi ei hermoillut vähääkään, vaikka Rannikon poissaollessa aihetta olisi ehkä ollutkin. Ensimmäisellä kymmenminuuttisella Petteri haastoi puolustajaansa, ajoi ja syötti oikeaoppisesti, eikä ollut puolustuksessa yhtään sen huonompi: Gunnarsson pääsi kerran helpohkosti ohi, mutta oli muuten varsinaisen tiukoissa pihdeissä Koposen käsittelyssä. Ekan vaihdon jälkeen Petteriltä meni hetkeksi rytmi, jota seurasi kivulias syöttöhassi ja pari liiaksi kuljetteluksi mennyttä hyökkäystä. Kokonaissuorituksena Koposen esitys oli kuitenkin selkeästi Suomen parhaimmistoa.
"Tälle matsille voi tulla ilkeän näköinen loppu", vieressäni istunut toimittaja lausahti Koposen puujalan jälkeen. Juppe menetti pallon ensimmäisessä hyökkäyksessään, mutta kaiken kaikkiaan takamiespari Virtanen-Sten pystyi pitämään rytmin erinomaisesti. Jupen parin perättäisen onnistumisen innoittamana Suomi repikin lopullisen irtiottonsa. Katsomossa muutaman penkkirivin päässä takanani istunut Lassi Tuovi oli varmasti näkemäänsä tyytyväinen - siitäkin huolimatta, että vasta lentokentältä haettu Adrian Henning oli kuolla väsymykseen jo alkulämmittelyn aikana.
Matinen oli Koposen tavoin avausneljänneksellä hurmiossa. Kun Islanti onnistui viimein pelaamaan Jukan heittopaikat pois, kapteeni astui esiin puolustuksessa. Putki oli Suomen pelaajista jotakuinkin ainoa, joka ei missään vaiheessa sortunut hermoiluun. Muuriselta puolestaan varsin kimmomainen peli: Yksi ilmiömäinen hurmiospurtti ja yksi sysimusta kolmen pallonmenetyksen minuutti.
Matsin jälkeen oli mielenkiintoista palata koris.netin arkistoon ja lukea coach Dettmannin EM-otteluita edeltäviä lausuntoja, joiden mukaan "Suomen on opittava voittamaan, vaikka kolmen pisteen heitot eivät uppoaisi." Jos Möttölä on vielä pitkään sivussa, Dettmannin painajaisskenaario saattaa muuttua lihaksi hyvinkin nopeasti. Ainoana vaihtoehtona on yhä vahvempi puolustustyöskentely. Viimevuotiseen Itävalta- ja Georgia-matsiin nähden Suomen huolellisuus ja intensiivisyys pakkipäässä ovat ottaneet pari askelta takapakkia. Seuraava pariviikkoinen näyttää, tuoko Rannikon paluu kentälle mukanaan paremman asenteen. Islantia vastaan puolet kolmosista menivät sisään ja pirun komeaahan sitä oli katsella. Kaikki kuitenkin tietävät, että jonain päivänä hyvätkään heitot eivät riitä.
Varmaa on se, että Islanti-ottelussa esitetty puolustus ei nosta Suomea Euroopan A-tasolle. Islannin kädettömät sentterit saivat paikoin aivan ilmaisia korintekopaikkoja ja kolmen pisteen heitot lähtivät liian usein ilmaan vailla puolustajan kättä heiton tiellä. Islanti-ottelun kokoonpanollakin Suomi pystyi tarpeen tullen olemaan täysin ylivoimainen - kuten avaus- ja päätösminuutit kertovat.
Vieraspeli Georgiassa ei enää ole pakkovoitto. Oli tärkeä kuulla kuitenkin Suomen pelaajien (Huff, Kotti) suusta, että joukkue lähtee tavoittelemaan voittoa. Jos Tbilisin kymmentuhatpäinen yleisö jää matsin jälkeen viskomaan taiteltuja pahvikuppeja Pachulian, Ellisin ja Markoishvilin niskaan, Suomi saa lähteä pudotuspelivaiheeseen parhaista mahdollisista lähtökohdista. Toivotaan, että Hannon parantuminen on aikataulussa, sillä "Iso-H" tuo 50% kunnossakin joukkueen tekemiseen ammattimaisemman otteen. Onkohan Georgia-matsi jo Hannon ensimmäinen tänä maajoukkuesyksynä?
Vielä loppukommentiksi sanottakoon, että vaikka pyrin kirjallisessa ilmaisussa välttämään alatyyliä, missä v*tussa kaikki katsojat olivat? En voinut kun nyökytellä, kun coach Salminen sadatteli pressitilaisuuden jälkeen, että olisi kiva, jos Hongan viime kauden katsojakeskiarvo menisi maaottelussa rikki. Kuten eräs työtoverini ilmaisi: Kyllä se on ymmärrettävää, jos Islanti tai Luxemburg eivät kiinnosta, mutta se on ihme, jos kotimaiset tähdet eivät kiinnosta. Luojan kiitos lahtelaiset olivat paikalla torvineen ja viireineen, sillä ilman heidän panostaan Energia Areenan fiilis olisi ollut todella aneeminen. Onneksi Lahdessa on oikeaa koripallokulttuuria, jossa kyyninen kädet puuskassa istuminen jää kakkoseksi omien kannustukselle. Vielä kerran: Kiitos, Lahti!
Todetaan aluksi ilmoitusluontoisena asiana, että alkavalla koripallokaudella laatimani matsiraportit jäävät työkiireiden johdosta vähiin. Työnnän kuitenkin vanhaan tapaan lusikkaani soppaan aina ajan salliessa.
Tuoreimmassa muistissa on tietenkin Suomen ja Islannin välinen EM-karsintaottelu. Pressitilaisuudessa Dettmann suomi joukkuettaan kurittomuudesta, eikä varsin suotta. Täällä ruoditut 23 pallonmenetystä olivat Suomen tasoiselle joukkueelle aivan liikaa. Jo puoliajalla tuli ajateltua, että ero olisi venähtänyt jo viidentoista minuutin pelin jälkeen yli 20 pisteen, jos peliajatus olisi pysynyt koossa. Ensimmäiset seitsemän minuuttia ja viimeiset seitsemän minuuttia riittivät tällä kertaa voittoon, mikä oli tietysti kohtuullisen lohduttavaa. Formulakansalle voisi kuitenkin sanoa, että tuskin Mika Häkkinen olisi ajanut F1-mestaruuteen käsijarru päällä. Formuloita inhoaville sanotaan leffavertaus: Suomen peli oli kuin kaksituntinen toimintaleffa, jossa oli hyvä alkuräjähdys, erinomainen seksikohtaus ja hyvä loppumätkintä, mutta kokonaisuus oli puiseva, dialogi tönkköä ja juoni olematon.
Peliesitykseen vaikutti tietysti se, että Suomi pelasi ilman kahta parasta pelaajaansa ja ykkössentterikin kävi kentällä sen vajaan neljän minuutin ajan. Hannon ja Teemun läsnäolo kentällä tuo automaattisesti varmuutta muuhunkin porukkaan. Islantia vastaan kentältä puuttui vakituinen johtohahmo, jollainen Teemu tai Hanno olisi ollut. Oli tietysti hienoa nähdä, että Suomella on kuitenkin melko laaja materiaali: Koponen, Matinen, Kotti, Huff, Virtanen, Muurinen ja Sten pelasivat jokainen vahvasti hetkittäin. Mikä ilahduttavinta, mainituista kavereista neljä nostaa tulevalla kaudella kotimaisen korisliigan tasoa.
Tasaisimmasta esityksestä vastasi ilman muuta Kotti, jonka läsnäolo korin alla oli heiveröiselle islantilaisjoukkueelle aivan liian vahvaa. Vaikka Möttölän loukkaantuminen on huolestuttavaa, olen kuitenkin onnellinen siitä, että Kotti sai "näytön paikkansa" joukkueen kärkihahmona. Huff nousi puolestaan erinomaisesti esille lopullisessa irtiottovaiheessa tavalla, joka sai janoamaan lisää. Shawnissa on ilman muuta potentiaalia nousta hyökkäyksessä suurempaankin rooliin kuin nopeiden hyökkäysten erikoismieheksi.
Petteri puolestaan aloitti matsin loistavasti. Skidi ei hermoillut vähääkään, vaikka Rannikon poissaollessa aihetta olisi ehkä ollutkin. Ensimmäisellä kymmenminuuttisella Petteri haastoi puolustajaansa, ajoi ja syötti oikeaoppisesti, eikä ollut puolustuksessa yhtään sen huonompi: Gunnarsson pääsi kerran helpohkosti ohi, mutta oli muuten varsinaisen tiukoissa pihdeissä Koposen käsittelyssä. Ekan vaihdon jälkeen Petteriltä meni hetkeksi rytmi, jota seurasi kivulias syöttöhassi ja pari liiaksi kuljetteluksi mennyttä hyökkäystä. Kokonaissuorituksena Koposen esitys oli kuitenkin selkeästi Suomen parhaimmistoa.
"Tälle matsille voi tulla ilkeän näköinen loppu", vieressäni istunut toimittaja lausahti Koposen puujalan jälkeen. Juppe menetti pallon ensimmäisessä hyökkäyksessään, mutta kaiken kaikkiaan takamiespari Virtanen-Sten pystyi pitämään rytmin erinomaisesti. Jupen parin perättäisen onnistumisen innoittamana Suomi repikin lopullisen irtiottonsa. Katsomossa muutaman penkkirivin päässä takanani istunut Lassi Tuovi oli varmasti näkemäänsä tyytyväinen - siitäkin huolimatta, että vasta lentokentältä haettu Adrian Henning oli kuolla väsymykseen jo alkulämmittelyn aikana.
Matinen oli Koposen tavoin avausneljänneksellä hurmiossa. Kun Islanti onnistui viimein pelaamaan Jukan heittopaikat pois, kapteeni astui esiin puolustuksessa. Putki oli Suomen pelaajista jotakuinkin ainoa, joka ei missään vaiheessa sortunut hermoiluun. Muuriselta puolestaan varsin kimmomainen peli: Yksi ilmiömäinen hurmiospurtti ja yksi sysimusta kolmen pallonmenetyksen minuutti.
Matsin jälkeen oli mielenkiintoista palata koris.netin arkistoon ja lukea coach Dettmannin EM-otteluita edeltäviä lausuntoja, joiden mukaan "Suomen on opittava voittamaan, vaikka kolmen pisteen heitot eivät uppoaisi." Jos Möttölä on vielä pitkään sivussa, Dettmannin painajaisskenaario saattaa muuttua lihaksi hyvinkin nopeasti. Ainoana vaihtoehtona on yhä vahvempi puolustustyöskentely. Viimevuotiseen Itävalta- ja Georgia-matsiin nähden Suomen huolellisuus ja intensiivisyys pakkipäässä ovat ottaneet pari askelta takapakkia. Seuraava pariviikkoinen näyttää, tuoko Rannikon paluu kentälle mukanaan paremman asenteen. Islantia vastaan puolet kolmosista menivät sisään ja pirun komeaahan sitä oli katsella. Kaikki kuitenkin tietävät, että jonain päivänä hyvätkään heitot eivät riitä.
Varmaa on se, että Islanti-ottelussa esitetty puolustus ei nosta Suomea Euroopan A-tasolle. Islannin kädettömät sentterit saivat paikoin aivan ilmaisia korintekopaikkoja ja kolmen pisteen heitot lähtivät liian usein ilmaan vailla puolustajan kättä heiton tiellä. Islanti-ottelun kokoonpanollakin Suomi pystyi tarpeen tullen olemaan täysin ylivoimainen - kuten avaus- ja päätösminuutit kertovat.
Vieraspeli Georgiassa ei enää ole pakkovoitto. Oli tärkeä kuulla kuitenkin Suomen pelaajien (Huff, Kotti) suusta, että joukkue lähtee tavoittelemaan voittoa. Jos Tbilisin kymmentuhatpäinen yleisö jää matsin jälkeen viskomaan taiteltuja pahvikuppeja Pachulian, Ellisin ja Markoishvilin niskaan, Suomi saa lähteä pudotuspelivaiheeseen parhaista mahdollisista lähtökohdista. Toivotaan, että Hannon parantuminen on aikataulussa, sillä "Iso-H" tuo 50% kunnossakin joukkueen tekemiseen ammattimaisemman otteen. Onkohan Georgia-matsi jo Hannon ensimmäinen tänä maajoukkuesyksynä?
Vielä loppukommentiksi sanottakoon, että vaikka pyrin kirjallisessa ilmaisussa välttämään alatyyliä, missä v*tussa kaikki katsojat olivat? En voinut kun nyökytellä, kun coach Salminen sadatteli pressitilaisuuden jälkeen, että olisi kiva, jos Hongan viime kauden katsojakeskiarvo menisi maaottelussa rikki. Kuten eräs työtoverini ilmaisi: Kyllä se on ymmärrettävää, jos Islanti tai Luxemburg eivät kiinnosta, mutta se on ihme, jos kotimaiset tähdet eivät kiinnosta. Luojan kiitos lahtelaiset olivat paikalla torvineen ja viireineen, sillä ilman heidän panostaan Energia Areenan fiilis olisi ollut todella aneeminen. Onneksi Lahdessa on oikeaa koripallokulttuuria, jossa kyyninen kädet puuskassa istuminen jää kakkoseksi omien kannustukselle. Vielä kerran: Kiitos, Lahti!
