- Viestejä
- 943
Vs: Joensuun Kataja 2014-15
En malta olla sanomatta jotain kun taas kohdalle osuu ison yliopiston pelaaja, jonka otteluita on katsottu rutkasti. Vaikka ei mulla todellakaan ole mitään arviointikykyä siihen miten noiden entisten NCAA-jamppojen avut on hyödynnettävissä Suomessa tai ammattilaissarjoissa ylipäätään.
Knight on vahva ja ihan ok-taitava, ja vaatimattomista stateistaan huolimatta ei ole välttämättä samanlaista ongelmaa kun esim jo käännytetyssä Kansas Staten Henriquezissa, josta on helppo jälkiviisaana sanoa, että ei tuollaiset ikuiset roolipelaajat - vaikka miten raamikkaita olisivatkin - ole parhaita kandidaatteja näihin sarjoihin. Henriquez oli oikeasti hyvä NCAA:ssa, ja pelasi A-luokan vastusta vastaan mallikelpoisesti. Mutta kyseessä oli selkeä roolitus ja organisoitu systeemi. Vastassa toisia ei niin hyvin liikkuvia, ainosastaan lähellä koria pelaavia isoja. SM-sarja on ihan eri skene, ja vaikka miten huonolta Henriquez täällä näytti/olisi näyttänyt, miehelle voi aivan hyvin olla käyttöä jossain toisessa sarjassa kun halutaan tasainen 10/10 mies jonka ensisijainen tehtävä on ankkuroida puolustusta ja laittaa palloa koriin hyökkäyslevareista. Henriguezista paistoi Kansas Statessa vielä viimeisellä kaudellaankin läpi kokemattomuus ja rutiinin puute. Jos joku olisi väittänyt 18 vuotiaaksi freshmaniksi, olisi se mennyt helposti läpi.
Mutta Knightiin. Vaikka statsit olivat kokonaisuudessan vaatimattomat, kykyjä mielestäni riittää ja mies oli kaudella 2012-13 saatuaan mahdollisuuden ajoittain jopa joukkueensa jos nyt ei tärkein niin ainakin melkein tärkein hyökkäyspään pelaaja. Täytti kulloinkin täyttöä vaatineen paikan erinomaisessa NCAA Tournamentiin asti edenneessä jengissä, oli kyseessä sitten korin alla paini tai skoraus - teki ihan mallikaita suorituksia luoden itselleen hyppyheittopaikkoja läheltä, tai peruuttaen korille ja viimeistelemällä jump hookilla. Ja verrattuna esimerkiksi Henrigueziin ja joihinkin muihin suoraan collegesta Suomeen siirtyneeseen isoon, Knightista paistaa rutiini ja kokemus. Suurin Kysymys kuuluukin, miksei Knight sitten koskaan vakiinnuttanut paikkaansa avainpelaajana? Joo, rosteri oli ihan ok vahva tuolla 12-13 kaudella, mutta ei sielä juurikaan mitään staroja noilla pelipaikoilla ollut, ja multa menikin aivan yli hilseen miksi joukkue pelasi suurimmaksi osaksi neljällä takamiehellä (ja Cooleylla - joka oli siis stara) mielummin kun peluutti Knightia Cooleyn rinnalla. Omaan silmään ei osunut, tai jäänyt muistiin ainakaan, mitään uber-negatiivista, mutta varmasti sille oli syynsä ettei vastuuta vaan tullut. Seuraavalla kaudella ajoivat sitten muut, mielestäni vähemmän lahjakkaat Sharman ja Auguste, Knightista ohi.
En tietysti laittaisi ropojani likoon sen puolesta että Knight Suomessa loistaa, mutta NCAA pelaajana oli varsin mainio paketti osaamista, voimaa ja taistelutahtoa, joka syystä tai toisesta ei vaan koskaan ottanut ihan sitä roolia joukkueessa johon ehkä saumoja olisi ollut. Puolustuksessa varmasti on hänkin kysymysmerkki, sillä ND:n peli hyvin erilaista kun Suomessa.